Ulkoministeri Erkki Tuomioja kehottaa harkitsemaan vakavasti osallistumista Libya- operaatioon. Suurlähettiläspäivillä puhunut Tuomioja sanoo, että Suomen olisi hyvä olla mukana.
- Jos YK vetoinen operaatio lähtee Libyaan, Suomen pitäisi harkita vakavasti lähtemistä siihen mukaan, Tuomioja kommentoi.
Suomen mukanaolo voi tulevissa rauhanturvaoperaatioissa tarkoittaa Tuomiojan mukaan niin sotilaallisia- kuin siviilikriisinhallintatehtäviä.
Mahdollisten joukkojen suuruudesta Tuomioja ei osaa vielä sanoa tarkemmin, sillä päätöksiä ei ole vielä tehty.
"Suomen rauhanturvaaminen historiallisen passiivista"
Tuomiojan mielestä Suomella on rauhanturvaamisen kannalta erityisosaamista, josta olisi hyötyä Libyan vakauttamisessa. Tuomioja muistutti, että Suomi on ollut viime vuosina rauhanturvaamisessa historiallisen passiivinen ja tähän pitäisi ministerin mukaan tulla muutos.
- Tilanne on Libyassa koko ajan päällä. Muammar Gaddafi on kukistumassa ja meidän täytyy muistaa, että tässä on myös taloudellinen puoli. Libya ei ole mikään köyhä maa, Tuomioja sanoo.
(MTV3)

Vastaukset 2
Vanhimmat
Miksei Syyriaan? Siellähän tappaminen vauhdissa?
Se vaan haluaa parantaa maailmaa. Ja tunnetusti se onkin helppoa,
kun on kansanedustajan tulotaso tai ei ole missään töissä ja maksattaa
kulut veronmaksajilla kuten Vapaa Liikkuvuus-liikkeessä aika monikin tekee.