Milloin tiesitte mitä lähdette lukemaan?

Lukion aikana mulle vain jotenkin valkeni se oma ala. Minä vain "tiesin". Sitä nyt opiskelen, enkä ole päivääkään katunut.
Mutta ei kaikille näin käy. Yliopistokin on täynnä opiskelijoita, joille ei se oma ala ole selvinnyt.

Se selvisi kun oli keksiny menevänsä opiskelemaan. Piti hakuun jotain keksiä ja se aine jota pääsin opiskelemaan oli aikamoinen täyspotti

Siinä vaiheessa kun ylioppilaskokeen alustavat tulokset tulivat. Silloin tajusin "tämä vahvistaa kaiken, minä menen siis opiskelemaan sitä ainetta".

Enkä nyt tarkoita mitään a:n tai b:n tulosta =)

Minulle se selvisi lukion jälkeen, kun sain tietää mitä pääsin opiskelemaan.

Minulle selvisi se 32-vuotiaana, kun vaihdoin yliopistossa pääainetta ja siihen asti oli tuntunut nihkeeltä opiskelu.

Olen 23-vuotias mies, valmistuin ylioppilaaksi 4 vuotta sitten enkä vieläkään tiedä, mikä minusta tulee isona.

Minulle selvisi se 46-vuotiaana. Nyt olen vuoden vanhempi ja työtön, joten teen uusia suunnitelmia. Eli joudut joka tapauksessa tekemään useita ammatinvalintapäätöksiä, sillä maailma muuttuu aina vain niinä 50 vuotena, jolloin olet työelämässä.
Ja inhorealistisesti, vaikka haluaisit jonnekin ja tunnet alan itsellesi sopivaksi, et välttämättä pääse opiskelemaan sitä.

Ala oli se mitä olin ajatellut jo peruskoulussa, mutta varmaksi päätin vasta viimeisenä lukiovuonna. Olen kuitenkin vaihtanut alaa jo sen jälkeen, sillä myöhemmin kävi niin että sen ensiksi valitsemani alan työpaikat lähti Suomesta pois melkein kokonaan enkä halunnut muuttaa halpamaahan tekemään työtä nälkäpalkalla. Tästä uudesta alasta en tykkää yhtä paljon, mutta olen kumminkin tyytyväinen että on ihan hyvä akateeminen työpaikka ja elintaso.

Itselläni päätös syntyi amk:ssa muistaakseni toisen opiskeluvuoden aikana. Lukioaikana oli jo ajatus asiasta, mutta päätös syntyi lopulta vasta amk-aikana ja sain haluamani opiskelupaikan amk:n kolmannen opintovuoden aikana. Olin siis 22. Suoritin kyllä amk-opinnot loppuun mutta yliopisto-opintojen ohessa. Onpahan nyt sitten kaksi tutkintoa - tosin ihan eri aloilta. Amk-opintoala oli siis tavallaan virhe, joskin on niistäkin opinnoista hyötyä ollut. Itse asiassa opetan nykyisin amk:ssa, jossa itse aikoinaan opiskelin.

Meikäläinenkin on vasta nyt (32-vuotiaana) päättänyt, mikä on se oikea polku, jota kulkea. Ensi keväänä on pääsykokeet edessä yliopistolle (nykyinen pääaine menee vaihtoon) ja se on sitten (vihdoin) siinä! Lukiossa murehdin elämäni suuntaa sen alusta loppuun, eikä mikään ala kolahtanut. Useamman vuoden työelämässä olleena tuli vaihe, jolloin kaikki mahdolliset alat kiinnostivat ja nyt vihdoin olen sinä vaiheessa, että valitsen kahdesta vaihtoehdosta sen, kumpi on mielekkäämpi ja järkevämpi. Tässä on onneksi koko elämä aikaa... :)

Voi kun itsellekin olisi ollut jo lukioaikana selvää mihin tahdon jatko-opiskelemaan! Nyt yli 30-vuotiaana vieläkin pohdin mikä ala sopisi itselleni...turhauttavaa.

