Gammelbacka ehdolla arvokkaaksi kulttuuriympäristöksi

PORVOO | Gammelbackaa esitetään lisättäväksi valtakunnallisesti arvokkaiden kulttuuriympäristöjen joukkoon. Uudenmaan liiton luonnoksessa on arvokohteiden listalla myös useita muita alueita Porvoosta ja Itä-Uudeltamaalta.

Kierros kerrostalolähiön pihoilla ja kaduilla osoitti, että alueen asukkaat ovat yhtä mieltä Uudenmaan liiton kanssa. Aluetta pidetään arvokkaana niin nykyisen ympäristönsä kuin pitkän historiansakin vuoksi.

http://www.uusimaa.fi/artikkeli/67130-gammelbacka-ehdolla-arvokkaaksi-kulttuuriymparistoksi
11181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kierros pylliksellä osoitti, että kaikki on yhtä mieltä. Alue on arvokas, koska siellä lojuu tyhjiä tölkkejä ja pulloja satojen tuhansien edestä.

Äänestä
  • Lojuuhan siellä ihmeen usein ruumitakin.

    Äänestä

  • Että pulloja ja purkkeja lojuisi missään,täällä on niin ahkeria pullojen ja purkkien kerääjiä.Ovat liikeellä jo aamulla aikaisin ja illalla vielä viimeksi taskulamppujen kanssa,kesällä varmaan etsitään pitkin yötä,että kyllä tämä väite on vain mielikuvitustasi.

    Äänestä

Kävisitte joskus Kamppulassa. Esimerkiksi "puronmetsä" on ainutlaatuinen paikka Porvoossa.

Äänestä

Gammelbackan purometsän alue on aivan ihana! Onneksi alueen päiväkodit ja koulut ovat huomioineet metsän positiivisen vaikutuksen ja hyödyntävät tätä aluetta Gammelbackan mollauksesta huolimatta. Puistometsässä en ole tölkkejä enkä pulloja nähnyt ollenkaan! Pyllis on ihan eri juttu.

Äänestä

Gammelbackassa on hyvä haastatella: ihmiset ovat aina paikalla, kun kukaan ei käy töissä.

Gammelbacka on varmasti rakennushistorialtaan merkittävä, koska harva alue on kokenut samanlaista syöksyä hienosta suunnitelmasta karuun todellisuuteen.

Parasta olisi museoida = aidata koko alue. Eihän sieltä kenenkään ole syytä lähteä mihinkään. On ollut kyllä todellinen älynväläys sijoittaa yläaste tuollaiseen paikkaan. Normaalit lapset joutuivat slummin kupeeseen halpatyövoiman lasten kanssa samoihin luokkiin. Ihme, ettei sentään lukiota ole perustettu sinne. Gaudeamus igitur olisi kyllä jäänyt kamppulalaisilta laulamatta, kun on niin ihmeellisiä kirjaimiakin.

Äänestä
  • joo kastisysteemi ja luokkasota ois niinku jätte fin!

    Äänestä

  • Pistäisit ne lapsesi yksityiskouluun tai stainer kouluun,niin et joutuisi kärsimään siitä,että siellä on slummin ja halpatyövoiman lapsia koska olet noin tarkka lastesi seurasta.En ihmettele Suomalaisten lasten käytöstä enään yhtään koska saavat tallaista esimerkkiä kotoaan.Minä ainakin ihailen noita Vietmamilais lapsia kuinka huomaavaisia ja avuliaita ovat. Suomalaisten lasten käytökseen verrattuna esim avaavat oven jos ovat siinä lähettyvillä,Suomalaiset senkun menevät että itte ehditään ennen tota ämmää saatetaan vielä naureskella ja irvistelläkin ja kaikki tamä suomalaisten käytös johtuu kotikasvatuksestä.........

    Äänestä

Tämä Kamppula on oikea juoppojen ym ympäristänrikkojien ja sotkijoiden paratiisi. Luonto on kyllä kaunis...Melua riittää varsinkin öisin ja örvellystä Ihan sama onko viikonloppu tai arki. Työssäkäyvät asukkaat saavat tulla toimeen vähillä unilla. Tietenki pois voi muuttaa mutta ei Porvoossa paljon ole noita vapaita vuokraasuntoja.

Äänestä

Meil Muhonen ja Voittokoira,Teil .... sanonko mitä!Kyllä,päätös perusteltu ja oikea.

Äänestä

Muhonen pelastaa kankkulan. Lopettakaa persujen hyysääminen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Leiser kirjoitti:

PORVOO | Gammelbackaa esitetään lisättäväksi valtakunnallisesti arvokkaiden kulttuuriympäristöjen joukkoon. Uudenmaan liiton luonnoksessa on arvokohteiden listalla myös useita muita alueita Porvoosta ja Itä-Uudeltamaalta.

Kierros kerrostalolähiön pihoilla ja kaduilla osoitti, että alueen asukkaat ovat yhtä mieltä Uudenmaan liiton kanssa. Aluetta pidetään arvokkaana niin nykyisen ympäristönsä kuin pitkän historiansakin vuoksi.

http://www.uusimaa.fi/artikkeli/67130-gammelbacka-ehdolla-arvokkaaksi-kulttuuriymparistoksi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu