hupaisa tapaus

Ymmärrän erästä toista yrittäjää jonka piha-alueella on yritys. Hän kun on vuokrannut kesämökin että pääsee heti perjantaina karkuun asiakkaita sesonkiaikana.
Itselläni on tilanne että en pysty ottamaan lisätöitä, oveen on pantu lappu ettei uusia tilauksia voida ottaa toistaiseksi vastaan. Silti oven takana möykätään vielä illallakin, täytyi tässä illalla paeta takaovesta omalta verstaalta, voihan helvetti. Ei mitään kunnioitusta toisen yksityisyyttä kohtaan.
9183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Totta, narkkarit ei katso kelloa, kun pitää saada kamaa.

Äänestä
  • Olemme eri viivalla. Taisit eksyä väärälle palstalle.

    Äänestä

  • Vanha yrittäjä kirjoitti:

    Olemme eri viivalla. Taisit eksyä väärälle palstalle.

    elä sinä sievistele, senkin vanha diileri ja trokari!

    Äänestä

Lopeta jo tio sekoilu.Mistä näitä märkäkorvasekopäitä sikiää näille aikuisten palstoille. Menkää hiekkalaatikolle leikkimään.
Olisi muuten mielenkiintoista kuulla onko muilla minkälaisia kokemuksia näistä luupäisistä asiakkaista. Itse olen rakennusalalla joka on hyvin kesäpainotteista ja tuo näitä lieveilmiöitä mukanaan.

Äänestä
  • Aikaisemmin tein töitä kotona ja asiakkaat tuli käymään myös iltaisin ja viikonloppuisinkin, myös sunnuntaisin.

    Kerran kun istuin lauantai iltana takapihan terassilla saunan jälkeen pyyhe lanteilla ja oluttölkki nyrkissä, talon kulman takaa pölähti asiakas. Ilmoitti että oli soitellut ovikelloa eikä kukaan tullut avaamaan niin oli päättänyt kiertää takapihalle katsomaan olisiko joku sittenkin kotona. Oli vieläpä hieman näreissään kun ei kukaan ollut firman puolella päivystämässä.

    Firman ovessa ja nettisivuilla kyllä on aika selvät aukioloajat mutta ihmiset meinaa että kun firma on samassa pihapiirissä niin voi tulla koska tahansa käymään.

    Tämä episodi oli minulle ja varsinkin vaimolle viimeinen pisara. Jos terassilla ei olisi ketään näkynyt olisiko tuo tyyppi kammennut itsensä saunan ovelle koputtelemaan, mene ja tiedä.

    Hankin työtilat kodin ulkopuolelta ja sinne oman erillisen puhelinnumeron johon vastataan vain silloin kun firma on auki. Kyllä yrittäjälläkin jokin yksityisyys on oltava ja ihmisillä pitäisi myös olla jokin kunnioitus toisen yksityisyyttä kohtaan.

    Äänestä

eikö yrittäjän pitäisi olla iloinen, että asiakkaita riittää?

laita nimesi tänne, niin se saa ainakin osan asiakkaistasi katoamaan, niin ala-arvoisesti heistä puhut.

Äänestä
  • Toki, mutta asiakkaallakin olisi oltava jonkinlainen, edes alkeellinen kunnioitus toisen yksityisyyttä kohtaan.
    Jos firmalla on kuitenkin aukioloajat niin turha siellä oven takana on käydä möykkäämässä pitkin yötä.

    Äänestä

  • Tämän kirjoittaja on luuseri joka kadehtii menestyviä yrittäjiä. Ei kestä että yrittäjä voi menestyä tekemättä yötä päivää töitä. Ei kestä että yrittäjä voi viettää normaalia vaapaa-aikaa. Ei kestä että yrittäjä voi käyttää aikaansa perheensäkin parissa, uhraamatta koko elämäänsä muiden käskyjen toteuttamiseen. Ei kestä että yrittäjä voi valita asiakkaansa. Ei kestä että fiksu yrittäjä on järjestänyt asiansa niinkuin itse haluaa eikä niinkuin asiakkaat haluavat. JA SILTI MENESTYY. Aiheuttaahan se katkeruutta luusereissa, että miten hitossa tuo voi onnistua .

    Äänestä

Ihanaa, vihdoin kohtalotovereita!
Olen jo vuosia kironnut muutamia asiakkaita, jotka eivät kunnioita toisen yksityisyyttä lainkaan.
Saatetaan sunnuntaina iltakymmeneltä soitella kotiin ja vaatia jotain vaikka firma on auki klo 8-16 arkisin.
Jouduin vaihtamaan oman henk.koht. puhelinnumeronkin salaiseksi mutta silti se on vielä joillain tallessa. Ja eikös nämä luupäät sitten soittele vaikka puolisolle kun eivät mun numeroa löydä käsiinsä tai en niille vastaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vanha yrittäjä kirjoitti:

Ymmärrän erästä toista yrittäjää jonka piha-alueella on yritys. Hän kun on vuokrannut kesämökin että pääsee heti perjantaina karkuun asiakkaita sesonkiaikana.
Itselläni on tilanne että en pysty ottamaan lisätöitä, oveen on pantu lappu ettei uusia tilauksia voida ottaa toistaiseksi vastaan. Silti oven takana möykätään vielä illallakin, täytyi tässä illalla paeta takaovesta omalta verstaalta, voihan helvetti. Ei mitään kunnioitusta toisen yksityisyyttä kohtaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu