Narsistiko

Olen ollut parisuhteessa 22 vuoden ajan naisen kanssa jota en enää kolme kuukautta erostamme pysty edes kutsumaan nimellä. Saan luultavasti asiasta syyttäviä sormia niskaani mutta voin yrittää selittää miksi entisen vaimoni persoona tuntuu tyhjältä. Heti eron tullessa ajankohtaiseksi muutuin hyödyttömäksi ja sain osakseni uskomattoman hyökkäyksen vaimoni taholta. Ajattelin että tilanne korjaantuu ajan kuluessa enkä halunnut lähteä mukaan mustamaalausta ja teatteria sisältävään perhedraamaan. Näin jälkeen päin on helppo sanoa että olisi pitänyt reagoida nopeasti ja kovaa. Muutuin vaimoni tarinoissa viimeisen kuukauden aika väkivaltaiseksi, syynä oli vaimoni mukaan opioidiriippuvuus viidentoista vuoden ajalta. Hulluinta on että vaikka olen oman oikeusturvani vuoksi käynyt eromme jälkeen omatoimisesti useamman kerran seulassa, ei niiden negatiivisuudella ole merkitystä sosiaaliviranomaisille.
Tässä vaiheessa haluaisin sanoa että olen ennen eroa ollut luotettava, rakastava perheenisä. Eron jälkeen olen muuttunut entisen vaimoni mielestä valvottavaksi ja epäluotettavaksi. Tämä kuva on on välitetty entisen vaimoni toimesta kaikille tutuilleni ja vähemmän tutuille. Tässäkin asiassa huomaa ensimmäisen kertomuksen merkityksen. Harvalla mustamaalaamisen kohteeksi joutuneella on energiaa lähteä korjaamaan kaikille mielestään selkeää ja läpinäkyvää vääryyttä. Myöhemmin kuitenkin selviää että mitä uskomattomampia piirteitä mustamaalaus saa, sitä turhauttavampaa on todeta että olet syyllinen vaikka todistaisit olevasi syytön. Ja jos et todista niin sekin tekee sinusta syyllisen. Loppuelämäsi voitkin sitten osoittaa syyttömyyttäsi. Tasa-arvo on tästä kaukana, kiitos ihmisten asenteet huoltajuusasioissa. Vaikka olen kertonut vasta pienen osan entisen vaimoni kyvystä mustamaalata ja manipuloida, tiedän että jo tässä vaiheessa tarinani on vaikea niellä. Olen aiemmin kokenut olevani tasapainoinen ihminen mutta nyt lähipiirini tuesta huolimatta koen tasapainon järkkyvän. Luotan edelleen oikeuden kykyyn nähdä epäloogisuus ja todisteiden puute minua vastaan esitetyissä syytteissä. Koen kuitenkin samalla olevani muutamien, toivon mukaan asioista selvää ottavien, viranomaisten armoilla. Uskon myös vaimoni luonnehäiriön tasoiseen narsismiin. Omani toivon olevan syytteistäni huolimatta tervettä.
9119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Niin tässä tapauksessa on sana sanaa vastaan elikä päätökset ovat vaikeita jos ja kun päätökset tulevat niiden pitää olla tasapuolisia,lopuksi sitten vielä sinulle ja vaimollesi tiedoksi että olette kumpikin persläpiä jotenkaa lopettaa aiheesta kirjoitukset yleiselle palstalle.
Se ajatuksena että ensin ollaan yhdessä ja sitten tiet erkanee niin tulee pahoja puheita.

Äänestä

Olen itse nainen ja silti tuntuu pahalta lukea kokemuksistasi miehenä ja isänä. Tiedän, mitä on ollut elää narsistin kanssa. Voimia Sinulle . Mies on aika voimaton esimerkiksi huoltajuuskiistoissa, jos lasten äiti haluaa tehdä kiusaa. Toki miehetkin kiusanteon osaavat.
Kirjoituksesi on hyvä ja asiallinen ja nostaa esille vaietun asian; miehethän aniharvoin kehtaavat kertoa sen, että ovat joutuneet kokemaan kotonaan väkivaltaa.
Viranomaiset huomio! Tarkistakaa edes missä perheen lapset ovat ja kuinka voivat!

Äänestä
  • Narsismi on tuhoava luonteenpiirre niin perheessä kuin töissäkin. Älä jää narsistin uhriksi, hae ajoissa apua.

    Äänestä

Olihan eroon jokin syykin? Mikä johti 22 vuoden jälkeen eroon? Narsistinen luonnehäiriö on kyllä mahdoton ongelma. Luonnehäiriö tulee esiin kyllä jo alkuvuosina.
Narsistin uhri on todella vaikeuksissa ja todellisessakin vaarassa.

Äänestä

Joskus vaan kiltinkin ihmisen pinna katkeaa. Paluuta ei ole.

Äänestä
  • En tiedä eronne syitä,mutta joskus mustasukkaisuus voi tulla esiin näin .

    Äänestä

Itsellä vähän ollut samantyylistä juttua, paitsi että eroa ei ole vielä tehty.

Naisella on minun arvioni mukaan narsistinen persoonallisuushäiriö. Olen niistä pahoista puheista todennut viime vuoden puolella, että en voi sille mitään, jos hän puhuu minusta valheellisia juttuja toisille, ja päättelin myös, että ne, jotka TODELLA tuntevat minut, tietävät, että jutut eivät pidä paikkaansa. Ne, jotka uskovat häntä, eivät ole minun ystävyyteni arvoisia. En voi lähteä korjaamaan hänen puheitaan kaikille joille hän on valehdellut. Hän on valehdellut jo aika monelle, perheenjäsenilleen, kavereilleen, minun perheenjäsenilleni, minun kavereilleni, siinä on jo aika monta henkilöä vedetty tähän sotkuun mukaan. Päätin, että ei maksa vaivaa alkaa kaikille hänen puheitaan korjailemaan. Pidän siitä huolen, että omia perheenjäseniäni hän ei pääse myrkyttämään, muista ei ole väliä.

Äänestä

Jos olette olleet naimisissa 22 v ja yhtäkkiä jätät vaimosi, ei ole mikään ihme jos hän raivostuu silmittömästi ja päättää kostaa. Mutta jos nyt oletetaan että sinulla oli hyvät syyt eroosi, niin tuon vuosimäärän perusteella voisi päätellä että teillä on aika vanhat lapset jo?

Täten on aivan sama mitä se nainen mussuttaa. Kai teidän teini-ikäiset(?) lapset osaavat jo itse nähdä mikä on mitäkin, eikä äiti pysty heitä kieltämään ja estämään tapaamasta sinua, jos he ihan oikeasti haluavat tehdä sen, vaikka salaakin. Helpointa olisi että laadit jonkinlaisen lausunnon jossa kuvailet naisen tarvetta kostaa puhumalla pötyä, ja aina kun tulee jotain epäselvää isket sen paperin pöytään ja sanot että enempää et asiasta veivaa. Ja sitten et tosiaan veivaa, eli et suostu riitelemään ja tappelemaan jutussa jossa et todennäköisesti kuitenkaan voita yhtään mitään vaikka kuinka pitäisit pintasi. Jos joku ihminen päättää alkaa tekemään kiusaa, ainoa tapa lopettaa se on olla välittämättä siitä, jolloin henkilö joutuu lähinnä kiehumaan omassa sapessaan.

Eri asia tietysti jos alkaa laatimaan perättömiä rikosilmoituksia, mutta kun tekee sitä tarpeeksi monta kertaa niin kai se menee viranomaisille perille että täti on hei-hei.

Äänestä
  • minkä taakseen jättää, sen edestään löytää

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miesten puolesta kirjoitti:

Olen ollut parisuhteessa 22 vuoden ajan naisen kanssa jota en enää kolme kuukautta erostamme pysty edes kutsumaan nimellä. Saan luultavasti asiasta syyttäviä sormia niskaani mutta voin yrittää selittää miksi entisen vaimoni persoona tuntuu tyhjältä. Heti eron tullessa ajankohtaiseksi muutuin hyödyttömäksi ja sain osakseni uskomattoman hyökkäyksen vaimoni taholta. Ajattelin että tilanne korjaantuu ajan kuluessa enkä halunnut lähteä mukaan mustamaalausta ja teatteria sisältävään perhedraamaan. Näin jälkeen päin on helppo sanoa että olisi pitänyt reagoida nopeasti ja kovaa. Muutuin vaimoni tarinoissa viimeisen kuukauden aika väkivaltaiseksi, syynä oli vaimoni mukaan opioidiriippuvuus viidentoista vuoden ajalta. Hulluinta on että vaikka olen oman oikeusturvani vuoksi käynyt eromme jälkeen omatoimisesti useamman kerran seulassa, ei niiden negatiivisuudella ole merkitystä sosiaaliviranomaisille.
Tässä vaiheessa haluaisin sanoa että olen ennen eroa ollut luotettava, rakastava perheenisä. Eron jälkeen olen muuttunut entisen vaimoni mielestä valvottavaksi ja epäluotettavaksi. Tämä kuva on on välitetty entisen vaimoni toimesta kaikille tutuilleni ja vähemmän tutuille. Tässäkin asiassa huomaa ensimmäisen kertomuksen merkityksen. Harvalla mustamaalaamisen kohteeksi joutuneella on energiaa lähteä korjaamaan kaikille mielestään selkeää ja läpinäkyvää vääryyttä. Myöhemmin kuitenkin selviää että mitä uskomattomampia piirteitä mustamaalaus saa, sitä turhauttavampaa on todeta että olet syyllinen vaikka todistaisit olevasi syytön. Ja jos et todista niin sekin tekee sinusta syyllisen. Loppuelämäsi voitkin sitten osoittaa syyttömyyttäsi. Tasa-arvo on tästä kaukana, kiitos ihmisten asenteet huoltajuusasioissa. Vaikka olen kertonut vasta pienen osan entisen vaimoni kyvystä mustamaalata ja manipuloida, tiedän että jo tässä vaiheessa tarinani on vaikea niellä. Olen aiemmin kokenut olevani tasapainoinen ihminen mutta nyt lähipiirini tuesta huolimatta koen tasapainon järkkyvän. Luotan edelleen oikeuden kykyyn nähdä epäloogisuus ja todisteiden puute minua vastaan esitetyissä syytteissä. Koen kuitenkin samalla olevani muutamien, toivon mukaan asioista selvää ottavien, viranomaisten armoilla. Uskon myös vaimoni luonnehäiriön tasoiseen narsismiin. Omani toivon olevan syytteistäni huolimatta tervettä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu