"Esitutkintalain esteellisyyssäännöksen yleislausekkeen mukaan tutkinnanjohtaja tai tutkija on esteellinen, jos luottamus hänen puolueettomuuteensa erityisestä syystä vaarantuu.
Säädöksellä tarkoitetaan mm. sitä, että poliisin esteellisyyttä arvioitaessa on aiheellista kiinnittää huomiota myös siihen, miltä toiminta näyttää ulospäin. Poliisin esteettömyyden tulee olla uskottava myös ulkopuolisen näkökulmasta, vaikka sillä ei olisikaan konkreettista vaikutusta asiaan tai asian lopputulokseen."..
"Esitutkintalain (30.4.1984/449) 16 §:n mukaan tutkinnanjohtaja tai tutkija on esteellinen mm.
---
-----
kohta 6. Jos luottamus hänen puolueettomuuteensa muusta erityisestä syystä vaarantuu."
Meillä tämän Lentokenttä jupakan yhteydessä on jääviysnäkökohtia, jolloin poliisin esteellisyys ylläolevaan kirjoitukseen nähden on kiistaton:
Säädöksellä tarkoitetaan mm. sitä, että poliisin esteellisyyttä arvioitaessa on aiheellista kiinnittää huomiota myös siihen, miltä toiminta näyttää ulospäin. Poliisin esteettömyyden tulee olla uskottava myös ulkopuolisen näkökulmasta, vaikka sillä ei olisikaan konkreettista vaikutusta asiaan tai asian lopputulokseen."..
"Esitutkintalain (30.4.1984/449) 16 §:n mukaan tutkinnanjohtaja tai tutkija on esteellinen mm.
---
-----
kohta 6. Jos luottamus hänen puolueettomuuteensa muusta erityisestä syystä vaarantuu."
Meillä tämän Lentokenttä jupakan yhteydessä on jääviysnäkökohtia, jolloin poliisin esteellisyys ylläolevaan kirjoitukseen nähden on kiistaton:
Vastaukset 68
Vanhimmat
Höpö Höpö, nauraa jo Rannankylän Variksetkin, ei taida kirjoittajalla olla käsitystä esteellisyyssännöksistä ja niiden tulkinnasta, hah hah
Tämä kirjoitus näyttää olevan Poliisihallituksen kirjeestä kysyjälle.
Että mitäs siihen sanot? Jääviysnäkökohtia on Lentokenttä Oy:n asian yhteydessä.
Aivan selkeää tekstiä, kun jaksaa ottaa vain vastaan, mitä siinä sanotaan.
Hep,hep Mitenkäs se nyt noin meni?
Ei se haittaa vaikka varikset nauraa. Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa. Se on vanha sanonta.
Kai näihin poliisin kirjeisiin ja päätöksiin on liitetty v a l i t u s o s o i t u s?
Sehän on tämmösiin päätöksiin aina liitettävä. Ei poliisipiirin sana ole jumalan sanaa, aina on korkeampi voima olemassa.
Tässäpä sitä meille kaikille ajattelemisen aihetta. Tästä jääviydestä ja poliisista
Oletteko sitä mieltä, että Jokilaaksojen Poliisi on puolueeton?
Mietiskelläänpä tarkkaan, mitä nuo lauseet tarkoittavat meidän pyhäjärvisten tapauksessa -- kontra--- Lentokenttä Oy
Mielenkiintoista, perin mielenkiintoista
Asia on selevä näin taviksenkin näkökulumasta katottuna .on yhtiökumppania ,on puolisoa läheltä liippaavaa,on neuvottelukunnassa mukana olevaa kaveria ,on työntekijää ja mitä muuta. Esteellistä jos miltä kannalta tahansa katottuna. Läpi paistaa ,uskottavuus kärsii. Eivät voi minunkaan mielestä tutkia mitään.Piste.
Voi hyvä ihme!
Jokilaaksojen poliisi ei ole esteellinen, ja tikanmäki on puhdas.
Kyllä nyt vähintäänkin, kuka, pitää tulla ja nähdä tämä asia.
Miten voi Poliisi antaa tuollaisen päätöksen, kun lentokenttä oy:n tilit selvittämättä 10 vuoden ajan ja em. henkilö on hoitanut rahaliikkeen.
Jokilaaksojen Poliisi on jäävi tätä asiaa tutkimaan ja ratkaisemaan.
Kaipa siitä on valitusosoitus.
Lukekaapa tuota yllä olevaa poliisihallituksen kirjettä.
Joku tiesi tuossa taannoin että sukulaisuus- ja naapuruussuhteita olisi kyseessä, oliko se näin?
On tässä taas syytä lueskella tuota Poliisihallituksen kirjettä esteellisyydestä/jääviydestä.
Kumma on, jos sitä ei tässä yhteydessä olisi ollut:
-Hyvä -veli poliisipiirin nevutottelukunnassa, joka taas seuraa poliisin toimintaa (HH)
-virkavapaalla olevan hallintojohtajan puoliso Jokilaaksojen poliisissa(ruot.)
valtuutettu, ent. kaup.vouti entinen työkaveri ja vastaavasti tikanmäen hyvä-veli
(tr:llä ja jt:llä yhteisiä yrityksiä/googlettamalla)
-tikanmäen kesänaapuri poliisipiirin päällikkö
-Tikanmäen palkkalistoilla jokilaakson poliisin puoliso.
Eikö ole yhteyksiä asiaan niin, että on jäävi käsittelemään asiaa, suuntaan tai
toiseen?
Ainakin aihetta tutkia Lentokenttä Oy:n sotkut!!!
Pakko on tätä asiaa kyseeenalaistaa.
Vihasi Poliisia ja järjestäytynyttä yhteiskuntaa kohtaa kertoo siitä, että olet tainnut viettää useammankin kuin yhden yön "Poliisi Hotellissa"...
Selevittääkäpä nyt se, kuka on antanut maksumääräykset tuohon kaupungin avustukseen ja mitä selvityspapereita on ollut tilien käytöstä.
Ihan tänne vain vuosi-vuodelta, niin katsotaan,onko tässä mitään tapahtunut niikuin virkamiehen osalta.
Ei sun tarvitse selvittää enää sitä. Jokilaaksojen Poliisi on hoitanut puolestasi senkin asian, köröttle sinä vain siellä metsänsiimeksessä...
Saletisti natsaa.
Muistattehan, että näiden palstojen varatuomari vainkin oli huolissaan poliisin
esteellisyyksistä. Hänen tietojensa mukaan kovin olivat vähissä "ehkä" esrteettömät. Kun varatuomari vainkin on tuota mieltä, niin vakavasti on otettava. Hän voisi kertoa korkea-arvoiset näkemyksensä suoraan poliisille ihan helposti.
Poliisihallituksen kirje kannattaa lukea tartkkaan, varsinkin Ylivieskan napinkantajien.
villiruusu täältä metsän siimeksest..., kuten laulussakin.....
Jos valtakunnan yli, Poliisihallitus, kirjoittaa, kuten yllä, niin olisi syytä miettiä, kuka,mitä,mikä, mites tulikaan?
Onkohan se poliisipiirin neuvottelukunta ohjeistanut poliisia väärään suuntaan?
Edelleenkin paneudun tuohon poliisihallituksen kirjeeseen ja lyhennelmään tuossa alussa.
Olikohan Jokilaaksojen Poliisi nyt ihan oikeilla teillä tai toimilla?
Tee Kantelu asiasta Valtakunnan syytäjälle niin ei jää epäselväksi!
Haluaisin tietää, kenelle tuosta Jokilaaksojen Poliisin päätöksestä, että asiaa ei tutkita, lentokentän osalta, tehdään.
Näytät olevan hyvin,hyvin tietäväinen kaveri.
Vastaapa kysymnykseeni, ihan omalla nimimerkillä.
Ei voi olla Suomessa tällaista käytäntöä, ettei valitusmahdollisuutta ole
Hallintokantelu
Hallintokantelu on vapaamuotoinen oikeussuojakeino. Se tehdään joko ylemmälle poliisiviranomaiselle tai ylimmälle laillisuusvalvojalle. Ylimpiä laillisuusvalvojia ovat ensisijassa eduskunnan oikeusasiamies ja valtioneuvoston oikeuskansleri.
Poliisissa kanteluita käsitellään Poliisihallituksessa. Joitakin poliisitoimintaa koskevia kanteluita käsitellään myös sisäasiainministeriössä. Poliisipäälliköt ja poliisin valtakunnallisten yksiköiden päälliköt voivat käsitellä alaisiinsa kohdistuneita kanteluita.
Kantelun voi tehdä kuka tahansa ja koska tahansa. Kantelu täytyy tehdä kirjallisesti, mutta sen voi tehdä täysin vapaamuotoisesti. Oikeudelliselta luonteeltaan kantelu on valvontaviranomaiselle tehty ilmoitus epäillystä poliisin virheellisestä virkatoimesta tai virkatoimen laiminlyönnistä.
"HallintoNotaareista" tehdään hallintokaneluita ei Poliisi miehistä!
Sinulle höpö höpö, asia on just näin. LUE ota selvää.
POLIISI.FI hallintolaki
Se on siinä.
3. Asian käsittely Valtakunnansyyttäjänvirastossa
Poliisiin kohdistuvien rikosepäilyjen alustava selvittely suoritetaan Valtakunnansyyttäjänvirastossa, jonne poliisiin kohdistuvien rikosepäilyjen alustava selvittely ja koordinointi on keskitetty.
Katso VKS ohjeet menettelytavoista!
Voit tehdä minkälaisen hallintokanelun tahansa.
Kuitenkin on niin, että Poliisimiestä koskevat rikosepäilyt on keskitetty Valtakunnansyyttäjän virastolle!
Tarkennuksena vielä:
Hallintokantelulla tarkoitetaan viranomaisen virheellistä toimintaa tehtävässään (ei siis rikollista vaan lähinnä menettelytapaa ja tästä voidaan kannelle kuten ylläoleva kirjoittaja on kopionut Poliisi.fi sivustoilta!
Mutta kyllä kai henkilö joka kantelusta tai valitusoikeudesta kyselee tarkoittanee Poliisin syyllistyneen rikokseen, jääviysasemansa tai muiden seikkojen vuoksi?
Poliisia koskevat rikosepäilyt käsitellään vain ja ainoastaan Valtakunnansyyttäjän virastossa!
Haluan, ihan oikeasti, valittaa seuraavaan portaaseen, mikä se on?
Koska kysymyksessä on Poliisia koskeva kantelu, on Valtakunnansyyttäjä oikea instanssi valittaa, hän tutkii tapausta ja katsoo onko tarpeellista jatkaa tutkintaa niiltä osin onko Poliisi syyllistynyt virkarikokseen vai ei, joos oon aihetta epäillä niin hän nimittää jonku Jokilaaksojen ulpopuolelta olevan syyttäjän tutkinnanjohtajaksi joka tutkii siis onko Poliisi tehnyt rikosta vai.
Todennäköisesti valitaan joku Kainuun poliisipiirissä toimiva syyttäjä tutkinnan johtajaksi, mutta pitää olla todella vankat perusteet epäillä Poliisn syyllistyneen johonkin!
Tässä tapauksessa Poliisi on toiminut esitutkintalakien mukaan!
Lisäyksenä vielä:
jos todetaan poliisin syyllistyneen virkarikokseen vasta sen jälkeen voidaan tutkinta suorittaa uudestaan.
Siis kertauksena, tässä vaiheessa ei asiaa tutkita kenekään toimesta uudestaan vaan se onko Poliisi syyllitynyt johonkin!
kauhajoen ammuskelussakin poliisi ei ottanut vihjeestä vaarin ja se päättyi tunnetuin seurauksin. Tuliko siinäkään tapauksessa sanktioita poliisille?
Dnro 14/31/10
Yleinen ohje syyttäjille
Annettu 24.2.2010
Voimassa 1.3.2010 - toistaiseksi
Säädösperusta YSL 3 § 2 mom
Kumoaa yleisen ohjeen syyttäjille VKS:2005:1 Dnro 22/31/05
POLIISIMIEHEN TEKEMÄKSI EPÄILLYN RIKOKSEN ESITUTKINTA
1. Yleistä
Poliisimiehen tekemäksi epäillyn rikoksen esitutkintaa johtaa syyttäjä lukuun ottamatta rikesakkoasiana ja rangaistusmääräysmenettelyssä käsiteltäviä asioita
1. Säännös koskee poliisimiehen tekemäksi epäiltyjä rikoksia riippumatta siitä, onko rikos tapahtunut viranhoidossa tai sen ulkopuolella. Poliisimiehiä ovat poliisiasetuksessa mainitut virkamiehet
2. Esimerkiksi poliisilaitoksessa työskentelevät vartijat eivät ole poliisimiehiä.
Syyttäjä toimii tutkinnanjohtajana myös silloin, kun poliisimiestä epäillään rikoksesta, joka on tehty ennen poliisimieheksi tuloa. Sama koskee henkilöä, joka ei enää tutkinnan aikana ole poliisimies.
Tutkinnan johto on ollut tarpeen järjestää niin, ettei poliisiviranomainen voi omalla päätöksellään lopettaa poliisimiehen tekemäksi epäillyn rikoksen tutkintaa. Tarkoituksena on ollut turvata se, että esitutkinta toimitetaan epäillyn aseman siihen vaikuttamatta ja että yleisön luottamus esitutkinnan puolueettomuuteen säilyy. Itse tutkinta tapahtuu sitä johtavan syyttäjän ohjeistuksen mukaan poliisimiesten toimesta
Tämä ohje koskee syyttäjien menettelyä poliisimiehen tekemäksi epäiltyjen rikosten esitutkinnassa.
3. Asian käsittely Valtakunnansyyttäjänvirastossa
Poliisiin kohdistuvien rikosepäilyjen alustava selvittely suoritetaan Valtakunnansyyttäjänvirastossa, jonne poliisiin kohdistuvien rikosepäilyjen alustava selvittely ja koordinointi on keskitetty.
Poliisimieheen kohdistuvan rikosepäilyn käsittely alkaa Valtakunnansyyttäjänvirastossa, kun poliisi on ilmoittanut sähköpostilla Valtakunnansyyttäjänvirastoon ([email protected]) poliisin PATJA-tietojärjestelmään kirjatusta rikosilmoituksesta, johon tutkinnanjohtajaksi on merkitty Valtakunnansyyttäjänvirastossa toimiva syyttäjä.
Valtakunnansyyttäjänvirastossa toimiva tutkinnanjohtaja päättää alustavan selvityksen perusteella joko lähettää asian alueellisen tutkinnanjohtajan ratkaistavaksi tai tekee asiassa päätöksen esitutkinnan toimittamatta jättämisestä.
Kiireellisissä tapauksissa, kun asia vaatii välitöntä tutkinnan aloittamista, Valtakunnansyyttäjänvirastossa toimiva tutkinnanjohtaja voi ohjata kirjaamaan tutkinnanjohtajaksi syyttäjänvirastossa toimivan tutkinnanjohtajan.
Valtakunnansyyttäjänvirastossa toimivan tutkinnanjohtajan ollessa estynyt (esim. sairaus- tai vuosiloma) asia siirretään tarvittaessa suoraan alueelliselle tutkinnanjohtajalle.
Poliisirikosasian tutkinta voidaan suorittaa myös Valtakunnansyyttäjänvirastossa.
LISÄÄ VALTAKUNNAN SYYTTÄJÄN SIVUILTA
VKS:2010:1 Poliisimiehen tekemäksi epäillyn rikoksen esitutkinta
Onpa tuossa neuvoja kerrakseen. Jos kirjoittaa vaikka Polliisihallitukselle, uskoisin, että sieltä asia siirretään oikealle viranomaiselle.
Neuvoja tuli niin paljon (jopa hh:lta), että pää menee pyörälle näistä kaikista.
