Missä Soini?

Soini taisi sittenkin olla vain rahan perässä.
Puolue saa nyt tukea 0,5 miljoonaa jokikinen kuukausi.
Se tekee 6 miljoonaa vuodessa.

Mihin puolue käyttää tuon tuen, joka on n. 170000 euroa/kansanedustaja/vuosi?
Meneekö se maailmalla reissaamiseen ja joutavaan sekoiluun (tästä on kuulunut huhuja)?

Nyt te saatan4n kus1päät kuuntelette!
PER.KELE nyt pitää alkaa syntymään tulosta tai kohta lähtee kokonaisia paikallisjärjestöjä puolueesta!
1683
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Ison puolueen puheenjohtaja tietenkin nostaa suurempaa palkkaa kuin pienen puolueen johtaja.
Ja siitähän Soini on tarkka, ettei kukaan pääse uhkaamaan hänen asemaansa hänen omistamansa puolueen puheenjohtajana. Tämä koskee myös mielipiteitä, joita persupuolueella on vain yksi, nimittäin puheenjohtaja Soinin mielipide. Hän päättää kaikesta, sehän on homman nimi.
Suuri määrä uusia kansanedustajia on vain tuomassa rahaa puolueelle ja sen puheenjohtajalle. Saa sitten nähdä miten kauan he tyytyvät asemaansa.

Äänestä
  • Persut ovat: Soini ja 38 kynnysmattoa. Niille persuille, joille Soini vastaa puhelimeen on tärkeintä, että he muistavat aina ensin kysyä ikonilta: Mitä mieltä me tänään olemme tästä asiasta? Ja puolueen rahapussi on tietysti Soinin, joka on kaiken ansainnut. Kukaan muu ei ole ansainnut yhtään mitään, he saavat kaiken minkä mahdollisesti saavat, ikonin suuresta armosta.

    Äänestä

Eikös ne vanhat puolueet ole nostaneet samanlaista puoluetukea jo vuosikausia? Ja mitähän ovat saaneet aikaan?

Onneksi nyt tukirahaa menee myös järkeville ihmisille...

Äänestä
  • Joo, wanhojen puolueitten ylijäämäpoliitikot osasivat loikata pSS:n valmiiseen pöytään oikealla hetkellä. Entisissä puolueissaan he olivat pelkkiä nollia, mutta pelkkä ikoni soinin kosketus teki heistä "hyviä ihmisiä". Älytöntä.

    Äänestä

  • Muissa puolueissa ei ole kritisoitu puoluetukia. Persujen takki kääntyi puoluetukiasiassa hyvin äkkiä, kun edustajien määrä oli nousemassa.

    Äänestä

Ällös huolta kanna oi finnitoverimme, apua Suomea vaivaaviin epäkohtiin on jo tuloillaan:

"Joukko kansanedustajia halusi muuttaa Itämeren nimen. Sitä varten olisi heidän mielestään pitänyt ohjata puoli miljoonaa euroa työryhmän perustamiseen.

Rahat olisi otettu valtion tämän vuoden budjetista.

Itämeren nimeä paheksuvat kansanedustajat ovat perussuomalaiset Pertti "Veltto" Virtanen, Raimo Vistbacka, Pentti Oinonen, Pietari Jääskeläinen ja Pirkko Ruohonen-Lerner sekä keskustalainen Risto Autio.

Ajatuksen isä Pertti Virtanen ehdotti asiaa jo toistamiseen." (Ilta-sanomat 04.10.2010 )

Äänestä
  • Kyllä leipäjonolaisilta nälkä lähtee, jos Itämeren nimi muutetaan. Nyt vain odotellaan. Siihen asti millekään asialle ei voi tehdä mitään. Wanhojen puolueiden syytä... Näin ainakin soinikaljauskossa pitää ajatella.

    Äänestä

  • soinikaljauskossa kirjoitti:

    Kyllä leipäjonolaisilta nälkä lähtee, jos Itämeren nimi muutetaan. Nyt vain odotellaan. Siihen asti millekään asialle ei voi tehdä mitään. Wanhojen puolueiden syytä... Näin ainakin soinikaljauskossa pitää ajatella.

    Eihän Itämeri voi olla Itämeri, kun se sijaitsee etelässä. Nimi pitää muuttaa hetimiten Etelämereksi.

    Äänestä

Eikös ne soinilaiset vastustaneet puoluetukia, mutta eivät taida vastustaa enää. On päästy mälläämään isoilla rahoilla ja se maistuu makialle ;)

Äänestä
  • Totta kai Perussuomalaiset ottaa puoluetukea, niin kauan kun ottaa muutkin puolueet. Kato kun, kaikki on samalla viivalla. On eri asia vastustaa puoluetukea, kun puoluetuen nostaminen.

    Äänestä

  • 30 kirjoitti:

    Totta kai Perussuomalaiset ottaa puoluetukea, niin kauan kun ottaa muutkin puolueet. Kato kun, kaikki on samalla viivalla. On eri asia vastustaa puoluetukea, kun puoluetuen nostaminen.

    ...herrojen elkeet tarttuvat renkiin...

    Äänestä

Avaruusteknologian insinöörit suunnttelevat kuulemma yhdysvalloissa sellaista uutta kierroslukumittaria, joka pysyisi jopa Soinin takin kierrosten vauhdissa. Odottelemme tuloksia lähiaikoina.

Äänestä
  • Hävittäjälentäjien g-voimien kestävyyskykyä testataan nykyään Soinin takinliepeessä.

    Äänestä

Miskis kannat huolta? Eikö puolueesi syöksykierre huoleta?

Äänestä
  • demu. Hauku vaikka huoraksi, mutta älä demuksi.
    En kuulu mihinkään puolueeseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ukko PRKL kirjoitti:

Soini taisi sittenkin olla vain rahan perässä.
Puolue saa nyt tukea 0,5 miljoonaa jokikinen kuukausi.
Se tekee 6 miljoonaa vuodessa.

Mihin puolue käyttää tuon tuen, joka on n. 170000 euroa/kansanedustaja/vuosi?
Meneekö se maailmalla reissaamiseen ja joutavaan sekoiluun (tästä on kuulunut huhuja)?

Nyt te saatan4n kus1päät kuuntelette!
PER.KELE nyt pitää alkaa syntymään tulosta tai kohta lähtee kokonaisia paikallisjärjestöjä puolueesta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu