Arpeutuneiden tärykalvojen aiheuttama alenema

Onko mitään keinoa parantaa kuuloa, kun alenema johtuu pienenä kärsityistä useista korvatulehduksista ja niiden aikaan saamista arpeutumista tärykalvoilla? Armeija laski kuntoisuusluokkani B:hen kuuloaleneman vuoksi, ja huomaan vastaavani ainakin pari kertaa päivässä "mitä?" kun toiset sanovat jotakin. Hälinässä minulla on aina vaikeuksia jutella ihmisten kanssa. Tulevaisuudessa pitäisi opiskeluiden ja töiden vuoksi olla erityisen paljon tekemisissä vieraiden kielten kanssa(jotka ovat vahvuuteni), kuuloalenema huolestuttaa siltäkin kantilta kauheasti..

Maksaisin kunnollisesta kuulosta vaikka ne kaikki säästöni.
12889
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tietty kuulemista voi auttaa, vaikka korjattua ei saisikaan. Siis vaikka kuuloelimiäsi ei voitaisikaan korjata, niin kyllä kuulemistasi voi parantaa, eikä tarvi pyydellä muita toistamaan sanomaansa.

Ja kuten oon jo 'toisenkin' kerran täällä kirjoittanut, kuulokojeissa ON eroja.
Kantsii kokeilla, minkä merkin kojeet kuulostavat parhailta. Niitä kun saa kokeiltavaksi kk-parin ajaksi kutakin. Näin saat tuntumaa vaihtoehtoihin ja perustaa lopulliselle valinnallesi.

Mut kaikkein ensimmäiseksi kuulontutkimukseen joko terveyskeskuksen kautta tai suoraan yksityiselle tutkimusasemalle.

Terveyskeskuksen kautta saa kojeita, jotka ovat VAIN perustason ns budjet-kojeita - eivät siis parhaita, uusimpia ja siksi kalliinpia. Mutt nää terveyskeskuksen kautta kuulokeskuksista (keskussairaaloissa olevista) saatavat peruskojeet saa maksuttomasti ja yksityissektorilta saatavat selvästi paremmat laitteet maksavat joidenkin (=minun) mielestäni varsin paljon ...jopa useita tuhansia euroja, jos molempiin korviin sellaiset otat.

Joissain kuulokeskuksissa saa myös kokeiltavakseen heidän valikoimissaan, olevia perustason kojeita siis, kun taas joissain toisissa ei anneta valita, vaan määräävät vain jonkun.
Toisissa kuulokeskuksissa tekevät itse valinnan, kuten Oulussa, toisissa lähettävät jonkun ulkopuolisen laitevalmistajan 'armoille'., kuten HUS.

Minä sain valita usean toimittajan peruslaitteista, mutta en siis parhaista malleista Turussa.

Kuuloliitossakin (ent kuulonhuoltoliitto) saa kokeiltavakseen eri toimittajien kojeita. Ja hankinnan voi tehdä joko itse kaiken maksamalla tai jonkun sairaalan antamalla maksusitouksella (perustason budjet-koje).

MUTTA eivät sielläkään edes tunteneet uusimpia kojeita ja niiden mahdollisuuksia, esim. toisen korvan kuurouduttua... valitettavaa, mutta totta.

Siksi KOKEILE useampia, jotta tiedät mitä voit valita ja saavuttaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Onko mitään keinoa parantaa kuuloa, kun alenema johtuu pienenä kärsityistä useista korvatulehduksista ja niiden aikaan saamista arpeutumista tärykalvoilla? Armeija laski kuntoisuusluokkani B:hen kuuloaleneman vuoksi, ja huomaan vastaavani ainakin pari kertaa päivässä "mitä?" kun toiset sanovat jotakin. Hälinässä minulla on aina vaikeuksia jutella ihmisten kanssa. Tulevaisuudessa pitäisi opiskeluiden ja töiden vuoksi olla erityisen paljon tekemisissä vieraiden kielten kanssa(jotka ovat vahvuuteni), kuuloalenema huolestuttaa siltäkin kantilta kauheasti..

Maksaisin kunnollisesta kuulosta vaikka ne kaikki säästöni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu