Olen aika varma missä on Karoliina Kesti

Paikka näyttää olevan sopivan korkea ja autio laskeutumisen kannalta ja kaiken lisäksi yö.Uskon, että ufot ovat siepanneet Karoliinan. Näitä ufo sieppauksia on ollut maailmassa useita ja en epäilis, että ne on siepanneet taas tutkimuksia varten. Tähän aikaa vuodesta on se milloin ne on eniten liikkeellä. Itse uskon, että Ufot ovat siepanneet ja huumanneet minut. Pystyn näkemään traumatisoivia näkyjä, joita olen joutunut kokemaan.

En usko, että hän on enää elossa. Mun mielipide on se, että suurin osa ihmisistä, joita ne testaa ei palaa takaisin maailmaan. Mun mielipide on se, että ne testaa ihmisen biologiaa, jotta ne voivat tuhota meidät ja käyttää maan resursseja
11877
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Selevä tappaas

Pemar-miehet ou viennä Karuliinan seksorjaks.

Kohta myö nähhään se netissä hoktiet väkvaltapurnusivulla

se kivutettavana.

Äänestä

Mähän sanoin samaa. Ufoja ne on. Tästä on monien unennäkijöiden lähes yhtäpitävä todistus. Ja nyt jos Karoliina jostain löytyis, pitää olla tarkkana ja varmistaa, että se on se sama. Ettei vain joku kopio.

Äänestä

Reptiliaanit vei ja pisti poskeensa. Karo tietysti joutui ensin ottamaan vähän sinne ja tänne.

Äänestä
  • vittu mitä paskaa te jauhatte menkää hoitoo jo hyvät ihmiset!

    Äänestä

Totta kai se oli ufo

Äänestä

Sellainen vaisto, että soramontusta löytyy!

Äänestä
  • Vaistos on ihan perseestä. Olet taatusti nainen. Ja vaistoinesi olet pilannut läheistesi elämää useammin kuin kerran. Käytä saatana järkeä jos sitä sinulla edes on!

    Äänestä

vaikka täyspäinen olenkin on ufokin käynyt mielessä, tosin en sellaisia ole koskaan nähnyt, jotain muuta outoa vaan.
onhan suomessakin kadonnut paljon ihmisiä jäljetömiin, luulisi että edes luurankot joskus löytyisi jostain, ei niin vain voi kadota.

Äänestä

Kyllä ei ufoja tarvihe kun retaleet on liikkeellä. Miks ei tule esiin ne etsityt äijät bemarilla jos eivät tehneet mitään. Varmaan ovat nähneet lehdistä ja uutisista että heitä kysellään. Minä en ole viisas ratkomaan ja edes pähkäilemään noin ikävää asiaa tyttö paran katoamisesta joten jätän enempää kommentoimatta. Perheelle valittelut ja voimaa kestää vaikea aika.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


truthisoutthere24 kirjoitti:

Paikka näyttää olevan sopivan korkea ja autio laskeutumisen kannalta ja kaiken lisäksi yö.Uskon, että ufot ovat siepanneet Karoliinan. Näitä ufo sieppauksia on ollut maailmassa useita ja en epäilis, että ne on siepanneet taas tutkimuksia varten. Tähän aikaa vuodesta on se milloin ne on eniten liikkeellä. Itse uskon, että Ufot ovat siepanneet ja huumanneet minut. Pystyn näkemään traumatisoivia näkyjä, joita olen joutunut kokemaan.

En usko, että hän on enää elossa. Mun mielipide on se, että suurin osa ihmisistä, joita ne testaa ei palaa takaisin maailmaan. Mun mielipide on se, että ne testaa ihmisen biologiaa, jotta ne voivat tuhota meidät ja käyttää maan resursseja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu