Vanhoollinen aikaansa jäljessä oleva aate suunta, jonka perustarkoituksena on ihmisten perusetuoikeuksien poistaminen, taidokkaasti naamioitu natsimainen aatesuunta, jonka keskeinen lähtökohta on tuhota ihmiskunnan yhteinen etu toisin, kuin sosiaalidemokratialla. Liberalismin keskeiset poliittiset henkilöt ovat olleet itsekeskeisiä (eivät kaikki mm. Ståhlberg), joiden taustatietoa ei ole tuotu julkisuuteen liberaalien ajatusmaailmaa on perinteisesti hallinnut petos ja epärehellisyys toisten ihmisten kustannuksella. Liberalistit eivät ymmärtäneet erottaessaan Jeesuksen kirkonoppien Jeesuksesta, että raamattu ja muut uskonnolliset teokset antavat monille ihmisille sisäisen rauhan ja liberalisteille se on tie johtamiseen. Sana liber eli vapaa voidaan mieltää pahantekijöiden vapaudeksi yhtälailla, kuin muidenkin. Sanan nykyaikainen merkitys viittaa kuitenkin Liberiaan, jossa maata hallitaan alkeellisin keinoin korruption, sekä köyhien kustannuksella. Pääpainoalueena tulisi keskittyä köyhyyden poistamiseen luomalla uutta politiikkaa hyödyntämällä nykyaikaisia tekniikoita, sekä vanhoja tiedossa olevia keinoja nähdäkseni sosiaalidemokratia on tällä hetkellä Euroopan kannalta ainut tie siihen.
liberalismin
kasvot
3147
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sosiaalidemokratia se vasta on aikansa elänyt liike, jolla ei ole mitään tulevaisuutta. Demarien mielestä köyhyys poistuu holhoamalla ihmisiä ja jakamalla heille sosiaaliapua sen sijaan että kannustattaisiin heitä työntekoon ja siten ehkäistäisiin syrjäytymistä. Demarit ovat luutuneen ja pölyttyneen ay-liikkeen talutusnuorassa niin tiukasti, etteivät uskalla tehdä minkäänlaisia muutoksia nykymenoon. Tällä menolla demareille on tulossa rökäletappio EU-vaaleissa!
Jokainen tehköön omat valintansa, mutta eikö jokaiselle pitäisi olla selvää, että liberalismi panostaa nimensä mukaisesti yksilön vapauteen. Turha puhua mistään natsimaisuusta, jonka perimmäisenä ajatuksena oli alistaminen (niin sotilasarvossa alempien kuin alempien rotujen). En osaa sanoa, mikä on politiikan tarkoitus, mutta eikö se ole valtion toiminnan tehostaminen ilman ihmisoikeusloukkauksia.
Ja sinulle "kasvot": SDP ajaa Suomen itsenäisyyden vapaaehtoista luovuttamista. En ole kiihkoilija, mutta emmekö muka ole mitään velkaa sotiemme veteraaneille. Onko meillä oikeus antaa pois kaunis maamme, jonka veteraanit omalla verellään meille lunastivat.
Sinivalkoinen lippu liehuu ainakin niin kauan kuin minä elän. En ole ylpeä suomalainen, mutta aina tulen olemaan suomalainen.
Tietoisku:
Liberalismi, konservatismi ja kapitalismi ovat oikeistolaista politiikkaa eli aitoa demokratiaa.
Sen sijaan sosialismi ja kommunismi ovat yksilön ja yhteiskunnan vastaisia mellakkakapinaliikkeitä.
Sosialismista on vain harmia ihmisille.