oleminen ihmistä aina? Itse ainakin muutuin todella oudoksi. Olin jatkuvassa puolustusasemassa, passiivis-aggressiivinen, tiuskin. Stressitila oli valtava. Purin tätä kaikkea muihin ihmisiin, mutta narsistin kanssa olin jotenkin kuin hypnoosissa. En saanut sitä raivoa, jota sisälläni oli purkaa sen kanssa, jonka kanssa se olisi pitänyt, joten kohdistin sen muihin ihmisiin. Olin negatiivinen koko ajan ja jännitystilassa.
Kovettaako narsistin kanssa
llllllllllllllllllll
14140
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kuulostaa tutulta. Tosin tuntemani vihan kohdistin vahvasti itseeni ensisijaisesti ja raivo purkautui tavaroihin. Saatoin raivostua ihan käsittämättömistä asioista ihan silmittömästi. Esim: Kun pyykkiä ahtaessani koneeseen sukka tippui lattialle.. Nyt jo hymyilyttää :) Jos nyt joutuisin samaan tilanteeseen uudelleen, ottaisin itseäni niskasta kiinni ja harrastaisin liikuntaa enemmän. Sitä rättipoikki kaikki voimat viimeseen asti pihalle pinnistäen - rääkkiä...
Mulle kävi kans näin joskus, et purin pahaa oloani muihin. Toi oli kumma juttu, että narsistin kanssa oli jotenkin kuin hypnoosissa, sitä tunnetta on vaikea selittää. En sitäpaitsi uskaltanut raivota sille vaikka olisi pitänyt, kun en jaksanut siitä seuraavaa mykkäkoulua, syyttelyä ym. Vaikka voin pahoin siinä suhteessa ihmettelin monesti sitä hypnoottista olotilaa, kamala sanoa että se ikäänkuin rauhoitti? Nyt jälkeenpäin olen kelannut asioita siitä suhteesta, myös tätä ihmeellistä olotilaa, että mistä se johtui. Se oli varmaan se riippuvuus toisesta.
Narsistin kanssa olo oli usein rauhoittavaa. Ehkä siksi, että tiesi toisen joka tapauksessa halveksivan sinua, joten ei tarvinnut laittaa itseään oikeastaan peliin yhtään. Sydänsurukin narsistin kanssa oli toisenlaista laatua. Tyhjyyden tunnetta, ei surua siitä, että menetti jonkun tosi hyvän tyypin viereltä, jota ei voi korvata kenelläkään muulla.
Oma suhteeni narsistin kanssa perustui luultavasti osittain rakkauden pelkoon. narsisti on jossakin mielessä helppo vaihtoehto. On joku vierellä, mutta rakkaudesta ei tarvitse puhua. Siis voidaan väittää rakastavamme, mutta tunteiden tasolle se ei yllä.
Kyllä narsun kanssa eläminen vammauttaa normaalin ihmisen tunne-elämää ja varmaankin kovettaa ihmistä, opettaa kasvattamaan panssaria. Itse olen huomannut itsessäni sellaisen omasta mielestäni surullisen piirteen jota minussa ei ole ollut ennen narskusuhdettani. Minusta on tullut tunnekylmä ihminen. Yrittäessäni aloittaa uutta suhdetta en tunne toista ihmistä kohtaan yhtään mitään, vaikka hän olisi kiltti, ymmärtäväinen ja todella ihana ihminen. Kerta tai kaksi tapaamiskertaa riittää ja sitten ilman mitään omantunnon tuskia voin unohtaa. Ihan kuin mikään ei täyttäisi sitä tyhjyyttä minkä narsku jätti jälkeensä. Jotenkin olen jo alkanut pelkäämään itseäni, voin jopa pitää useita miehiä samanaikaisesti roikkumassa ja käytän heitä kuin narsisti.
Ennen suhdettani narsistiin, minulla oli selkeä käsitys uskollisuudesta eikä koskaan tullut mieleenikään satuttaa toista ihmistä tai vonkailla useita miehiä jos olin suhteessa. Tuntuu jotenkin, että rankaisen itseäni tai miehiä....
Kannattaisi lopettaa.. Jatkat ikäänkuin siitä mihin suhteessa jäit, vahingoittamaan tunne-elämääsi? Mutta ihan itse..
