Kertokaahan kokemuksia siitä, miten ikävä menee ohi. Tunteet heräsivät muutamia vuosia sitten väkevinä, roihahtivat tuleen, mutta oli täysin väärä aika ja paikkakin.
Oli ja on pakko unohtaa.
Henkilö putkahtaa mieleen edelleen, vaikka ei tässä ole järkeä hitustakaan. Mitään ei voi tehdä millään tavoin.
Kuinka olette ikävän karkoittaneet? Kuinka kauan se on pyörinyt mielessä, jos jotain samaa olette kokeneet?
Oli ja on pakko unohtaa.
Henkilö putkahtaa mieleen edelleen, vaikka ei tässä ole järkeä hitustakaan. Mitään ei voi tehdä millään tavoin.
Kuinka olette ikävän karkoittaneet? Kuinka kauan se on pyörinyt mielessä, jos jotain samaa olette kokeneet?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ei se mihinkään mene, ehkä laimenee jos ei nää kaipaamaansa, ehkä kun horsma pe**eestä kasvaa
Oikeessa taidat ton horsman kans olla, siihen vielä ruohot ja puskat niin eiköhän se sitten oo siinä ;)
Ihan sama juttu. Vuodesta 2008 asti kulkenut ajatuksissa jatkuvasti. Etsin katseellani ,joka paikasta ja vähänkin samannäköinen olemus saa sydämen jättämään lyönnin väliin. Tosiasiassa tuski enää tunnistankaan, muuttuuhan ihminen parissakin vuodessa jonkin verran. Ihan turhaa, ja ihan tyhmää kaivata, mutta minkäs pakkomielteelleen voi.
Odotan, että elämä tuo jotain vahvempaa ja todellisempaa elämääni, jolloín tämä henkilö haalistuu mielestäni pois.
Vuodet vierii, näin on. Minä puolestani tunnistan, liian hyvin varmasti vieläkin. Sydän taitaa pysähtyä sekä hengitys jos näkisin. Mutta että pakkomielle....ennemminkin sydämen asukki, joka sinne jäi pitkäksi pitkäksi aikaa.
selvitä asiasen tyypin kaa
Kaikki tehty mitä pystyy. Unohtaminen olisi parasta.
Olen itse huomannut, että pahin ikävä on ohi. En enää osta runokirjoja en edes selannut niitä. En myöskään enää osaa kirjoittaa runoja. Kävi niiden kanssa samoin kuin ala-asteella ennen. Ensin olin kympin ainekirjoittaja ja kun se mielikuvitus kuudennella loppui niin loppui tarinat. Vissiin tässä samanlainen kehityskaari. Se jokin sisimmässä elpyi suurista tunteista ja noustiin pilviin ja nyt tasoittuu arkeen. Ei tarkoita että lakkaisi välittämästä, mutta ei valtaa koko elämää enää. Huono ilmaisu edellinen mutta lyhyesti - aika tekee tehtävänsä!
Ja Hän on onnellinen elämässään!
Sinä onnellinen! Ehkä vain aika on se, mikä auttaa. Jospa mieleen putkahtelu hiljalleen harvenisi.
Pistä sellainen vauhti päälle töissä ja harrastuksissa, että et ehdi miettimään turhia. Toimii, sanon monen vuoden kokemuksella. Paikoilleen pysähtyneet hetket ovat pahimpia, ehtii miettimään liikaa ja ikävä kurkistaa tosi nopeasti, pääsisikö itkettämään vai kiroiluttamaan.
Tää oli hyvä pointti. Näin teen!
Nyt hyvät yöt kaikille!
Se on vaan mentävä muiden ihmisten pariin vaikka ei haluaisi, vaikka kukaan tai mikään ei tunnu miltään niin sinne vaan. Itse olen tehnyt näin, ikävä ja suru on ollut koko ajan ihan mieletön silti painuin viihtelle, sekaan vaan! Joskus lähdin aikaisin pois, joskus meni aamuun ennenkuin pääsin kotiin. Aluksi kaikki oli pelkkää tuskaa ja pas*aa, sitten niitä hauskoja hetkiä ja iltoja alkoi tulla enemmän. Silti joka kerta, itku tuli kun kotiin pääsin, ikävä tuntui rusentavan kaiken alleen.
Pikku hiljaa kuitenkin kaikki on muuttumassa. Ikävä on edelleen, sitä on kestänyt jo vuoden, mutta jotain valoa on näkyy. Ihastuminen toiseenkin on jo tapahtunut, siitä ei mitään tullut mutta se piristi, ennenkaikkea kai siksi, että joku muu kuin tämä ikävän kohde pystyi herättämään niin lämpimiä tunteita!
Kyllä tämä tästä, sinullakin.
Hän tulee vielä vastaasi, silloin tiedät kaiken sen mtä ei silmät näe...sydän kuitenkin tietää, sitä ei voi ohjailla, on sieluun talletettu hetket kaikki elämän..
Ei tosi ihastumista pysty kok.karkottamaan. Se kork.haalistuu ajan myötä...