Elikkäs siis. :)
Itselläni on paljon kokemusta koirista, omistan tällä hetkellä kaksi seefferiä. Mua kiinnostais aivan mielettömästi kasvattaminen, näyttelykehät yms harrastaminen siinä rinnalla. Nykyisten holhokkieni kanssa ei näyttelyihin matchshow'ta lukuunottamatta ole asiaa (toinen leikattu koska vain yksi kulkunen laskeutui, toinen on seropirekisterissä (isä: saku, emä: valkkari saku)). En ole koskaan itse siis ollut kehässä koiran kanssa, katsomassa toki useammankin kerran, ja pelisäännöt on suhkoht selvät. :)
Kysymykseni koskeekin siis mahdollista sijoitusnartun ottamista lauman jatkoksi. Rotutoivomus seefferi (kokemuksen pohjalta) mutta ei ole välttämätön. Uskon hyötyväni tulevaisuutta ajatellen sijoituskoirasta enemmän kuin uudesta omistuskoirasta, koska yhteistyö kasvattajan kanssa antaisi minullekin käytännön kuvaa siitä touhusta. Myös näyttelyt yms. olisivat vähemmän hermojaraastavia kun ammattitaitoinen kasvattaja olisi mukana kuvioissa. Myös itse jalostustoiminta tulisi tutuksi sijoitusnartun kautta. Tuttavallani on sijoitusnarttu, ja sopimukseen kuului kaksi pentuetta, jonka jälkeen omistajuus siirtyi "hoitajalle" (kyseessä oli kääpiörotuinen koira), varmaan ison pentueen synnyttävällä nartulla yksikin pentue riittää edellytykseksi omistajuuden vaihtoon? Itsessään omistajuus ei siis ole se pointti, vaan se että pääsisin sisään/mukaan jalostustoimintaan. Olen jo kymmenisen vuotta haaveillut kasvattamisesta. Olen rielu parikymppinen muija.
Osaatteko, kokeneemmat, kertoa onko sijoituskoira ihan tuulesta temmattu ajatus, vai onko parempi ottaa omistuskoira jonka kanssa sitten vaihtelevalla menestyksellä käy harrastamassa? Olen lukenut kennelliiton sivuilta sijoitussopimuksesta, mutta käytännön neuvot vielä uupuu.
Toiseksi, kuinka hintavia Kennelliiton kasvattajakurssit ovat? Olen opiskelija, joten jos hirveän arvokkaaksi muodostuvat, lykkään sitten valmistumiseeni asti... Jos on opiskelijaystävällinen hintahaitari niin kävisin mielelläni jo nyt.
Kiitos kaikille vaivautuneille jo etukäteen! :) Hauskaa syksyä!
- Annika

Vastaukset 4
Vanhimmat
Terve!
Minusta järkevä ajatus kun ottaa huomioon mitä tällä tavoittelet :)
Itselläni kääpiöpinseri sijoitusnarttu, sopimukseen kuuluu yksi pentue tai viim. 4 vuoden vanhana koiran omistajuus siirtyy minulle. Mutta tämä asiahan on sellainen mikä määrätään sopimukseen ja sovitaan luovuttajan ja ostajan välillä. En ollut suunnitellut sijoitusnartun ottamista, mutta kun oli niin hyvä kasvattaja kyseessä niin en keksinyt hyvää syytä kieltäytyä kun hän kysyi jos olisin kiinnostunut :)
Riippumatta mistä rodusta otat koiran, niin sijoitusnartun ottaminen vaatii paljon sinulta. Sijoituskoiraa kun on hoidettava periaatteessa täydellisesti, mitä parempi kasvattaja sitä tarkemmat hoito-ohjeet saat mitä täytyy seurata. Sopimuksen mukaan kasvattaja voi ottaa koiran takaisin jos sopimuksen mukaiset sovitut hoitoehdot eivät ole täyttyneet.
Olen kuullut paljon eri ihmisiltä, ja myös lukenut täältä, eri kokemuksia sijoituskoirista. Tärkeää on että otat mahdollisimman paljon selville kasvattajasta ennen kuin otat tältä sijoituskoiran. Kysy niin paljon kuin sielu sietää, kunnon kasvattaja ei pane pahakseen, kun hämäräpuuhaisempi kasvattaja voi närkästyä. Syynää sopimusta tarkasti, ja taas kysy heti jos jokin vaikuttaa epäselvältä. Muista kertoa kasvattajalle että aiot itsekin kasvattaa jos haluat tätäkin narttua käyttää itse, koska silloin muistaakseni sopimuksessa on löydyttävä että jalostusoikeudet siirtyvät myös sinulle omistajuuden myötä.
Kun otat koiran, mieti jos haluat sitten kyseistä rotua kasvattaa tulevaisuudessa, tämä tietysti kannattaa koska silloin voit saada neuvoa ja tukea nartun kasvattajalta (kunhan ei ole liian kilpailuhenkinen...). Ota selvää rodusta tarkasti, eritoten onko niillä paljon synnytysvaikeuksia, mitkä ovat yleisimmät perinnölliset sairaudet ja vaivat, mitkä terveystutkimukset vaaditaan tämän rodun jalostuskoirilta? Kaikki nämä seikat vaikuttavat siihen paljonko taustatyötä joutuu sitten kasvattajana tekemään ja paljonko lisäkuluja voi tulla jos on hyvin sairas rotu kyseessä.
Schäferin terveystilanne on valitettavasti oman kokemukseni mukaan aika huono tällä hetkellä. Joka kolkassa suositaan matalaa takapäätä joka sitten tuo mukanaan paljon terveysongelmia :( Mutta löydät varmasti sinulle sopivan rodun, ja voihan sitä myöhemmin vaihtaa jos ei ollutkaan sinun juttusi :)
Kennelliiton kasvattajakurssin hinnasta ei valitettavasti tietoa, ehkä voisit kysyä sitten nartun kasvattajalta?
Eli ei muuta kuin onnea matkaan! Toivottavasti löydät yhtä upean kasvattajan kuten minäkin löysin :)
Kiitos paljon sinulle! :)
Sijoitusnarttu olisi tervetullut vuoden-parin kuluttua. Saan opinnot silloin siihen pisteeseen että pääsen työelämään käsiksi.
Aion jo hyvissä ajoin olla yhteyksissä kasvattajiin joista sitten voin valita parhaimman päältä. :) Muutama varteenotettava vaihtoehto on jo löytynyt, ja aion olla heihin lähipäivinä yhteydessä.
-Annika
Lisäys vielä: joo, ikävä kyllä olen huomannut että seefferi on hyvin sairas rotu. :/ Oma puhtaan seefferini vanhempien lonkat molemmilla B/B. Kyynärät 0/0. Kumpaakaan omista koirista en ole vielä kuvauttanut. Toivottavasti ei pettymyksiä tule.
Minulla on karu esimerkki: Mieheni ystävällä oli "sijoitusnarttu" henkilökohtaisesti tutulta kasvattajalta. Käytännössä hän sai vain pyynnöstä koiran. Narttua ei ollut edes tarkoitus käyttää jalostukseen vaan se oli kasvattajalla "lemmikkinä".. No, puoli vuotta tyttö tutullamme oli, jonka jälkeen hän ajanpuutteen vuoksi palautti sen takaisin kotiin. Itse olin jo melko kiintynyt siihen ja ihmettelin kuinka jollain on sydäntä ottaa ilmainen koira, todeta että ei jaksakaan hoitaa ja antaa se sitten pois. Egokoira ilmeisesti. Tytön lonkat on B/C, kyynärät 2/2. Kyynärät alkoi kiukutella n. 3-vuotiaana, jolloin kasvattaja lähetti tytön koirien taivaaseen.
Nykyään tämä ystävä ei tule meille käymään (koska meillä on koiria joille hän on valtavan allerginen) ja hän aina vaatii miestäni hänen luokse kylään bilettämään jne. Mieheni on aina vastannut että hän ottaa koiran mukaan tai ei tule. Kaveri on aina kieltänyt ehdottomasti koska ei voi sietää lattialle pissimistä/kakkaamista ja on NIIIN allerginen. En tiedä millainen heppu hän oikeen miehiään on, sillä ei meidän kuopuskaan, 1½v , todellakaan pissi lattialle. Meillä pistää vieläkin vihaksi se että hänellä tosiaan oli puoli vuotta koira ilman minkäänlaisia allergianmerkkejä. Luopui vaan koska ei koulultaan kerennyt sitä muka hoitamaan. Totuus oli se että hän halusi viettää illat/vknloput bilettämässä jolloin kotona aina odotti koiran tarpeet keskellä lattiaa, johon hän kyllästyi ja antoi koiran pois.
Mutta näitä löytyy...
Varo sitten vain ruskeakuonoisia kasvattajia jotka vaikuttavat tosi mukavilta mutta ovatkin myrkkykäärmeitä. Tarkista että puhuvat totta ja kysy terveystuloksista, niitä kun ei ole pakko lähettää ja jotkut jättävät lähettämättä kun tulos on huono... Sitten koira on vai "testaamaton" eikä huonotuloksinen KoiraNetissä...