Kirvelee

Kyllä Kataisen hallitus jatkaa samalla linjalla kuin kepun kanssa. Maaseudulla asuva pienituloinen maksaa ja kärsii. Polttoaineiden hintaan massiiviset korotukset ja kukas sitä pensaa joutuu pakosti kuluttamaan kun kauppaankin on matkaa kilometrikaupalla. Jos taas olisi arvonlisäveroa olisi korotettu yhdellä prosentilla olisi se kirpaisut huomattavasti vähemmän ja sillä olisi kerätty miljardi valtion kassaan. Kyllä on hienoa olla eurooppalainen ja maksaa muiden maiden velkoja sekä mahtavat jäsenmaksut joilla maksetaan järjettömästä pyrokratiasta. Kun muut koettaa hoitaa velkamaiden taloutta kuntoon kehtaavat näiden maiden asukkaat kiukutella ja osoittaa mieltään vaikka oman maan asiat ovat niin perseellään kun vain voi olla. Jos ei niille kelpaa, niin ollaan auttamatta!

Mitä tapahtuu ihmiselle kun hän "joutuu" arkadianmäelle? Moni on sinne maalta mennyt, mutta samantien näyttää unohtuvan mistä on lähdetty. Kun on pariviikkoa pääkaupunkissa asuttu unohtuu pitkät välimatkat ja se, ettei joukkoliikennettä ole. Se vihreä jonka mielestä töihin voi aivan hyvin mennä pyörällä tulkoot kokeilemaan miltä tuntuu ajaa huonosti hoidettua hiekkatietä ja talvella lumipyryn jälkeen auraamatonta paanaa kolmekymmentä kilometriä suuntaansa ja olla aamuseitsemältä työpaikalla.
Näillä polttoaineiden hinnoilla on ruvettava rakentamaan häkäpönttöjä ja ajettava pilkkeellä.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Miten paljon veneissä on veroa? Miksi ei niitä veroteta kovalla kädellä, useat turhia leluja! "Pyhä pidä mennä nöyristelemään koko kansan! Tyhjän höpöttelyksi ja kättelyksi valahtanut "pressanvirka" on nyky-Suomessa turhaakin turhempi, hinta-laatusuhteessa. Miksi ei poisteta jo kokonaan, koska käytännön kannalta "ei mitään virkaa" ja maksaa maltaita? EI ESIM. USA:SSAKAAN "KOROTETTUJA" ELÄKERAHOJA MAKSELLA ENTISILLE PRESIDENTEILLE. EIKÖS NE JOUDU IHAN ITSE OMAN ELATUKSENSA HANKKIMAAN, KUN PRESSANTYÖT OSALTAAN LOPPUVAT?

Äänestä
  • Ja taas veroja pienelle ryhmälle. Veneilijät maksavat kyllä vero polttonesteissä ja tuottavat tuloa kunnille laituripaikkojen ja muiden palveluiden myötä. Taas on sanaisen arkkunsa avannut hän, joka ei tiedä mitä puhuu, mutta kateus on se mikä pistää vituttamaan. Presidentillä on valtaa ulkopolitiikassa ja kasismaattisella johtajalla olisi myös arvovaltaa sisäpolitiikan saralla, jos presidenttinä olisi "oikea" arvojohtaja. Sen sijaan pitää puuttua valtio-omiseisten yritysten palkkapolitiikkaan ja järkeistää ne, sekä lopettaa niiden optio-ohjelmat. Valtion ja kuntien pitää pystyä luomaan työpaikkoja ja se onnistuu kun luovutaan maksimaalisesta voiton tavoittelusta ja pannaan yritykset pyörimään lähes nolla tuloksella jolloin työntekijät tuottavat verotuloa kunnalle ja valtiolle. Tv-maksu pitää laittaa veroisa kerätyksi jolloin jokainen maksaa kykynsä mukaan. Suuressa maassa joka on harvaan asutettu pitää yksitysautoilusta tehdä kohtuuhintaista ja varsinkin alueilla jossa ei ole joukkoliikenettä on oltava kohtuuhintaista ajaa omalla autolla. Pääomavero on kinkkinen juttu, mutta sen alentaminen oli potku köyhän kansan munille. Alle 2000€/kk tienaavilta verot pois kokonaan jolloin heilläkin on varaa ostaa hyödykkeitä lähinnä elintarvikkeita jolloin työllistetään lisää kansalaisia ja jälleen kertyy veroeuroja.

    ps. Rehnin Olli vie loputkin äänet keskustalta!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Häkäpönttö kirjoitti:

Kyllä Kataisen hallitus jatkaa samalla linjalla kuin kepun kanssa. Maaseudulla asuva pienituloinen maksaa ja kärsii. Polttoaineiden hintaan massiiviset korotukset ja kukas sitä pensaa joutuu pakosti kuluttamaan kun kauppaankin on matkaa kilometrikaupalla. Jos taas olisi arvonlisäveroa olisi korotettu yhdellä prosentilla olisi se kirpaisut huomattavasti vähemmän ja sillä olisi kerätty miljardi valtion kassaan. Kyllä on hienoa olla eurooppalainen ja maksaa muiden maiden velkoja sekä mahtavat jäsenmaksut joilla maksetaan järjettömästä pyrokratiasta. Kun muut koettaa hoitaa velkamaiden taloutta kuntoon kehtaavat näiden maiden asukkaat kiukutella ja osoittaa mieltään vaikka oman maan asiat ovat niin perseellään kun vain voi olla. Jos ei niille kelpaa, niin ollaan auttamatta!

Mitä tapahtuu ihmiselle kun hän "joutuu" arkadianmäelle? Moni on sinne maalta mennyt, mutta samantien näyttää unohtuvan mistä on lähdetty. Kun on pariviikkoa pääkaupunkissa asuttu unohtuu pitkät välimatkat ja se, ettei joukkoliikennettä ole. Se vihreä jonka mielestä töihin voi aivan hyvin mennä pyörällä tulkoot kokeilemaan miltä tuntuu ajaa huonosti hoidettua hiekkatietä ja talvella lumipyryn jälkeen auraamatonta paanaa kolmekymmentä kilometriä suuntaansa ja olla aamuseitsemältä työpaikalla.
Näillä polttoaineiden hinnoilla on ruvettava rakentamaan häkäpönttöjä ja ajettava pilkkeellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu