koska nyt muutkin valtiot taitavat vaatia vakuuksia.
Olen erittäin tyytyväinen ratkaisuun, täytyy myöntää.
Vastuuta voi jakaa mutta ei sitä tulisi kokonaan muille syytää.
Tämä meillekin opiksi kun ajatellaan omaa velkaamme ja sitä miten isoksi annamme sen paisua. Toivottavasti meillä hallitaan paremmin asiat kun säästöjä suunnitellaan, sillä se on selvää, että on kovin ratkaisevaa juuri se mistä säästetään, tulevaisuutemme kannalta pitkällä tähtäimellä.
Kreikan tukipaketti kaatunee
5
93
Vastaukset
- ylivirkailija
Samaa mieltä, Kreikan paketti saa kaatua. Vain sijoittajat, pankkirit ja pankinjohtajat sekä Kreikka kärsivät. Eivät muut. On pelkkää propagandaa, että Suomen pankit tai työpaikat kaatuvat. Eivät kaadu. Työpaikat säilyvät. Euroopan pankit saavatkin kaatua, rahoitussysteemi on korruptoitunut ja mätä. Systeemi pitääkin uudistaa.
- muuan akka
Juuri tänään A-studiossa Tv-toimittaja Kreikassa sanoi kreikkalaisten tehneen veronkierrosta taidetta ja niinpä kierron tuloksena valtiolta jää saamatta 30 miljardia euroa.
Että vielä kehtaavat lakkoilla ja mieltänsä osoittaa. Mielestäni ei minkäänlaista tukea ennen kuin tuo veronkierto on saatu tukittua ja kaikki vuotavat paikat tutkittua.
Kyllä minä toisaalta ymmärrän tuon Halla-ahon kirjoituksen noista panssarivaunuista. Kyllähän se ottaa päähän tuo joutava kansannousu, kun kaikki tietää mikä maassa on tilanne. Ei varmaan maan talous pääse kohentumaan ainaisella lakkoilulla.
En kannata persuja enkä Halla-ahon aatteita ja mielipiteitä arvosta yleensä.- Arvoisa Rouva,
ei siellä osoiteta mieltä Suomea vastaan. Vaan maan rahamiehiä jotka ovat veronkierron takana. Kreikan rikkaat ovat piilottaneet rahansa Sveitsiin, liputtaneet tankkerilaivastonsa Bahamalle jne. Urpilainen jo ajat sitten sopi vakuuksista Kreikan kanssa mutta tuilla elävät EU-maat Viron johdolla aloittivat kampanjan EU-lainojen takauksia vastaan. Etkö sinäkin osoittasi mieltä jos palkkasi puolitettaisiin jotta Peter Fryckman ja Kari Uoti saisivat säilyttää elintasonsa.
- kuka kokeilisi?
En ole koskaan kuullut että asuntolainaa hakeva vaatisi pankinjohtajaa maksamaan lainanhakijalle vakuusvaatimuksista. Mitähän tapahtuisi jos ihan vakavalla naamalla esittäisi pankijohtajalle moisen esityksen? Taitaisi laina jäädä saamatta.
- ulof
kreikan anodikset ja zorbas kiriakikset ei ole tehneet päivääkään töitä,huijanneet eläkkeitä.ulos eu hommista pellenretaleet.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1911350
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138903- 85852
- 51758
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?51750Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253637Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä312601Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55589Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7585- 53584