Kajaaniin sitä ei kannata kuitenkaan lähettää.
Hyvä-veli toimii!!! Se toimii sittenkin!!!
Tuolla toisaalla eräs tunnettu tai tunnistettu henkilö pyrkii tyrmäämään tämän kikrjeen sisällön, jonka poliisihallitus on lähettänyt kysyjälle.
Tyrmäisitkö sinä, arvoisa lukijani? Kyseessä on Pyhäsalmen Lentokenttä Oy:n tilien selvittäminen ja kyseenalaistaminen ja toiminta yhtiön asioiden hoitajana.
Jokilaaksojen poliisi on jäävi, kuten ylläoleva poliisihallituksen selvitys antaa ymmärtää. Toistamatta, mistä syystä, voitte näiltä palstoilta asian todeta.
Mitä sinä sitten täällä urputat asiast jos olet noin varma, tee kantelu Valtakunnansyyttäjälle!
Ei sitä asiaa täällä ratkaista se pitää tutkia!
Vai oletko niitä raukkoja jotka ei uskalla pistää nimeään paperiin??
Poliisi haisee, minkäs sille voi.
Samoja raukkoja kuin sinäkin!! Täällä jauhat ja panettelet ihmisiä, jotka yhrittävät (kaiken keskellä) hoitaa kaupungin asioita. Nimettömänä
herjaat ja solvaat kaupunginjohtajaa, kysynkin, mitä hän on sinulle tehnyt?
Mikä vihapatto sinua riivaa?
Olisikohan jo aika jättää henkilökunta rauhaan tekemän töitään. Sotkette enemmän siellä te päättäjät. Kun omat välinne olette selvittäneet, niin tulette näkemään, että kyllä juna kulkee. Olettepa te mukana tai ulkona. Kulkee paljon paremmin.
Laukkanen sanoo Selänne lehdessä, että johdon välit eivät ole hyvät.
Minkä johdon?
iHyvät herrat, mikä Teissä on? Toimikaa kohteliaasti kaupunginjohtajaanne kohtaan. Eihän se ole sen vaikeampaa.
Kaupunginjohtaja on nyt Tita Rinnevaara ja Te olette osastopäälliköitä. Ymmärrättekö marssijärjestyksen?
Onko nämä niitä nuoren miehen kasvukipuja. Ja jotkut ovat ottaneet juoksutukseen. Paljon on vielä oppimista, etten sanoisi "oppisopimus" esiin.
Vai menikö päähän?
Kannattaa kerrata vkelä tuo Poliisihallituksen lähettämä vastaus , kun tutkintaa suoritetaan ja kuka on jäävi.(esteellinen tutkimaan)
Esitutkintalain säännöksessä siis sanotaan "että poliisin esteellisyyttä arvioitaessa on aiheellista kiinnittää huomiota myös siihen, miltä toiminta näyttää ulolspäin. Poliisin esteettömyyden tulee olla uskottava myös ulkopuolisen näkökulmasta, vaikka sillä ei olisikaan konkreettista vaikutusta asiaan tai asian lopputulokseen."
Miltäs näyttää:
1. Poliisipiirin neuvostossa on ollut Heikki Hankila (neuvosto seuraa poliisin tolimintaa)
2. Valtuutetun (ent. vallesmanni,vouti poliisipiirissä) työkaveit samassa poliisipiirissä (valtuutettu nyt eläkkeellä)
3. Tutkittavan asian päähenkilön palveluksessa on samassa piirissä työskentelevän poliisin puoliso
4. Tutkittavan kohteen kesänaapurina on samaisen Poliisipiirin päällikön kesäasunto. ( Uutisoi Kalevassa, ettei asiaa tutkita)
5. Virkavapaalla olevan hallintojohtajan puoliso on työssä poliisissa.
(tutkittava asia kuuluu hallintojohtajan vastuualueisiin)
Poliisihallitus:
Esitutkintalain....
kohta 6. Jos luottamus hänen puolueettomuuteensa muusta erityisestä syystä vaaantuu."