Aloitin juuri itse yliopistossa, ja olen kovin epävarma alanvalinnastani. Aihe kiinnostaa kyllä, mutta minulle ei ole tullut sellaista tunnetta, että tietäisin juuri tämän olleen oikea ratkaisu. Muutkin asiat olisivat kiinnostaneet, mutta sorruin tekemään enemmän järki- kuin tunneperäisen päätöksen. Aika näyttää, onko alanvaihto edessä.

Minä kerron teille salaisuuden: valtaosalle ihmisiä ei ole olemassa "yhtä ainoaa oikeaa alaa". Jos ihmisen lahjakkuusprofiili on pyöreä ilman erityisiä piikkejä, niin hän menestyy kohtuullisesti hyvinkin usealla eri alalla, ja alan valinta on enemmän käytännön kysymys, johon vaikuttavat – tai ainakin tulisi vaikuttaa – esimerkiksi opiskelu- ja työnsaantimahdollisuudet. Ne taas, joilla on riittävästi erityislahjakkuutta, tietävät yleensä, mihin suuntaavat. Sen takia ihmettelen tätä jatkuvaa jahkaamista asiasta.

Lisäksi ihmisen opiskelualalla ja sillä, mitä hän tekee työkseen, ei muutamia auktorisoituja aloja lukuunottamatta tarvitse juurikaan olla yhteyttä. Tietysti työn ja opiskelualan yhteensopivuus helpottaa ensimmäisten työpaikkojen saamista, myöhemmin asialla ei ole väliä.

Itse olen vähän päälle 20-vuotias eikä edelleenkään ole tietoa siitä mikä se oma juttu olisi. Läpi lukion pähkäilin ja tuskailin asian kanssa, otin siitä hirvittävät paineet ja lopulta väsyin niin että en pystynyt enää lainkaan ajattelemaan asiaa objektiivisesti, joten pidin välivuoden. Ratkaisu oli oikea, koska en olisi missään nimessä ollut kykenevä tekemään asian suhteen päätöksiä siinä vaiheessa. No välivuosi tuli ja meni töiden merkeissä, ja vaikka olin taas kerran kuukausitolkulla miettinyt ja tutkinut eri vaihtoehtoja, niin en vaan keksinyt mihin suuntaan pitäisi lähteä. Päädyin silti hakemaan sekä amk että yliopisto-opintoihin joihin tulin molempiin valituksi. Kummankin suhteen olin erittäin epävarma, mutta päätin aloittaa amk-opinnot. Heti ensimmäisenä syksynä huomasin, että olen väärässä paikassa. Päätin kuitenkin sinnitellä vuoden loppuun koskan en tahtonut tehdä hätiköityjä päätöksiä. Suoritin siis kunnialla ne tarvittavat 60op sinä vuonna vaikka en nähnyt juurikaan tavoitteita itselleni kyseisen alan suhteen. Hain uudestaan yliopistoon viime keväänä, ja pääsin sisään. Nyt olen siis aloittamassa opintojani siellä, joten saa nähdä mitä tästä tulee.

On ihmisiä joille alavalinta on melko selkeä hyvin varhaisesta vaiheesta lähtien, mutta sitten on taas niitä joille ei yksinkertaisesti ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua. Itselläni ongelma on pitkälti siinä, että kiinnostuksenkohteeni ovat ihan liian hajanaisia. Minua kiinnostaa asia sieltä ja toinen täältä, enkä kuollaksenikaan keksi miten saisin ne yhdistettyä jotenkin järkevästi. Lisäksi itsetuntemukseni on melko heikko. Ja niin, olen elämäni ajan ollut tunnetusti se "ahkera opiskelija" jolta on odotettu melko paljon, ja minä myös vaadin itseltäni joskus ehkä liikoja. Olen nyt ajatellut kokeilla ammatinvalinnanohjausta psykologilla, jospa sieltä löytyisi jotain uutta näkökulmaa. Sitä kun itse näkee asiat usein liian yksioikoisesti jos niitä pyörittelee liikaa päässään.

