Menkää hyvät ihmiset uurnille ja äänestäkää perussuomalaista ehdokasta. Näyttäs ennakkokaavailujen valossa, että Ps:sta johdossa olis ARI Halme. Keskittää äänet hänelle, jotta se voittas Kalliksen. sori te muut ehdokkaat, mutta järkevin tapa saada se yks läpi.
Jaa minkä takia joku Perussuomalainen?! Minäpä yritän kertoo mahdollisimman yksinkertasesti..
EU:N VALMISTEILLA OLEVA PERUSTUSLAKI ALISTETAAN KANSANÄÄNESTYKSEEN KAIKISSA JÄSENMAISSA
EU:N TUKIEN VÄÄRNKÄYTÖKSET ON SAATAVA KURIIN
EU:N BYROKRATIAA ON SUPISTETTAVA
SUOMI ON VIRALLINEN KIELI JATKOSSAKIN EU:SSA
AVOIMMUUTTA LISÄTÄÄN
EU:N RIISTO KAPITALISMI MUUTETAAN IHMISTEN TARPEET EIKÄ SUURPÄÄOMAN TARPEET HUOMIOON OTTAVAKSI.
SUOMEN TERVEYS- JA SOSIAALIPOLITIIKKA PIDETÄÄN KANSALLISISSA KÄSISSÄ MYÖS JATKOSSA.
EU:LLE EI TULE TEHDÄ YHTEISTÄ PUOLUSTUSTA VAAN SUOMI HOITAA ITSE PUOLUSTUKSENSA.
EU PYSYY ITSENÄISTEN VALTIOIDEN LIITTONA.
EROAMINEN EU:STA TEHDÄÄN MAHDOLLISEKSI.
TURVAA SINÄKIN PERUSSUOMALAISIIN ARVOIHIN!!
Jaa minkä takia joku Perussuomalainen?! Minäpä yritän kertoo mahdollisimman yksinkertasesti..
EU:N VALMISTEILLA OLEVA PERUSTUSLAKI ALISTETAAN KANSANÄÄNESTYKSEEN KAIKISSA JÄSENMAISSA
EU:N TUKIEN VÄÄRNKÄYTÖKSET ON SAATAVA KURIIN
EU:N BYROKRATIAA ON SUPISTETTAVA
SUOMI ON VIRALLINEN KIELI JATKOSSAKIN EU:SSA
AVOIMMUUTTA LISÄTÄÄN
EU:N RIISTO KAPITALISMI MUUTETAAN IHMISTEN TARPEET EIKÄ SUURPÄÄOMAN TARPEET HUOMIOON OTTAVAKSI.
SUOMEN TERVEYS- JA SOSIAALIPOLITIIKKA PIDETÄÄN KANSALLISISSA KÄSISSÄ MYÖS JATKOSSA.
EU:LLE EI TULE TEHDÄ YHTEISTÄ PUOLUSTUSTA VAAN SUOMI HOITAA ITSE PUOLUSTUKSENSA.
EU PYSYY ITSENÄISTEN VALTIOIDEN LIITTONA.
EROAMINEN EU:STA TEHDÄÄN MAHDOLLISEKSI.
TURVAA SINÄKIN PERUSSUOMALAISIIN ARVOIHIN!!
Vastaukset 20
Vanhimmat
Yks iso asia jäi puuttumaan tosta listasta..
MYÖS EU SUOMESSA, MAASEUTU ON PYSTYTTÄVÄ PITÄMÄÄN ELINVOIMAISENA.
Kannatetaan!
Menkää äänestämään!
Porvari kyllä äänestää ja silloin heikompi puolustuskyvyltään yhteiskunnallisesti jää taas jälkeen!
Paras tae työläiselle kyllä on oma Työväen yhteinen järjestö. Perussuomaliset eivät saa kyllä ehdokastaan uhoistaan huolimatta lähellekään valintaa, joten köyhän ääni heille itse asiassa antaa porvareille entistä suuremman voiman.
Sitähän heillä on jo taludellisesti.
Mutta silti ja siksi: Äänestäkää!
PS Kannattaa lukea Maria Guzeninan kolumni tämän keskiviikon Uutispäivästä. Vaikka vain siksi, että saisitte sitä moittia.
Siinä on nainen todella mietinyt muutakin kuin muiden mollaamista ja hauiksen uhoa!
Eiköhän ole niin, että nämä suurimmat työväenliikkeen vastustajat eivät ole koskaan edes avanneet Työväentalon ovea?
Jännitän vielä muutaman päivä ketä äänestän.
Isoisäni, sotaveteraani ja kahdesti haavoittunut työväenliikkeen veteraani ei enää näissä vaaleissa äänestänyt, koska siirtyi sen rajan taakse, jossa on toisenlainen demokratia.
Otan lippalakin pois Hänen muistolleen, kun piirrän kopissa numeroa. Kiitollisena hänelle Vapaasta Suomesta, jossa sentään työmieskin vielä saa vapaasti perustaa ja ylläpitää järjestöjään.
1930 luvulla ei saanut.
Itse arvostan duunari ja rivivasemmistoa, mutta en julkeita virkasalistajia, Pyrsselin moskiittoja, en arvosta. Mietipä Stan, miksi sossut saa kuonoon ja putoaa normaalikannatuksestaan 5 porssaa. Lipi-Lipposen komissaarisalkun ja sille kaiken uhraamisen vuoksi. Ja kuinka sosiaalinen on EU. Palkkiosaalistaja-Paasilinna ym.Guezenina on kyllä kasvanut aikuisemmaksi muttaman miehen läpikäytään. oppi on alkanut mennä perille.
Olikohan kirjoituksenne sieltä perset-porukan aidoista kannanotoista?
Tarkoitan törkeyttänne Guzeninasta...
Ilmoitatteko itse viestin poistamiseksi?
Minä sen kyllä jo tulostin..
Voisi Saarakkala teidät jäljittää, kuten uhkasi tehdä nimimerkille Mies...
Eiköhän ole aika tunnustaa se tosiasia, että vasemmiston köyhän puolustaminen jäi 70-luvulle.
Yhteiskunnan keskiluokkastuttua on köyhä kansanosa jätetty oman onnensa ja hyväntekeväisyys järjestöjen avun varaan.
Yhteiskunnan tehtävänä tulisi kuitenkin olla sen pienen ihmisen auttaminen, joka ei pysty itsestään huolehtimaan!!!
Kannatan, Heti kunhan kerrot miten sen asian korjaamisen tekee Perset ryhmittymä?
Tähän asti olette vain vastustaneet, nimitelleet yms. Olisi siis jo aika alkaa tuoda niitä lääkkeitäkin äänestäjien tietoisuuteen.
(siis ei halmemaisia lääkkeitä)
Siis MITEN se tehdään?
Vennamo lupasi puolueensa poistavan työttömyyden muutamassa kuukaudessa ja sai siihen työministerin. Ei onnistunut!
Miksi panttaatte kynttiläänne vakan alla?
Mitä siten jos tunnustetaan vaatimanne "tosiasia"?
Vaikka, kyllä se vasemmisto esim ajoi pontevasti uuden työsuojelulain, jossa kielletään väärinkohtelu yms kiusaaminen työpaikoilla.
Siis ainakin jotain ovat tehneet?
Jookos?
Mikä on Pesussuomalaiset puolueen työlainsäänännön uudistamisen suunnitelma?
Tahi edes kannattajien?
Eu säätää laeistamme nykyisellään reilut 80 %.
Emme voi vaikuttaa asioiden kulkuun koska olemme allekirjoittaneet Maastrichtin sopimuksen ja sitoutuneet EU:n aluepolitiikkaan.
MAASEUTU TYHJENEE JOS EU:STA EI LÄHDETÄ ULOS.
- Epäluottamus EU:n pakkopolitiikalle.
Jätetään äänestämättä.
äänestämättä jättäminen sopii hyvin suurille puolueille koska heidän kannattajansa on kuitenkin aktiivisinta....
mitä pienempi ääänestys prosentti sen enemmän valtaa kokoomuslaisilla ja keskustalla EU:ssa suomen asioissa on!!
vieraanvallan käyttö.
YK:n peruskirjan mukaan: jokaisella kamsalla on oikeus omaan valtioon. Myös suomalaisilla.
Se laki tehtiin kolmikantana...ja perussuomalaiset on ollu hyväksymässä sitä.
Siis toi työlainsäädäntö/työsopimuslaki on just uudistettu, ei niitä ihan heti uudisteta.
Nyt ollaan muokkaamassa vuosilomalakia uuteen uskoon, mm . yhtenäistämällä eri alojen vuosiloma käytäntöjä...Kolmikantana...Mutta sopu on kaukana, tuskin tulee edes tällä vuosikymmenellä uudistuun.
äläkä höpötä tyhjää, kun et kerran politiikasta mitään tiedä.
suuriko on vai pieni muka "asialle" menossa, kun EU-parlamentissa EI AJETA KANSALLISIA- VAAN EU:N ETUJA.
- menikö jakeluun?!!!
Tyhjät tynnyrit kolisevat taas.
Se on kuin hyttysen pieru valtamereen. Perussuomalaiset eivät voi asioita muuksi muuttaa, samana pysyy aiin kauan kuin lähetään lätkimään EU:sta.
Nykyisellään ollaan vain Keski-Eurooppalaieten elättäjiä.
Parempi kun pitäydytään äänestämästä koska vaikutuksemme on vain 1% luokkaa.
Perussuomalaiset on ainoa vaihtoehto, joka eduskunnassa uskaltaa olla eri mieltä ja perustellusti.Ei nää vaalit hyvin mene, mutta tehdään kaikki se mitä voidaan. Annan oman ääneni ja hommaan vielä ennen vaalipoäivää viisi muutakin. Sen verran on joka jätkällä oltava vaikutusvaltaa.
niin mitä asiaa?
Missä on Jonen itsekritiikki?
Ainoa vaan että esim. HS-gallupin mukaan Pekka Sinisalo on Perussuomalaisten ykkösehdokas eikä Halme...
kentillä ja ilmoittelussa. TV:hen oli Soini vetänyt A.Halmeen ja munas koko porukan.