Sanokaa nyt-- te minua viisaammat.
Onko tässä Jokilaaksojen Poliisin tullut jäävätä itsensä asian käsittelystä.
Jos sinulla ei todella ole jääviysasiasta mitään laintarkoittamaa käsitystä niin ole hiljaa!
Esittämäsi väitteet Poliisn jääviydestä ovat niin kaukana kuin etelä- ja pohjoisnapa toisistaan!
Miksi et tee kantelua asiata Valtakunnan syyttäjälle, pane toimeksi, turha täällä on räksyttää kuin "Suomenpystykorva Orava haukulla!"
Raukkoja tämmöiset "Lietehousut" jotka ei vie asioita eteenpäin!
Eläpä nimittele, kirjoittaja kirjoittaa Poliisihallituksen antaman (11.8.2011)
vastauksen pohjalta.
Näin vain asia on.
Jos olette sitä mieltä, että Rikosylikomisario Ilkka Piispanen on syyllitynyt virkarikokseen jota te täällä väitätte niin miksi te että vie asiaa Valtakunnan syytäjälle, miksi?
Siksi koska Te olette Raukkoja, Surkimuksia ja räkytätte kuin pystykorvat Oravavahaukulla!
Tämmöisiä "miehiä" kutsuttiin aikoinaan rintamakarkureiksi jotka kovan paikan tullen juoksevat pakoon!
Jos Teidä laisianne olisi ollut sota aikana rintamalla niin nyt elettäisiin Venäjänvallan alla!
Näitä karkureitahan ritti kesäkuun valtuustossa.
Pysytäänpä asiassa.
Tämä Pyhäsalmen Lentokenttä Oy:n tiliselvittely on meillä käynnissä.
Jokilaaksojen poliisi ei ryhtynyt tukimaan asiaa? Miksi-- se aivan ihmetyttää.
Tutki kuitenkin teknisen johtajan asiaa, jota ei oltu lähetetty tutkittavaksi.
Ihme ja kumma?
Tuossa ylhäällä esitellään niitä syitä, miksi poliisin olisi tullut jättää asia tutkittavaksi ottamattaja siirtää toisaalle, koska Poliisihallituksen kirjeessä olevat seikat osoittavat sen, että Jokilaaksojen Poliisipiirissä on merkittäviä jääviysnäkökohtia, joihin Poliisihallitus kirjeessään viittaa. ja jotka tulee tutkintaan aloitettaessa ottaa huomioon.
Näinköhän asioita yleensä käsitellään tuolla Poliisissa.
Nyt tuli esille semmoista, jota ei olisi toivonut näkevänsä Suomessa.
On paljon puhuttu, että Poliisi ei toimi lakien mukaan. Ja nyt on ainakin syytä arvioida asiaa näillä tiedoilla, mitä on.
Kylillä huhutaaen että merkittävien valtion virkamiesten pallitkin alkaa jo tässä jupakassa heilua....
Olkaa vähän maltillisia tästä uskon asiasta kirjoiteltaessa, nimittäin Jokilakksojen- ja Oulun Poliisipiirien tutkinnajohtajat ja Poliisipäälliköt ovat Vanhois Lestatiolaisia ja varmasti pitävät "omiensa puolta" loppuun asti!
Tämä vain varoituksena!
Muista asioista näillä plstoilla "sana on vapaa" eikä kannata pelätä mitään uhkailuja!
Hallitus, valtuusto, puheenjohtajisto ja kaupunginjohtaja ovat "vapaata riistaa" kuitenkin niin, että pitää pystyä lausumastaan esittämään "jotain" näyttöä!
On ihan selvää, että Tutkintojen päätösten jälkeen Poliisi seuraa mitä asioista kommentoidaan.
Nyky tekniikalla jokainen tietokone voidaan paikallistaa myös nettitikkujen päässä olevat!