Itse ainakin kuvittelin vielä lukiossa, että ammatinvalinta on jotenkin kiveenhakattu päätös, jossa sitten pysytään hamaan kuolemaan asti. Nyt vasta oikeasti tajuaa miten kummallinen ajattelutapa sitä itsellä silloin oli. Toivon kyllä kovasti, että itsekin alkaisin pian päästä oikealle polulle jota kautta saisin rakennettua sellaista elämää mitä oikeasti haluan elää. Pitkä tie taitaa olla vielä kuitenkin edessä... mutta helpottavaa kuulla että on muitakin joilla on samaisia ongelmia. Jotenkin olen tuntenut itseni niin eksyneeksi kun kaikilla muilla tuttavilla tuntuu olevan selvät sävelet...

Minä tiesin jo ylä-asteella että minusta tulee lääkäri. Mitään vara vaihtoehtoa en ole edes miettinyt koska ne eivät kiinnosta. Pidän nyt välivuotta ja 2012 olen hakemassa.

7-luokasta lähtien olen halunnut juristiksi, ja tänä kesänä unelmani toteutui. Pääsin stadin oikikseen.
Nyt on kuitenkin alkanut kiinnostaa kauppis aika kybällä. Se on jo muutamien vuosien aikana pyörinyt päässä, sillä olen pienestä asti seuraillut taloutta. Toisaalta duuni ulkomailla kiinnostaa, ja siihen kauppiksen rahis-ohjelma antais paremat eväät. Polte kansainvälisyyteen tulee perheeltä, sillä kumpikin vanhempani on tehny duunii useissa eri maissa. Otetaan nyt kuitenki ihan chillisti pari vuotta.

Tiesin pienestä pitäen, kun uskoin ympäristön puhetta siitä, että lääketieteessä autetaan ihmisiä. Pyrin itsepintaisesti ja 'pääsin'. Maailmassa on hyvin vähän ammatteja, joissa oikesti voi auttaa ihmisiä. Kaikkiin ammatteihin liittyy ikäviä piirteitä. Vuosikymmeniä ilmeisesti Suomessa on ollut vallalla opiskelubuumi, jossa velkaannutaan/sitoudutaan siis valtioon valmistuttiin eli ei. Tai ohjataan työttömäksi 'orjatöihin' leikkipalkalla (8e/vrk). Siitähän seuraa tietysti, kansalaisten köyhtyminen ja veroa tuottavien työvuosien jääminen pois. Samoin kuin vankeus/mielisairausaikoinakin. On omituinen valtio. Yrittää kaikilla tavoilla saada kansalaisensa KEPPIKERJÄLÄISIKSI. KOEKANIINEIKSI. VANGEIKSI. MIELISAIRAIKSI. KUOLLEIKSI. Systemaattisesti silti KIRISTÄÄ HULLUJA LAKEJA. En usko todeksi tätä. Missä aivot. Siteeraavatko kaikki, jotain tyhmää oppikirjaansa kuin idiootit.

No, ikää hiukka vajaa 50 ja tiedän kyllä mitä haluan, ala on kypsynyt työuran kehittyessä teknisistä tehtävistä DIn koulutuksella johtotehtäviin ja sitä kautta liiketalous on lähellä sydäntä.

Tosin jouduin työttömäksi jo vuosia sitten, enkä enää töihin näköjään pääse, vaikka aivan objektiivisestikin arvioiden hakkaan osaamisessa hyvin monet töissä vastaavissa tehtävissä olevat. Väännän vielä väitöskirjan ja sen jälkeen odotellaankin ilmeisesti olematonta eläkettä :-)