"Vuoden alusta ovat virkailijat TE-toimistoissa luokitelleet työttömät työttömyysslangilla segmentteihin. Segmenteissä pahnanpohjimmaiseksi jäävät ihmiset, joita kutsutaan etuusasiakkaiksi. Virkailijan kirjoittama "R7-merkintä" johtaa niin sanottuun nelossegmenttiin, joihin kuuluvia ei enää auteta työelämän piiriin".
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/08/tyoelamasta_pudonneilla_uhkana_lipeaminen_myos_te-toimistojen_palveluista_2807063.html
Työministeri vakuuttaa: Ei ketään palvelujen ulkopuolelle
Työministeri Lauri Ihalainen tyrmää palvelujen epäämisen.
- Ei voi olla tilannetta, jossa syntyisi sellainen kategoria, jota ei palvella. Ei sellaista kuvaa pidä synnyttää, että joku porukka koettaisiin toivottomaksi ja vailla palveluja olevaksi.
Ihalainen haluaa viestittää, että jokainen ihminen on yhtä arvokas tullessaan hakemaan TE-toimistojen palveluja.
Mutta toimenpiteet ovat erilaisia riippuen siitä, millaisessa elämäntilanteessa työtön on. Näin ajattelen ja edustan tätä kantaa tässä hallinnossa.
"R7-merkintä"
32
2270
Vastaukset
- ai jaa
Tästähän oli jo aikaisemmilta vuosilta juttua, että osa väestä merkitään kortistossa sellaisiksi, jotka eivät muuta kuin etuuden saamista varten ovat siellä eikä heihin kohdisteta toimenpiteitä. Muistaakseni tämän systeemin esitteli joku naispari jostain - oliko sen nyt Etelä-Karjalasta tai jostain sieltäpäin.
Mutta tuossa uutisessa tai artikkelissa kuitenkin sanottiin, että työttömän oma allekirjoitus tarvitaan eli työtön sitoutuu hakemaan korvauksensa toimeentuloluukulta. Mutta kun eikös se toimeentulotuki ole toissijainen, eli sossu sitten uskoo te-toimistoa vai, kun yleensähän pitää mennä työvoimatoimistoon ja hakea työttömyysetuutta ensin?
Entä mitä tapahtuu, jos ei työtön allekirjoita, tuleeko karenssi.
ja sitä paitsi, nyt on ihan sama tilanne. Minua ei ainakaan mitenkään työvoimatoimisto palvele. Ei yhtään mitään, paitsi tietysti toimistovirkailija vastaa kun puhelinilmoittautumisen teen. Töitä ei ole tarjolla, ja vaikka olisikin, en pääse, sillä en ole syntyperäinen paikkakuntalainen. heh.
Toisaalta sossu ei avusta poismuuttokustannuksissa, sitäkin on kysytty.
Joo. Mitäs väliä niillä merkinnöillä, kun ei sitä palvelua ole.
Ja kummallista esim. tuo, että työkyvyttömäksi pääsee kun te-toimiston virkailija niin sanoo. Mitenkäs kun ennen ainakin vaadittiin lääkärinlausuntoja ja -tutkimuksia, kuntoutuskursseja, joilla tutkittiin työkyvyttömyysasiat. On tää.... Ja siellä jutussahan se sanottiin, että jos ei naama miellytä...
Ja ihan sama se tietysti mullekin olis, mutta sitten pitäis saada sitä rahaa sellanen tonni kuussa vähintään käteen ja aina kun yleinen hintataso nousee, niin heti korotus tuohon summaan kanssa. Kyllä se mulle passais, jos vaan rahaa tulis tarpeeksi.- joopa joo....
Kun kerran työllistämis- ja koulutusrahat vähenevät ensi vuoden tulo- ja menoarviossa, niin eikös näitä R7:ja sitten synny lisää? Vain nuoriin panostetaan, vanhat pistetään työkyvyttöminä toimeentulotukiluukulle?
Joo, ja perusturvaan satasen korotus - hohohohoooo....
Ihan samahan se on, mistä se valtion raha tulee - työmarkkinatukena vai toimeentulotukena, kun ei se työmarkkinatuki kuitenkaan mihinkään riitä... Mitenkäs sitä elää neljälläsadalla eurolla kuussa jos vuokralla asuu... Että joo, nehän on ihan järkeviä siellä tem:ssa. Sama se mistä se raha tulee.... - purkaa häntäänne
joopa joo.... kirjoitti:
Kun kerran työllistämis- ja koulutusrahat vähenevät ensi vuoden tulo- ja menoarviossa, niin eikös näitä R7:ja sitten synny lisää? Vain nuoriin panostetaan, vanhat pistetään työkyvyttöminä toimeentulotukiluukulle?
Joo, ja perusturvaan satasen korotus - hohohohoooo....
Ihan samahan se on, mistä se valtion raha tulee - työmarkkinatukena vai toimeentulotukena, kun ei se työmarkkinatuki kuitenkaan mihinkään riitä... Mitenkäs sitä elää neljälläsadalla eurolla kuussa jos vuokralla asuu... Että joo, nehän on ihan järkeviä siellä tem:ssa. Sama se mistä se raha tulee....Toisaalta, kun asiakkaat te-toimistoissa vähenevät, niin väheneekö te-toimistojen määrä? Te-toimiston "sosionomit" sitten kunnalle töihin sossuvirkailijoiksi?
- Epäkohta?
purkaa häntäänne kirjoitti:
Toisaalta, kun asiakkaat te-toimistoissa vähenevät, niin väheneekö te-toimistojen määrä? Te-toimiston "sosionomit" sitten kunnalle töihin sossuvirkailijoiksi?
Syntini on että olin yrittäjä työläisen sijaan. Yrittäjä ei Kelan mukaan tee
työtä.. Niimpä joudun sossun luukulle koska työssäoloehto ei täyty.
Onko tämä oikeudenmukaista tai edes järkevää?? - kukkahattusetä
Ei maksa poismuuttokustannuksia, vai? No oletko varma, että jostain löytyy kunta joka haluaa ottaa kaltaisiasi "elätiksi"?
- mikä tää on!
Mun puolesta saisivat vaikka pistääkin niitä sosionomeja sieltä pellolle, kyllähän heille töitä löytyy. Ja jättää vaan sen toimistovirkalijan sinne ottamaan vastaan puheluita! Onhan toimistovirkailijalla toki kykyä ja taitoa palvella työtöntä - kysyä, mikä on tilanne ja oletko hakenut töitä ja antaa uusi aika soittoa varten sitten joskus neljän kuukauden päästä.
Toimistovirkailija auttaa ja palvelee te-toimistossa ammattitaitoisena ja osaavana? - Ryötötön
Siis: tuo är seitsemän on työvoimahallinnon oma, sisäinen juttu. Sen olemassaoloa ei työkkärintäti myönnä, koska on kielletty. Edelleen on voimassa: jos työnhakija antaa selkeästi ymmärtää, ettei ole työmarkkinoiden käytössä, putoaa pohjalle; eli elää asumistuen ja sossun varassa mutta jopa 40 % pienemmäksi leikatulla toimeentulotukinormilla. Varokaa sellaista tilannetta, siitä on vaikea takaisin kunnialliseksi työnhakijaksi päästä, täydelle sossunnormille.
- Odottakaapa vaan
Täällä puhutaan kahvihuoneessa sosiaalisesta eutanasiasta. Eli siitä kuinka tietyntasoiset ihmiset pitää saada ymmärtämään ettei yhteiskunnassa sinnittely kannata vaan mieluummin hoitaa juttu vaikka itsemurhalla tai perheeseen laajennetulla itsemurhalla. Työttömän sosiaalitapauksen lapsista kun harvoin tulee täysin käyttökelpoisia kansalaisia.
- huh-
"Eli siitä kuinka tietyntasoiset ihmiset pitää saada ymmärtämään ettei yhteiskunnassa sinnittely kannata vaan mieluummin..."
Missä kahvihuoneessa? Kuka puhuu? Kuulostaa aika huolestuttavalta. Kuka aikoo saada ymmärtämään??
Surullinen juttu että ihmisiä painostetaan ja pompotellaan miten vaan. Leikattu tuki on suomen häpeä ja tuet ovat hyvin pieniä ei niillä kukaan voi elää. - ttlöääää'
jos joku joku päivä vierailee siellä kahvihuoneessa
- asdg23g2wgweg
Jos tässä valtiossa alkaa tilanne mennä noinkin toivottomaksi systemaattisesti ja asteittain. Luulettekos, että se sosiaalisesti syrjäytynyt ei osaa pistää ranttaliksi. Luuleeko joku siellä norsunluutornissa patsastellessaan, valehdellen kansalle ja suurta palkkaa nauttien, ettei siitä synny kuluja, jos köyhät pillastuvat.
- Liiton rahoilla...
Olen nyt 58 vuotias mies ja lopetin tammikuussa 2011 tasan 8 kuukauden tukityöllistymisen oman kotikaupunkini tukityöllistetyn työpaikassa. Palkkaa sain kaupungilta hiukan yli 1500 eur. / kk. Tammikuussa tukityöllistymisen loputtua menin TE-toimistoon ilmoittautumaan työttömäksi työnhakijaksi, josta virkailija kirjoitti minulle lausunnon merkinnällä OA7 lähetettäväksi oman ammattiliittoni työttömyyskassaan.
Rupesin saamaan omasta ammattiliitostani ansiosidonnaista työttömyyskorvausta, joka oli laskettu (ihan niin kuin laki nyt määrää) juurikin siitä palkasta, jota olin saanut viimeisestä työpaikastani ennen tukityöllistetyksi joutumistani. Jos ansiosidonnainen olisi laskettu tuosta tukityöllistetyn palkasta, olisi saamani työttömyyskorvaus ollut pienempi, mitä nyt saan.
TE-toimistossa kerrottiin, että mikäli minulle ei löydy uutta työtä tämänhetkisen 500 ansiosidonnaisen korvauspäivän aikana, olen jo sen ikäinen, että minut siirretään tuon 500 päivän jälkeen suoraan ansiosidonnaisen työttömyysturvan lisäpäiville (se entinen työttömyysputki) samalla tällä hetkellä saamallani työttömyyskorvauksella, kunnes täytän 62 vuotta. Tästä ns. "työttömyysputkesta" pääsee varhennetulle eläkkeelle jo 62 vuotta täytettyään, kun taas työssäolevat pääsevät aikaisintaan eläkkeelle vasta 63 vuotta täytettyään, elleivät joudu sairauseläkkeelle ennen sitä.
Kaikki on mennyt omalla kohdallani mielestäni ihan OK. mutta minua kiinnostaisi tietää, mitä tuo omissa papereissani oleva "mystinen merkintä" OA7 oikein selvälle Suomen kielelle käännettynä tarkoittaa?- ex-työvoimaneuvoja
0A7=myötävä lause päivärahan maksulle kassaan palkkatukityön jälkeen. Ei siinä sen kummempaa :-D.
- hassua stekstiä
Tämä ohje tulee voimaan 10 päivänä
toukokuuta 2010 ja on voimassa toistaiseksi.
Tällä ohjeella kumotaan työministeriön ohje
työllistämistukijärjestelmästä sekä
työmarkkinatuen työharjoittelusta ja
työelämävalmennuksesta (O/7/2007
http://www.tvy.fi/tiedostot/hallitusSuomen/Ohje_tyollistamistukijarjestelmasta_070510_B_1.pdf
yli 50 sivua asiaa tuosta 0A7:stä- ei kannata tulostaa
Tässä sama, mutta sisällysluettelolla.
http://www.finlex.fi/data/normit/35807-1130.pdf - ei muuta taaskaan
Ai, onko se sen ohjeen nimi se OA7. No, vilkaisin sitä opusta, ja minusta se nyt vaan kertoi niistä työllistämistuki- ja palkkatukiasioista.
Ei siinä sen kummempaa.
Etsi-toiminnolla Adobessa ei näyttänyt tulevan yhtään R7-merkintää esiin tekstistä.
Oli muuten ilmoittautuminen tänään.... Eikä muuta kuin kolmen kuukauden päähän seuraava soitto. Yritti muuten tänään yhdistää vastuuvirkailijalle, vaan ei ollut tämä paikalla. Ai niin, omaa nimeään se ei kyllä kertonut, joka siellä vastasi, taisi olla keskuksen täti.... Ja se vaan meni mun tietoihin sitten, eli yks taas joka tonkii toisten asioita... No joo....
- Nyt eläkeläinen
Kolme vuotta sitten jouduin työttömäksi ja ei kun TE-keskukseen. Virkailija vilkaisi ikääni ja kysyi suoraan hoidetaanko "vasemmalla kädellä?" Ihmettelin kysymystä asiattomana enkä myöntänyt enkä kieltänyt.
Kolmen kuukauden välein kävin sitten ilmoittautumassa: tunnin jonotus viiden minuutin asiointiin. Ensimmäistäkään yhteydenottoa TE-keskuksesta ei tullut. Ainoa tieto, joka sieltä lähti oli salamannopea viesti kassalle, kun ilmoittautumiseni oli kerran päivän myöhässä. Onneksi ikää oli sen verran, että työttömyyseläke oli jo odottamassa... - ...
Toihan kuulostaa vitun hyvältä!! Ei enää juoksuja persläpiin vittuiltavaksi! Eikun "keko" nurin, jotta leipää saa. Ei tarvii enääf förata kaupasta. Voi viedä tosta vaan ja vetää vartijaa daijuun, jos käy öögaamaan.
- von pummi
ja itse en tuota merkintää saanut, vaikka suoraan pyysin!
sanoin että haluan merkinnän ettei työkkäri häiritse ja painosta mua koska se ahdistaa. no koulutusta, työharjoittelua ja kaikkea aktivointia prkl tyrkyttivät.
vähemmästäkin sitten masentuu, mutta onneksi lääkäri kirjoitti pitkän saikun. - ahahaha
Onko TE-toimistosta joskus saanut "palveluja"?
- ftgyjtyj
vittu tuolta työvoimatoimistosta ei mitään työtä saa se on aivan varma,,
Itse 25v normaali jätkä
Yhteensä varmaan jonku 2 vuotta ollut asiakkaana Kertaakaan eivät ole tarjonneet mitään.
4 vuotta kuitenkin kerennyt tekemäänkin töitä.
Onko sieltä joku töitä joskus saanut?
Tuntuu vaan että parhaansa mukaan estävät ne viimeisetkin toivot karensseineen.- hopi hopi
Työmarkkinakelpoisuutesi on puutteellinen. Mene harjoitteluun terästämään osaamistasi jotta työnantajat näkevät potentiaalisi. Ei kukaan halua palkata laiskaa ja työkyvytöntä työtöntä.
- n. 40 v nainen
Olen saanut työkkärin kautta osapäivätyön, tyhjää parempi ja maksetaan enemmän kuin kotiin, kun liitonliksatkin sain tuhlattua. Ja on kolme ammattia ja kokemusta jokaisesta.
- menepä itse
hopi hopi kirjoitti:
Työmarkkinakelpoisuutesi on puutteellinen. Mene harjoitteluun terästämään osaamistasi jotta työnantajat näkevät potentiaalisi. Ei kukaan halua palkata laiskaa ja työkyvytöntä työtöntä.
Näin se on nykyään että töihin kyllä pääsee, mutta oikeaa palkkaa siitä ei makseta. Motivoi varmasti aivan valtavasti.
- ????????
No toisaalta, pitääkö juoppoja siellä roikottaakkaan ? Entä muuten työkyvöttömiä joille kelan eläkearpaonni ei osunut kohdalle ?
- niinpä niin...
Ai, siinä opuksessa, josta tuo yksi tuossa linkitteli, on sanottu työkyvyttömyysarvioinnista, että sen tekee lääkäri. Ei te-virkailija.
Ja mitä veetä, kun se te-toimisto ei täällä ainakaan auta yhtään millään tavalla, siellä saa roikkua vaikka 10 vuotta (joku kuulemma auvoisessa Helsingissäkin roikkunut 10 vuotta työttömyyskortistossa yhtäjaksoisesti, tällä viikolla oli lehdessä ja aiheena se miten saa tukia ja 25 euroa on tulossa lisää jos perusturva paranee satasella) eikä mitään tapahdu. Ainoat yhteydenotot sieltäpäin ovat, jos on hakenut jonnekin te-toimiston rahoittamalle kurssille, tulee hylkykirje "valitettavasti emme voi tarjota koulutuspaikkaa, koska hakijoita oli enemmän kuin paikkoja" - sinänsä hyvä hylkyperuste, ihan looginen - joo. Muuta yhteydenottoa ei tule. Ja se kurssihakemuskin ihan oma-aloitteisesti tehty.
Ihan sama.
- r7
Yli 14 v työttömänä ja käynyt lukuisia työkkärin kursseja - ne on kaikki p*rseestä, ilmaiseksi teetetään työtä ja sitten taas kortistoon. yli 20 v työhistoriaa takana.
Kaikki työkkärin työntekijät on syvältä. Merkinnöistä en tiije mittään. Eka kertaa menossa työttömänä työkkäriin 61 vuotiaana. Mielenkiintoista nähdä, mitä tarjoovat muuta kuin lausunnon työttömyyskassalle. 2-vuotista koulutusta ei ajanvarauskeskustelussa suositelleet, kun eläkeikä tulee vastaan ja opiskellessa sieltä sais ilmasen asunnon ja arkisapuskat.
- työtön 6v
ei te-keskus työtä tarjoa vaan harjoittelu paikkoja
- ygjtyjtyj
Nähtävästi minulla oli tämä merkintä alusta lähtien. Olin TE-toimiston asiakas työttömyysasioissa. 4 vuotta työttömyyttä ja mitn ei tapahtunut, vaikka minulla on 4 tutkintoa. Asiasta toiseen. Sanotaan, että 6 kk jälkeen on ammattitaito mennyt. Paskapuhetta! Itse olin 4 vuotta pois ja opin työt 1 viikossa. Motivaationi kasvoi niin, että ei tee tiukkaakaan olla 12 tuntia töissä vaikka joka päivä. Kannattaa hyödyntää pitkäaikaistyöttömiä!
- sivustaseur
Tiedän tapauksen, jossa johtotehtävissä yli 20 vuotta ollut henkilö meni ilmoittautumaan työkkäriin. Siellä katsottiin, ettei ko henkilöllä ole ammattia, kun ei ole todistuksia. Siis 20 vuotta esimiehenä! Ilmoittautuja totesi, että onhan tuossa jo jokunen vuosi työssä pätevöitymistä, johon virkailija vain totesi, ettei ole sitä todistusta että olisi valmistunut ammattiin. TE virkailijat ovat samanlaisia virkamiehiä kuin muutkin: idiootteja.
- ..
Juu, ei ihminen nykyään osaa mitään mistä ei ole tutkintotodistusta. Siis työvoimaviranomaisten mielestä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kaksi vuotta
Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek226606Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.274110- 312982
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1712973- 101848
- 821744
- 1501614
- 1471612
- 121478
- 221440