Olen miettinyt eestaas samoja asioita yhä uudestaan, ja tullut siihen tulokseen että haluan säilyttää uskoni, mutta jättää yhteisön taka-alalle. Elän omaa elämää omalla tavallani, muut eläkööt tavallaan. En ole jatkossa enää niin paljoa tekemisissä muiden kanssa, käyn vähemmän piireissä, mutta uskon silti. Uskoa ei voi kukaan minulta kieltää. Ja teen omat ratkaisuni ehkäisystä ym. Jotkut ymmärtävät, jotkut eivät, mutta ei sillä ole merkitystä. Itse tiedän mihin uskon, ja jumala kai se on se joka lopulta päättää, Ei yhteisö.
Tulin tähän tulokseen
1/4 sata v
452
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Meillä kävi niin että osa ystävistä otti rankasti etäisyyttä.
Jos pelkää ystävien menetystä, niin se pelko on tavallaan turha. JOS menetät ystävän, hänelle et ihmisenä merkinnyt mitään. Olit vain yksi monista, eräs uskovainen, samanikäinen, samassa elämäntilanteessa oleva, lasten ystävien äiti, tuttu, jota ei kuitenkaan tunnettu, sukulainen tai naapuri yms...
Tämä siis puntaroi ystävvyyden. Tosi ystävä jää. Meille jäi muutama ja iso osa jäi. Toisaalta se oli ihan hyvä. Sai aivot tuulettua.
Itse lähdin15 vuotiaana. Perässäni erosivat myös muut sisarukset. Nuorena se kannattaa erota kyseisestä liikkeestä kun on vielä elämä edessä. Älä aikaile. Minäkin uskon jumalaan, ja se usko tulee sydämestä, ei päivämieslehdestä tai kaiken maailman sääntöjen kautta. :-)
Minä irtosin 20-vuotiaana, (nyt olen 48-v.), enkä vl-liikkeesen kaipaa.