Hei! Minulla on monivuotisia yrttejä saviruukuissa (sitruunamelissa, minttu, timjami, oregano) ja haluaisin yrittää talvettaa niitä parvekkeella. Viime vuoden pahvilaatikko/sanomalehti yritys epäonnistui täysin. Millä muilla tavoilla yrttejä voi yrittää suojata? Asun kerrostalossa ja minulla on häkkikellari, mutta sekin on lämmitetty. Miten ja milloin yrtit valmistellaan talviunille ja miten ne saadaan virkoamaan keväällä? Kiitos!!
Vastaukset 2
- O-mukulakiurunkannus
Eipä ole suuret mahdollisuudet saada partsilla talvetettua. Juuristo ei saisi jäätyä kokonaan. Ne pystyisi talvettamaan maassa ihan ulkona lumen suojassa. En kylläkään ole kovinkaan varma, että esim. sitruunamelissa selviäisi silläkään tavalla. Myös ihan huoneenlämmössä valoisalla paikalla ne saattaisivat talvesta selvitä.
Noista aloittajan mainitsemista yrteistä on timjami se vaikein. Muut kyllä talvehtivat Etelä-Suomen puutarhoissa. Timjamiin kannattaa jättää riittävästi vartta ja toivoa, että olosuhteet ovat ihanteelliset - ei liina kylmää, mutta riittävästi lunta.
Parvekkeella talvehtimisesta en tiedä sanoa juuri mitään. Ruukkujen ainakin pitää olla riittävän suuria. Luulisi mintun ainakin pärjäävän, kun sitä ei saa kuolemaan vaikka haluaisi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 136849
Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.
Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?83708- 58676
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha82646Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät55571Hyvää yötä
Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!26543- 152461
- 42459
Missähän pöytäkirja viipyy, taas?
Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett40456Kuhan lie kuollu auto-onnettomuudessa kylillä?
Joku nuorimies löytyny kuolleena kylän liepeillä ulos ajetusta autosta.Kenen poikahan lienee?2443