Käyn meidän koulupsykologilla masennukseni takia, mutta hänen kanssa rupattelu ei auta yhtään. Olen neuvoton, koska olen jo siinä pisteessä etten enää jaksa. Olen vain niin pettynyt - avun hakeminen oli niin pelottavaa ja ylivoimaista, ja vihdoinkin kun siihen pystyin se olikin turhaa!
En tiedä onko hän huono psykologi, hänen kanssa on mukava jutella. Tuntuu vain ettei hän välitä masennuksestani vaan yrittää löytää elämästäni hyviä puolia ja "manipuloida" minusta onnellista. Se ei toimi, on lähinnä ärsyttävää.
En tiedä onko hän huono psykologi, hänen kanssa on mukava jutella. Tuntuu vain ettei hän välitä masennuksestani vaan yrittää löytää elämästäni hyviä puolia ja "manipuloida" minusta onnellista. Se ei toimi, on lähinnä ärsyttävää.
Vastaukset 13
Vanhimmat
onko sinulla energiaa vaihtaa psykologia?
Aivan. Mahtaakohan hän olla edes psykoterapeutti, tuskin?
Hän on mahdollisesti psykologi, vaan ei psykoterapeutti.
Keskustele asiasta koululääkärin kanssa.
Voisitko kertoa hänelle, nuo kaikki asiat, ettet enää jaksa. Rupattelu ei auta, vaikka onkin mukava. Avun hakeminen tuntuu turhalta ja että koet ettei hän ymmärrä masennustasi.Tarvitset varmasti lääkehoitoa ja kunnollista terapiaa.
Avun hakeminen ei ole turhaa. Tarvitset vain oikeanlaista apua. Lisäksi ole kärsivällinen. Masennus on aika haastava juttu, eikä yleensä noin vain korjaannu vaan toipuminen vie aikaa oikealla hoidollakin.
Kannattaa kertoa koulupsykologille ettet enää jaksa, hän voi auttaa sinua eteenpäin oikeanlaisen avun löytämisessä. Jos et halua kertoa psykologille niin voit kertoa asiasta myös terveydenhoitajalle tai lääkärille. Avun hakeminen ei ole turhaa!!!
Kauanko sulla on nyt ollut koulua, 2 vai 3 viikkoa? Ei siinä ajassa mikään autakkaan. Jos hänen kanssaan on mukava jutella, hän on hyvä.
Et kai oikeasti kuvittele, että hänen tehtävänsä olisi vahvistaa negatiivisia ajatuksiasi? Masentunut jää junnaamaan niihin omiin mörköihinsä. Psykologi auttaa sinua näkemään muutakin ympärilläsi, siten ehkä ymmärrät että ajattelet väärin.
Mutta jatka käymistä, ja kerro hänelle miltä sinusta tuntuu. Ehkä hän selittää sinulle, mitä paranemisprosessi vaatii.
Olipahan aika vähättelevän ja syyllistävän oloinen vastaus. Oletkohan koskaan itse ollut masentunut, ja tiedätköhän itse yhtään, "mitä paranemisprosessi vaatii", todellisuudessa ja yksittäisissä tapauksissa(?). Ulkoa päin tulevaa paremmintietämistä ja moralisointia siinä ei ainakaan kaivata, ne ovat lähinnä haitaksi ja aika äärimmäisen huonoja tapoja kohdata jonkun henkilökohtaisia ongelmia.
Et kai oikeasti kuvittele, että hänen tehtävänsä olisi vahvistaa negatiivisia ajatuksiasi?
Mutta näinhän siinä on kuitenkin käynyt. Psykologi on vahvistanut negatiivisia ajatuksia ja saanut alkuperäisen ajattelemaan, että avun hakeminen on turhaa ja että hän ei jaksa enää. Hän ei ole pystynyt antamaan sellaista apua mikä auttaisi.
Olen itse ollut keskivaikeasti masentunut, enkä tiedä itsekkään miten masentunut pitäisi aina kohdata, koska se on niin vaikeaa. Ulkopuolinen ei voi selittämällä ja positiivisia asioita korostamalla saada toipumista aikaan. Tarvitaan syvällisempää asioiden käsittelyä ja paraneminen lähtee aina ihmisestä itsestään pikkuhiljaa. Terapia on hyvä, mutta siinäkin ratkaisee onko terapeutti asiakkaalle sopiva. Jos ihminen kykenisi näkemään ne positiiviset asiat, eihän silloin ongelmaa olisikaan. Mutta kun nekin menettävät masentuneelle merkityksensä. Sairaus vie ilon ja innostuksen tunteet, joten ne hyvätkään asiat ei enää tunnu miltään.Muistan omalta masennusajaltani seuraavaa: Jos sain jollekin ihmiselle purkaa epätoivoani, kiukkua ja turhautumista, ilman että hän "pisti vastaan" neuvomisella, positiivisten asioiden korostamisella ym, niin minulla saattoi olla sen jälkeen helpottunut olo ja hetkisen parempi tunne. Koska sain valittaa ja purkaa siten vähemmäksi huonoa oloa. Mutta jos toinen alkoi tietämään ja neuvomaan, niin olin entistä vihaisempi ja ahdistunut. Henkilökohtaisia ongelmia ei voi kohdata siten, vaikka kiusaus siihen saattaa olla suuri. Meidän on vain hyväksyttävä se, että sitä ahdistusta ja epätoivoa ei voida neuvomisella ja positiivisia asioita etsimällä toisesta ihmisestä poistaa. Se ei vaan lähde siten. Kuunteleminen ja tukeminen auttaa, sekä kunnollinen terapia lääkehoidon ohella. Loppujen lopuksi masentunut löytää ne ratkaisut asioihin omasta sisimmästään itse aikanansa, me ei voida niitä ulkopuolelta antaa ikäänkuin valmiina paketteina.