Päätä, että olet tekemisissä ihmisten kanssa vain kaveripohjalta ja että seuraavaan suhteeseen ei ole mikään kiire. Siis mikäli haluat lopettaa :)
Minä myös olin narsistin kanssa muutaman vuoden ja paljon olen oppinut siitä, miten narsisti käyttäytyy ja miten hän pyrkii omiin päämääriinsä. Mutta tuota en ole pystynyt selvittämään, miksi olo oli tosiaan kuin hypnoosissa. Siinä tuntui olevan jotain maagista, mutta varmaan sillekin on olemassa ihan järkiselitys. Sekin tuntui oudolta, että kun oli jotain riitaa, hän oli pettänyt tai valehdellut esimerkiksi, niin kun siitä sitten "keskusteltiin" niin oli täysi työ pitää omat ajatukset kasassa, narsisti sai pääni tyhjäksi näissä tilanteissa, ihan kuin olisi deletoinut kovalevyn. Usein kun oli riitaa ja tiesin sen tulevan luokseni, etukäteen suunnittelin mitä hänelle sanon, miten perustelen kantani yms. ja hyvin usein kirjoitin vielä tämän kaiken paperille, mutta sitten narsistin läheisyydessä taas tuo sama ilmiö, kuuntelin vain kuin hypnotisoituneena mitä narsisti itse sanoo ja omat ajatukset ja mielipiteet häipyi aivan kuin johonkin sumuun. Sama tilanne oli kun lukuisat kerrat olin päättänyt erota ja narsisti vaati vielä kerran tapaamista, koska halusi tietää syyn miksi halusin erota (vaikka niistä syistä oli jo riidelty monta kertaa monen vuoden aikana, kyllä hän sen siis tiesi) ja lukemattomat kerrat suostuin näihin tapaamisiin, jolloin narsistin läheisyydessä tapahtui jotakin outoa, kaikki mitä olin päättänyt sanoa ikään kuin häipyi mielestäni ja niin lähdettiin taas yhdessä "kotiin".
Niin... tämä on se ei pidä koskaan sanoa ei koskaan tilanne.
Viimeinen silaus... tulla siksi mitä itse halveksii.
Kyllä kai se jotenkin kovetti. Tai oikeastaan teki ennemminkin välinpitämättömäksi. Olin suhteessa täysillä mukana ja annoin kaikkeni monta vuotta eikä hän silti halunnut näin upeaa naista ;-) Nyt on sellainen olo, että mitäpä tuo hyödytti. Mitä väliä on kaikella "panostuksella", kun ei kuitenkaan kelpaa välttämättä toiselle. Miksi vaivautua. Miksi antaa tunteille valtaa. Toisaalta, enpähän yritä tehdä jotain vain ollakseni toiselle mieliksi... Luulen kuitenkin, että tämä ei ole pysyvä olotila.
Hypnoosia en tunnista, mutta tuttuakin tutumpi on tuo pyöritys, jonka mainitsette. "Keskustelua" oli mahdotonta pitää järjellisissä puitteissa ja omia ajatuksia kasassa. Musta olikin valkoinen ja ongelma olikin lopulta vain minun haluni jauhaa menneitä asioita. (Ilman niitä menneitä ei olisi nykyisyyttä ja jos asiat olisi oikeasti joskus käsitelty, niihin ei olisi tarvinnut palata.)
"(Ilman niitä menneitä ei olisi nykyisyyttä ja jos asiat olisi oikeasti joskus käsitelty, niihin ei olisi tarvinnut palata.)"
Samaa mieltä ja samasta syytettynä olleena. Ja tietynlainen välinpitämättömyyden kehittäminen on mielestäni jokaseenkin välttämätöntä, jotta on mahdollista päästä irti turhautumisen ja vihan tunteistaan, jota jatkuva pyristely toisen vääntelyissä tietyllä tapaa aiheutti.
Välinpitämättömyys on aivan helkutin hankala saavuttaa jos sitä ei alunperin ole jo valmiiksi.
"Minusta on tullut tunnekylmä ihminen. Yrittäessäni aloittaa uutta suhdetta en tunne toista ihmistä kohtaan yhtään mitään, vaikka hän olisi kiltti, ymmärtäväinen ja todella ihana ihminen."
Tyypillistä riippuvaisuutta, et ehkä tiedä vielä, mutta sinulle kelpaa vain narsku. Jos et saa päätäsi normaaliksi, niin jäät kiinni seuraavaan narskuun joka sinusta kiinnostuu.
Totta...
Kieltämällä menneisyytensä on tuomittu toistamaan sitä.
Näin käy myös monelle "narsistille" ja siksi matka jatkuu muuttumattomana...
>Kovettaako narsistin kanssa
oleminen ihmistä aina?
Minulla on mennyt kakka kovalle kun vaimo sanoi minua "narskuksi". Olen se joka pierin WC:ssä.
Kaikki ihmiset purkaa aina pahan olonsa sinne mihin uskaltaa ja missä tuntee voivansa olla oma itsensä. Oma perhe, vanhemmat....
Vaikea ihmissuhde muualla purkautuu aina lähimmäisiin. Oli kyse narskusta tai muusta ihmissuhdeongelmasta.
Aika perus juttu... mun mielestä. Ei mitenkään erityisesti narsistiin pätevä...
Toi hypnoosi on aika kuvaava sana, Vaikka tiesi mitä toinen on.Satutti todella paljon henkisellä puolella. Minäkään en jaksanut raivota vaikka olin kynnysmattona ja roskakorina. Seurani kelpasi loppuaikoina vain jos hän tarvitsi jotain, muuten olin ihan ilmaa näkymätön, hän oli niin omissa maailmoissaan. Pitkään oli todella tyhjä olo kaiken päätyttyä. Olen myös tunnevammanen nykyisin. en tunne mitään. Elänkin nykyisin yksin. . Joskus pelottaa tämä tunteettomuus joka vallitsee.nautin vain luonnosta ja koirani kanssa kävelystä. Vastakkaista sukupuolta kohtaan en tunne mitään.