kruunut

Keskustan presidenttiehdokkuutta tavoitteleva Paavo Väyrynen haluaa, että Suomi ja Viro eroaisivat euroalueesta mahdollisimman pian. Väyrynen esittää, että Suomi, Viro ja Pohjoismaat ottaisivat käyttöön yhteisen valuutan, kruunun.

"Yhteinen kruunualue avaisi tietä tiiviiseen pohjoismaiseen yhteistyöhön, jolla voisimme selviytyä sekä eurooppalaisista että maailmanlaajuisista myllerryksistä", Väyrynen kirjoitti blogissaan keskiviikkona.

Väyrysen mukaan Suomea ollaan nykyisen talouskriisin myötä viemässä kohti ylikansallista liittovaltiota. Hänen mielestään Suomi on nyt euroalueen häirikkö, koska suomalaiset eivät halua kantaa enempää vastuuta Euroopan velkamaiden ongelmista.

Väyrynen myös syyttää kirjoituksessaan presidenttitaistelun ennakkosuosikkeja Sauli Niinistöä (kok) ja Paavo Lipposta (sd) laittomuuksista, kun Suomi aikoinaan vietiin euroon.

"Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö veivät Suomen euroalueeseen perustuslakia rikkoen ilman kansanäänestystä ja vain eduskunnalle annetulla tiedonannolla", Väyrynen kirjoittaa.
857
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Paavosta tulee varmaan "prinssieversti" tuon ehdotuksen jälkeen..! Kuinka isänmaallista, Suomea viedään ketun sylistä suden suuhun..!

Äänestä
  • Väyrysestä tule muuta kuin unohdettu eläkeläinen. Miksei saman tien ehdota että aletaan opettamaan ympäri maailmaa lysenkolaisuutta.

    Äänestä

Dream on svekko gay! Suurempi mahdollisuus on että Suomi ja Viro ottaisivat käyttöön ruplan.

Äänestä

Hesarin uutiset puhui vain Suomen ja Viron yhteisestä valuutasta, mutta Ilta-Lehti jo laittoi Poohjoismaat mukaan.

Sitähän sveko-Väyrynen ajaa takaakin, kun valuutan nimeksi ehdottaa kruunua, eikä markkaa!

Äänestä
  • Ei tule onnistumaan. Muuten jokainen viime vuosisadalla kuollut suomalainen ja virolainen kuoli turhaan. Samoin teki vapauden puolesta taistelijat. Ongelma on nähtääkseni siinä ettei Suomessa suoritettu samanlaista puhdistusta slaavisista ja germaanisista vaikutteista kuin Virossa vuonna 1919.

    Svekot jakoivat kierosti kaikki punaisiin ja valkoisiin kun taas Virossa tätä ongelmaa ei ollut. Saksalaiset lähinnä miehitti maan ja vihmoi virolaisiin tervettä bolshevismin pelkoa. Siitä syystä virolaiset kommunistit joista suurin osa oli ruotsalaisia ei onnistuneet jakamaan virolaisia kahtia.

    Brittihän se toisaalta Baltian kuin Suomenkin hyväksi lopulta ratkaisi. Brittien vahva laivasto ja runsas aseapu. Saksalaiset toki enemmän Suomessa mutta britit selvästikin Baltiassa.

    Äänestä

Tämähän on nyt vain Paavo II:n vastaveto, ja ilmeisesti on myös hiukan tuota tuohen tarvetta, kampanjaansa.
Hoksasi vihdoin Paavo I:n taktiikan.

Äänestä

mutta leikitään ajatuksella että suomella on vain kaksi vaihtoehtoa. eu ja euro tai scandi viro ja kruunu niin mikä olis parempi. minä ainakin maksaisin mielummin vaikka viroon tukiaisa kuin kreikkaan.

Äänestä
  • Tukiaisia voidaan toki Viroon maksaa kunhan ne maksetaan euron tai markan muodossa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


svekoman kirjoitti:

Keskustan presidenttiehdokkuutta tavoitteleva Paavo Väyrynen haluaa, että Suomi ja Viro eroaisivat euroalueesta mahdollisimman pian. Väyrynen esittää, että Suomi, Viro ja Pohjoismaat ottaisivat käyttöön yhteisen valuutan, kruunun.

"Yhteinen kruunualue avaisi tietä tiiviiseen pohjoismaiseen yhteistyöhön, jolla voisimme selviytyä sekä eurooppalaisista että maailmanlaajuisista myllerryksistä", Väyrynen kirjoitti blogissaan keskiviikkona.

Väyrysen mukaan Suomea ollaan nykyisen talouskriisin myötä viemässä kohti ylikansallista liittovaltiota. Hänen mielestään Suomi on nyt euroalueen häirikkö, koska suomalaiset eivät halua kantaa enempää vastuuta Euroopan velkamaiden ongelmista.

Väyrynen myös syyttää kirjoituksessaan presidenttitaistelun ennakkosuosikkeja Sauli Niinistöä (kok) ja Paavo Lipposta (sd) laittomuuksista, kun Suomi aikoinaan vietiin euroon.

"Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö veivät Suomen euroalueeseen perustuslakia rikkoen ilman kansanäänestystä ja vain eduskunnalle annetulla tiedonannolla", Väyrynen kirjoittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu