Muuten joko aletaan nauraa Euroopan huonoimmalle valitovaraiministerille Jutta flikalle?
Saksan liittokansleri Angela Merkel on tyrmännyt Suomen ja Kreikan keskenään solmiman vakuussopimuksen.
- Sopimukset eivät toimi niin, Merkel sanoi.
Saksan liittokansleri Angela Merkel on tyrmännyt Suomen ja Kreikan keskenään solmiman vakuussopimuksen.
- Sopimukset eivät toimi niin, Merkel sanoi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kun merkittävimmän EU-maan liittokanslerikin noin sanoo, vakuuksia ei ainakaan Suomen "neuvottelemassa" muodossa tule. Muut lainoittajat eivät hyväksy sitä, että ne joutuvat periaatteessa maksamaan tuon Suomen vakuuden. Jos taas kaikki lainoittajamaat hankkivat vastaavat vakuudet, lainasumma nousee vakuuksien arvoa vastaavalla summalla eli ei enää sitä pientäkään hyötyä vakuuksista.
Järkevämpää olisikin ollut lähteä alkuperäisestä ajatuksesta eli Suomi olisi vaatinut lainojensa vakuudeksi kiinteää omaisuutta kuten Akropolis-kukkulan. Vaikka kyseisellä kukkulalla ei ole Suomelle minkäänlaista taloudellista merkitystä, sen omistaminen on Kreikalle henkisesti niin tärkeää, että se tekisi kaikkensa saadakseen kukkulan takaisin. Niin tekisi muidenkin EU-maiden pantiksi ottamien kulttuuriaarteiden kanssa.