Aluksi terapiassa käynnistä voi tulla pahempi olo. Aika useinkin käy noin! Mulle on käynyt noin pari kertaa kun olen aloittanut uuden satsin.
Tietenkin terapeuttikin voi olla huono. Mutta jos sen kanssa on kiva jutella, tuskin se ihan huono on. Täytyy yrittää luottaa sen ammattitaitoon.
Mulla oli yksi huono terapeutti, jolta ei irronnut mitään. Se ei siis edes keskustellut, ja istunnot loppuivat siihen että se kesken kaiken (aikaa vielä puoli tuntia) ilmoitti että voit niin hyvin että voidaan lopettaa. Olin kertonut sille mun selviytymiskeinojani, eikä se tainnut keksiä enempää. Piti nekin itse kehitellä, siltä ei apuja saanut. Tuntui että tiedän masennuksesta enemmän kuin se. Jäi paha maku kun ei otettu tosissaan. Kielsi vielä ottamasta yhteyttä, aina ei kuulemma pidä soittaa apua jos tulee paha olo. Auts. :-) Olen yleensä ihmisten kanssa positiivinen ja iloinen, siksi mun paha olo ei näy päälle ihan helpolla. Se on sellainen turvakuori. Olen liian kiltti, en halua huolestuttaa ketään vaikka seinät kaatuisivat päälle ja happi loppuisi.
Terapia ei toimi masentuneella jos sitä vaan muutaman kerran käy juttelemassa. Asiat täytyy ruotia syvemmältä ja olla sinnikäs.
Suosittelisin myös alan kirjallisuutta, jos lukeminen kuluu harrastuksiin.
Tarkoitus ei ollut lytätä, vaan kiinnittää huomiota siihen ettei muutosta tapahdu hetkessä. Mua välillä ärsyttää, kun odotetaan että asiat muuttuvat ihan hetkessä - ei ne muutu, täytyy tehdä kovasti töitä vaikka olisikin masentunut.
Minusta tuntuu, että suunnilleen kaikki erilaiset masennushoidotkin on ihan pihalla siitä, miten parantumista pitäisi tai voisi tapahtua (tämä perustuu nyt omaan vuosien kokemukseen ja yhtä pitkäaikaiseen muiden kokemusten kuulemiseen ym. aihepiirejä koskevaan tutuksi tulemiseen...). Hienoja selityksiä, säätöjä ja menetelmiä kyllä riittää, ollaanpa sitten kiitollisia kai niistä. Toivottavasti sitä paranemista kaikesta ja kaikista selityksistä huolimatta joskus myös tapahtuu.
Itse aion varmaan seuraavaksi parantua masennuksesta "tulemalla uskoon". Olen tosin jo uskossa, mutta ei kai sillä niin väliä. Olen oikeastaan varma, että menetelmä toimii vähintään yhtä hyvin kuin kaikki muutkin välttämättömät menetelmät.
Unohtui: Hyvä kun tarkentelit aiempaa kommenttiasi, "Sinnikkäästi vaan"!
Unohtui kertoa mikä mua on parhaiten auttanut!
Mua on auttanut kaikista eniten alkuun terveellinen ruokavalio ja reipas liikunta. Sitten olen itseopiskellut kaikkea masennukseen liittyvää ja tehnyt hyviä oivalluksia kirjoista. Sellaista itsensä psyykkaamista. Paljon täytyy tehdä harjoituksia ja opetella uusia keinoja käyttäytyä ja muuttaa ajatustapojaan.
Olen siis itse etsinyt itselleni parhaiten sopivan hoitomuodon.
Ei ole helppoa lähteä lenkille kun masentaa, mutta kun saa sen tehdyksi olo helpottaa heti 1,5-2 tunnin hikoilun jälkeen. Mutta kun jo tietää että se auttaa pahaan oloon, tulee useimmin lähdettyä. Voi päättää lähteä vaikka lyhyemmälle lenkille aluksi.
Joskus tulee repsahduksia - tulee flunssa tai krapula. Jos ei ole tarkkana, muutamassa viikossa iskee taas masennus jollei pidä elämäntavoistaan kiinni!
Olisi kiva olla kuten terveet ihmiset, ei tarvitsisi tehdä mitään, voisi elää ihan miten vaan, mutta kun ei voi jos haluaa voida hyvin. Sama se on monen muunkin sairauden kanssa. Miksi tätä ei oivalleta masennuksessa?
Luin ekan kappaleen, itsemurha vahva vaihtoehto.
Entä jos sittenkin koittaisit lukea vielä lisää?