Minusta on hyvä, jos poliisi näkee vaivaa tutustua näihin palstoihin. Täällä on tullut esiin sellaisia asioita, joita ei ole ilmoitettu poliisille oikein. Jatkotutkimuksissa se voi harkita niiden vaikutusta. Toisaalta poliisi myös voi kiinnittää huomiota niihin puheenvuoroihin, joissa herjataan ja solvataan kaupunginjohtajaa täysin aiheettomasti ja törkeästi. Toivotaan, että poliisi ehtii tutustua.
Henkiklökohtaisesti vetoan tuohon Poliisihallituksen kirjeen sisältöön, josta johtuen olen edelleenkin sitä mieltä, että Jokilaaksojen Poliisi oli jäävi (esteellinen)
aloittamaan esitutkintaa tässä Pyhäsalmen Lentokenttä Oy:n tiliselvitysasiassa.
Olisiko se MOT kuitenkin ihan oikea kaveri tänne?
Joko, joko nyt!!??
Kunhan poliisi ensin tarkistaisi päätökseensä vaikuttaneet seikat. Jos löytää selviä asiavirheitä. Niin oikoo ne.
Joku tietoja poliisille antaa. Vain poliisi itse tietää, kuka sille on mitäkin puhunut tai muulla tavoin tietoja välittänyt. Jos havaitsee, että ei ole ollut faktaa, niin varmasti tarkistaa. Sitten voi vasta arvioida, miten luotettavasta tahosta muutoinkaan on kyse. Poliisi on paljon vartijana. Poliisiin pitää voida luottaa. Vielä uskon, että Suomi on oikeusvaltio. Poliisin asema oikeusvaltion säilyttämisessä on keskeinen.
Varmasti tarkistaa....
Mistäpä sinä matkaaja tiedät, ettei poliisi ole lahjottavissa kuten muutkin. Hyvä-veli systeemi ainakin näissä asioissa on ilmiselvä.
Selitykset eivät käy yhteen asioissa niin kuin todellisuudessa ovat..
Kyllä täällä Poliisia haukutaan moneltakin taholta niitteen taholta joiden "housunkannattimet on jo niin lahot, että pöksyt lököttää"
Näillä Poliisia haukkuvilla on kuitenkin aina "housut nilkoissa" eikä ole kanttia viedä asioita eteenpäin!
Tässäpä ei ole kyse kenenkään housuista, vaan siitä, että poliisilla on sitä tietoa, mitä sille annetaan. Tieto on juuriniin oikeaa tai väärää, kuin on antajansakin.
Turhaa sinäkin Poliisia manaat.
Asiakirjoista käy hyvin selville, että Pyhäjärven kaupungilta on pyydetty lisäselvityksiä asioista, kuitenkaan kaupunki ei ole vaivautunut antamaan tai huomasi, että ne housut pysyy kuitenkin nilkoissa teki mitä teki!
Eläpä puhu tuommoista, ihan muut siellä lukee. Jos nostat housut ylös, on olosi paljon mukavampi.
Kyllä poliisi tarkistaa tietojen oikeellisuuden, jos aihetta ilmaantuu. Nyt on ilmaantunut. Yleiselle järjestyksen pidolle on a. ja o., että polisille kerrotaan vain totuuksia. Ei ne kaikkea ehdi rivi riviltä tarkistaa. Kun oikeusvaltiossa ollaan mahdollisten esteellisten sijaan löytyy esteettömiä hoitamaan juttuja.
Mielenkiintonen yksityiskohta että se ihme "tutkintapyyntö", jonka tekijästä ei oo selevyyttä on iliman päiväystä ja kaupungin tunnuksia. Mistähän sylttytehtaalta se mahtaa olla kotosin?
:):) No tietäähän tuon kyselemättäkin... Jonkun epätoivoinen hämäysyeitys on sekin.
On vähän niinkuin aavistuksia. Mutta nyt ei passaa puhua enempää.
Aika näyttää!!
Arvostelen Jokilaaksojen Poliisin toimintaa. Päällikkö asuu kesällä Tikanmäen kesäpaikkan naapurina?? Olisiko niillä yhteyksiä?
Ja kukas myös asuu ko hlön naapurustossa??Samaa sukua myös!!
joko osaatte tuon Poliisihallituksen kirjeen sisällön?