Harmaan talouden vastustamisen syy on verotulojen lisääminen. Niinpä tuntuu oudolta että valtapuolueet eräissä tapauksissa ovat hävittäneet verorahoja mielettömästi ja puhuvat samanaikaisesti harmaata taloutta vastaan.
Kysymys on kotitalolusvähennyksestä. Se tuhoaa jo puoli miljardia verotuloja tukien muodossa. Olisi huomattavasti edullisempaa tehdä nämä työt ilman tuota peliä.
Nyt sitä leikataan hiukan mutta jotkut valtion kassasta eläjät eivät tätä hyväksy koska ovat vuosia hyötyneet köyhempien veroista. Kokoomuslainen Veronmaksajien Keskusliitto vastustaa leikkausta,onhan se selvä että kokoomuslaiset eivät tarvitse veroja. Siis maksuja,se verovapaus kyllä kelpaa ja tuet.
Nämä verolait eivät ole tasapuolisia vaan yleensä köyhemmät joutuu kaiket edut maksamaan. Eikä ne muut puolueet mitään ymmärrä koska ovat puolustaneet eduskunnan kautta tätä kotitalousvähennystäkin. Kyllä eduskunta jo viimein tarvitsee IPUn kaltaisen puolueen pistämään maan asiat kuntoon. IPU muuttaa verotuksen kaikille samanlaiseksi progressiiviseksi verotukseksi. Näin myös pienituloiset voivat ryhtyä säästäjiksi ja vaurastua omilla tuloillaan rehellisesti ja rikkaatkin joutavat verolle.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.