Keskustan presidenttipuheissa alkaa jo olla epätoivoista vakuuttelun makua.
Niiden perusteella ”kovia nimiä” puoluetoimiston porstuassa on ihan ruuhkaksi saakka, mutta kun kerma kuoritaan puheitten päältä, jäljelle voikin jäädä vain yksi tositoimiin halukas ehdokas: keskustan ikiaikainen pyrkyri ja kestoehdokas Paavo Väyrynen.
Seppo Kääriäinen harkitsi pitkään, mutta katsoi lopulta, ettei hänellä ole nostetta eikä pyrkyä presidentiksi. Puolueen puheenjohtaja Mari Kiviniemi kieltäytyy edes harkitsemasta ehdokkuutta eikä kahdella muulla entisellä keskustapääministerillä, Esko Aholla ja Matti Vanhasella näytä olevan yhtään sen enempää pyrkyä vaalikentille.
Myös Jorma Ollila kieltäytyi kunniasta. Se tosin osoittaa vain sen, että Nokian hallituksen puheenjohtajalla on enemmän arviointikykyä kuin häntä ehdokkaaksi kosiskelleilla keskustalaisilla.
Jäljellä olevista mahdollisista ehdokkaista Anneli Jäätteenmäki ja Olli Rehn ovat epäilemättä ”kovia nimiä”, mutta kummallakin on rasitteensa.
Miten kummassa keskustan johto voisi uskottavasti ajaa EU:n talouskomissaaria tasavallan päämieheksi, kun se samaan aikaan arvostelee rajusti tämän ajamaa euroalueen pelastusoperaatiota?
Jäätteenmäen ehdokkuudessa taas olisi se riski, että se palauttaisi mieleen vuoden 2003 vaalien Irak-gate-skandaalin ja ehdokkaan nöyryyttävän pikaeron pääministerin paikalta.
Lisäksi loppuunkalutun Irak-kiistan uusinta nostaisi pintaan Jäätteenmäen ja sdp:n Paavo Lipposen keskinäiset kaunat, mikä kieltämättä toisi vaalitaisteluun ylimääräistä jännitettä, mutta vaalitaistelun tasoa se tuskin nostaisi.
Keskustan ehdokkaasta ei ole tietoakaan, mutta puoluejohtaja Mari Kiviniemi on jo vaalitaistelun aloittanut.
Suomenmaassa hän muistuttaa, kuinka Lipposen ja kokoomuksen Sauli Niinistön hallitus kansalaisten mielipiteestä piittaamatta 1990-luvulla pani maan taloutta kovilla leikkauksilla eurokuntoon lainkaan huomaamatta, millaisia valuvikoja hutiloiden valmisteltuun rahaliittoon jäi.
”Ilmeisesti sinipunamiehet Lipponen ja Niinistö pitävät näitä virhearvioitaan poliittisina vahvuuksinaan pyrkiessään tasavallan presidentiksi”, Kiviniemi sivaltaa.
Avauksen perusteella voisi päätellä Kiviniemen rakentavan vaaliasetelmaa, jossa Niinistö ja Lipponen saavat vastaansa rahaliittoon kriittisesti suhtautuvan keskustan ehdokkaan. Vaikeampaa on sen sijaan nähdä, miten Olli Rehnin ehdokkuus istuu tähän konseptiin – varsinkin jos vaalikentillä vahvana laitahyökkääjänä on perussuomalaisten Timo Soini.
Riippumatta siitä, kuka keskustasta lähtee palauttamaan puolueen mainetta ja kunniaa, presidentinvaalit ovat Kiviniemelle kohtalonkysymys. Puolueen eloonjäämistaistelu jatkuu vuoden kuluttua pidettävissä kuntavaaleissa. Ennuste on huono, jos äänestäjät eduskuntavaalien lisäksi nöyryyttävät keskustaa vielä presidentinvaaleissakin.
Niiden perusteella ”kovia nimiä” puoluetoimiston porstuassa on ihan ruuhkaksi saakka, mutta kun kerma kuoritaan puheitten päältä, jäljelle voikin jäädä vain yksi tositoimiin halukas ehdokas: keskustan ikiaikainen pyrkyri ja kestoehdokas Paavo Väyrynen.
Seppo Kääriäinen harkitsi pitkään, mutta katsoi lopulta, ettei hänellä ole nostetta eikä pyrkyä presidentiksi. Puolueen puheenjohtaja Mari Kiviniemi kieltäytyy edes harkitsemasta ehdokkuutta eikä kahdella muulla entisellä keskustapääministerillä, Esko Aholla ja Matti Vanhasella näytä olevan yhtään sen enempää pyrkyä vaalikentille.
Myös Jorma Ollila kieltäytyi kunniasta. Se tosin osoittaa vain sen, että Nokian hallituksen puheenjohtajalla on enemmän arviointikykyä kuin häntä ehdokkaaksi kosiskelleilla keskustalaisilla.
Jäljellä olevista mahdollisista ehdokkaista Anneli Jäätteenmäki ja Olli Rehn ovat epäilemättä ”kovia nimiä”, mutta kummallakin on rasitteensa.
Miten kummassa keskustan johto voisi uskottavasti ajaa EU:n talouskomissaaria tasavallan päämieheksi, kun se samaan aikaan arvostelee rajusti tämän ajamaa euroalueen pelastusoperaatiota?
Jäätteenmäen ehdokkuudessa taas olisi se riski, että se palauttaisi mieleen vuoden 2003 vaalien Irak-gate-skandaalin ja ehdokkaan nöyryyttävän pikaeron pääministerin paikalta.
Lisäksi loppuunkalutun Irak-kiistan uusinta nostaisi pintaan Jäätteenmäen ja sdp:n Paavo Lipposen keskinäiset kaunat, mikä kieltämättä toisi vaalitaisteluun ylimääräistä jännitettä, mutta vaalitaistelun tasoa se tuskin nostaisi.
Keskustan ehdokkaasta ei ole tietoakaan, mutta puoluejohtaja Mari Kiviniemi on jo vaalitaistelun aloittanut.
Suomenmaassa hän muistuttaa, kuinka Lipposen ja kokoomuksen Sauli Niinistön hallitus kansalaisten mielipiteestä piittaamatta 1990-luvulla pani maan taloutta kovilla leikkauksilla eurokuntoon lainkaan huomaamatta, millaisia valuvikoja hutiloiden valmisteltuun rahaliittoon jäi.
”Ilmeisesti sinipunamiehet Lipponen ja Niinistö pitävät näitä virhearvioitaan poliittisina vahvuuksinaan pyrkiessään tasavallan presidentiksi”, Kiviniemi sivaltaa.
Avauksen perusteella voisi päätellä Kiviniemen rakentavan vaaliasetelmaa, jossa Niinistö ja Lipponen saavat vastaansa rahaliittoon kriittisesti suhtautuvan keskustan ehdokkaan. Vaikeampaa on sen sijaan nähdä, miten Olli Rehnin ehdokkuus istuu tähän konseptiin – varsinkin jos vaalikentillä vahvana laitahyökkääjänä on perussuomalaisten Timo Soini.
Riippumatta siitä, kuka keskustasta lähtee palauttamaan puolueen mainetta ja kunniaa, presidentinvaalit ovat Kiviniemelle kohtalonkysymys. Puolueen eloonjäämistaistelu jatkuu vuoden kuluttua pidettävissä kuntavaaleissa. Ennuste on huono, jos äänestäjät eduskuntavaalien lisäksi nöyryyttävät keskustaa vielä presidentinvaaleissakin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hieno analyysi Keskustan nykytilasta.TruthTeller kirjoittaa täyttä asiaa.
Keskusta on historiansa suurimmissa vaikeuksissa ja edessä ei ole mitään mikä suunnan kääntäisi. Kiviniemi teki vaalikaudessa eduskunnan suurimmasta puolueesta eduskunnan pienimmän oppositiopuolueen.
Keskustan oppositiopolitiikkakin on ollut räksyttävää ja kompuroivaa. Kiviniemi ei ole saanut otetta oppositiopuolueen johtajuudesta. Ei hän tosin saanut otetta pääministerin tehtävästäkään. Keskustan kannatus syöksyy edelleen.
Keskusta näyttää olevan sellaisessa surkeuden tilassa, että edes ylimääräistä puoluekokousta ei ymmärretä kutsua koolle. Kaikilla vain ovat sormi suussa.
Jos jotakin kutsuttaisiin koolle se ei olisi ylimääräinen puoluekokous vaan pysyvä puoluehajaannus. Nyt kun kepun selkäranka on katkennut, asiaa yritetään piilotella ja väittää, että paljaalla keisarilla olisi vielä vaatteita.
Suurimmasta hallituspuolueesta tuli kerralla pienin oppositiopuolue ja suunta on jyrkästi alaviistoon. Vennamon haamu kaatoi onton kepu-kelon.
Demarit yrittävät epätoivoisena kääntää katseen pois koko Suomen pellestä Jutta Urpilaisesta. Me vaan nauretaan Jutalle.
Kun tulevissa presidentin vaaleissa ei ole todellisia mahdollisuuksia menestyä kuin yhden puolueen edustajalla, eli kokoomuksen Niinistöllä. Niin keskusta menettelee aivan oikein kun ei turhia hötkyile ehdokkaidensa kanssa, kun ei ole mitään mahdollisuuksia menestyä niissä, kun Saulilla on yli 50 % kannatus.
Demarien Lipponenkin menee vain saamaan itsensä naurunalaiseksi, noin olemattoman pienellä kannatuksella. Kun omasta puolueestakin yli puolet kannattaa Niinistöä. Samoin keskustalaisista suuriosa äänestää jo ensimmäisellä kieroksella Sauli Niinistöä.
Tämä sen takia että saadaan tuo 30 vuotta kestänyt puna vaara pois kuvioista jo vaalien ensimmäisellä kierroksella. Tällä autetaan myös köyhän valtion taloutta, kun saadaan tuo turha toinen vaalikierros kokoonaan pois.
Kepulla on todella huonot paikat. Pressanvaaleihin olisi syytä saada oma uskottava ehdokas. Muuten puolue menettää kannatustaan entisestään. Seuraavissa kuntavaaleissakin on odotettavissa tappio.