Suomella on nyt riittävä syy irrottautua EU:sta, kun vakuusvaatimuksiamme ei hyväksytä. Timo Soini on tätä toistanut toistamistaan jo 1,5 vuotta, mutta Katainen on halunnut pitää kasvonsa ja vauraan Suomen maineen. Suomi EI ole vauras silloin, kun sitä mitatataan velkarahalla. Kataisellahan oli itsellään asuntovelkaa 200 000 euroa ja kaverillaan Stubbella 500 000 euroa, että porvarithan tämän velkaantumisen osaa !
Aika irrottautua EU:sta
viimeisiä aikoja
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
suksi venäjälle
Suomi irrottautuu mahdottomuuden edessä EI sentään päättäjätkää niin tyhmiä ole että antasivat euroopan kupata suomen tyhjiin omankansan kärsiessä kurjuudessa.
Muodostamme uuden maanosan ruotsi, norja suomi tanska viro siinä aluksi parhaat.
Ei meidän pidä erota Eu:sta,mutta Emusta on väistämättä erotettava ne maat jotka sinne vääryydellä pääsivät.Mikäli vakuuksista ei päästä meidän on sitten oltava ulkona kriisimaiden tukipaketista.Eihän meidän pidä väkisin olla luottoa tyrkyttämässä jollei se passaa joillekkin.Me emme siis ole kaatamassa tätä sopimusta,vaan ne maat joille sopimus ei kelpaa,Meidän ei tarvitse muuttaa mitään sopimuksesta,koska Kreikkakin se on hyväksynyt.Jos tämä ei tyydytä muita,niin meiltähän tässä säästyy rahaa.Muut maat itseasiassa pelastavat meidät isommalta sotkulta,mikäli eivät hyväksymeidän vaatimia vakuuksia.
todellakin se aika on lähempänä kuin huomaakaan me eroamme eu:sta ja emusta