Pyydän selitystä

Voisiko joku selittää mitä oikein tarkoittaa tämä "oikeistolainen porvarillinen Suomi"?
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Se tarkoittaa EK:n ja EU:n tahtiin marssivaa hallitusta, jonka keulakuvana on mielipiteetön pääministeri.

Äänestä

Ja hallituksen jäseninä henkilöitä,jotka suostuvat kaikeen mitä kok. ja sdp määräävät

Äänestä

Oikeistolainen kaiketi tarkoittaa epäegalitaarista tai sosiaalisesti antiempansipatorista.

Äänestä

Oikeistolaisuus on vaikkapa sosiaalipolitiikassa sitä, että tulonsiirtojen ja avuntarvitsijan itsemääräämisoikeuteen kohdistuvien toimien vastustamista.

Jos halutaan vaikkapa auttaa heikostikoulutetun, alkoholisoituneen ja työtävieroksuvan perhettä, niin oikeistolaiset katsovat, että perusturvan korottaminen ei ratkaise perheen ongelmaa.

Myöskään holhoaminen, alkoholin hinnan kortotus ja jatkuva pompottelu viranomaiselta toiseen ei auta. Alkoholisti vain käyttää perheen ruokarahoista suuremman osan juomiseen, jos viinan hintaa nostetaan.

Myöskään viranomaisten oman pätevyyden korostaminen ja viranomaisten ohjeilla pompottelu ei auta.

Oikeistolaisia keinoja on lasten koulutuksen parantaminen, perheen lisä ansiomahdollisuuksien tarjoaminen ja perheen jäsenten aktivoiminen harrastusten pariin.

AY-liike tosin on tehnyt selväksi, että lisäansioiden tuoma lisä tulo on rokotetttava kaikista annetuista tuista, joista perhe on tehty täysin riippuvaiseksi.

Porvarillisuus korostaa yksilön omaa vastuuta omasta ja yhteisönsä hyvinvoinnista: mieluiten ilman yhteiskunnan holhoamista ja vainoamista.

Porvari pitää korkeaa moraalia hyveenä ja pidättäytyy itseään ja muita vahingoittavista teoista. Kristilliset arvot ja elämän kunnioitus lienee perustana itsestään selvyys.

Suomi taas tarkoittaa itsenäistä maata, joka on korkeaan moraaliin turvautuen säilyttänyt saavuttamansa itsenäisyyden. Vasemmisto ja itäinen napuri on lukuisia kertoja pyrkinyt tuhoamaan Suomen olemassa olon.

NINEL

Äänestä
  • Kuvailit paikan missä köyhät sairaat ja muut huono-osaiset on jätetty heitteille, paikan missä on järkyttävät varallisuus ja luokka erot. Kaltaisesi hullut ovat uhka Suomelle ja Suomalaisille. Sanoppa vielä ihan suoraan ovatko nuo puheesi mielestäsi uskovaisen ihmisen juttuja?

    Äänestä

  • olet mielisairas kirjoitti:

    Kuvailit paikan missä köyhät sairaat ja muut huono-osaiset on jätetty heitteille, paikan missä on järkyttävät varallisuus ja luokka erot. Kaltaisesi hullut ovat uhka Suomelle ja Suomalaisille. Sanoppa vielä ihan suoraan ovatko nuo puheesi mielestäsi uskovaisen ihmisen juttuja?

    Heitteille?

    Siis jos tarjotaan mahdollisuus parantaa omaa tilannetaan, niin se olisi heitteille jättämistä.

    Vasemmistolainen sosiaalipolitiikka keskittyy tulonsiirtoihin ja rankaisee aina omatoimisuutta. Päätökset perustuvat fasaadipääätöksiin ja peittää tosiasian, että vasemmisto itse kavaltaa virkakoneiston ylläpitoon satoja miljoonia euroja kaikkein köyhimpien rahoja.-

    Itse pidän sitä köyhien pettämisenä.

    Ja uskon, että vain lopettamalla nykyinen vasemmistolainen sosiaalipolitiikka saadaan köyhyys poistumaan.

    Tuloerojen kasvu on viime vuosikymmeninä syntynyt sosiaalipolitiikan seurauksena, kun köyhiä on estetty palaamasta työmarkkinoille.

    Työttömyys putki, jonka ylläpitoon on käytetty satoja miljoonia on johtanut sadan tuhannen mini-eläkkeen saajan katastrofiin.

    Kymmenen vuotta ennen eläkkeelle pääsyä on johtanut eläkkeen pienuuteen. Jos työtä olisi kannustettu tekemään olisi eläkkeet 2-400 Euroa suuremmmat ja eläkkeensaajat eivät nyt eläisi köyhyydessä.

    Nyt heidät on saatu tulonsiirroilla lopuniäksi kurjuuteen.

    Siksi oikeistolaiset pitävät tulonsirtoja huonona keinona hoitaa köyhyyttä.

    Mutta ehkä joillekin kurjuuden lisääminen on mieluisaa.

    Kristittyihin arvoihin moinen vääryys ei sovi.

    NINEL

    Äänestä

  • UPDATE_9480506 kirjoitti:

    Niin, ymmärtänet että kun esim. julkinen terveydenhuolto yksityistetään köyhät sairaat jäävät heitteille.

    "Nyt heidät on saatu tulonsiirroilla lopuniäksi kurjuuteen."

    Nämä köyhiltä rikkaille tulonsiirrot on saatava loppumaan vaikka väkivalloin että tämä Suomeenkin aikaansaatu kurjuus ei ainakaan pääse tästä enää lisääntymään.

    Suomessa elää yli 700 000 köyhyysrajan alapuolella sinnittelevää ihmispoloa, tähän on saatava äkkiä muutos.

    Äänestä

  • äkkiä lopetettava kirjoitti:

    Ja ainakin 100 000 ihmistä pakotettiin tulonsiirroilla pysyvään köyhyyteen. NS. eläkeputki tehtiin sitä varten, ettei 1990-luvulla työttömäksi jääneet voisi siirtyä takaisin työhön matala-palkka aloille.

    Eli pitämälläheidät tulonsiirtojen ja "työllistämistoimenpiteillä" työmarkkinoiden ulkopuolelle, heidät eläkeputken avulla saatiin mini-mini-eläkkeelle nyt 2000 luvulla.

    Minimipalkkakin kymmeneltä vuodelta olisi nostanut eläkkeitä 3-400€ kuussa, eli tulisivat edes kohtuullisesti toimeen.

    Se on sitähyvinvointivaltion toimitaa jolla lisätään kurjuutta ja tuhotaam maan taloutta.

    Porvarillinen suomi olisi tarjonnut työtä, ei ehkä samaa kuin mitä oli tehnyt aikaisemmin, mutta jotain kohtuullisen toimeentulon turvaamiseksi ja ennen kaikkea mahdollisuutta itse vaikuttaa omaan tilanteeseensa.

    Mutta sosialistien AY-mafia ja sosiaaliviranomaiset katsoivat, että he hyötyvät enemmän, kun yhteiskunnan miljoonat vain käytetään köyhien nimissä; ei heidän hyväkseen.

    NINEL

    Äänestä

Se tarkoittaa semmoista paikkaa jossa kukaan tervejärkinen ei halua olla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kysyväinen kirjoitti:

Voisiko joku selittää mitä oikein tarkoittaa tämä "oikeistolainen porvarillinen Suomi"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu