Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Serie A alkaa...

Serie A alkaa ylihuomenna ja katsoin että on kyllä kertoimet vielä vähän kesäajassa ainakin minun välittäjälläni. Kaksi päivää kun on vielä alkuun niin todennäköisesti niitä päivitetään vielä oikeampaan suuntaan, joten nyt on siis oivallinen aika iskeä. Ensimmäinen iskun paikka on SIena vs. Fiorentina, FIrenzen derby.

Fiorentina on kuulunut niin pitkään kuin muistan suurseurojen (Inter, Juventus, Milan, Roma) kovimpiin haastajiin. Sen voi oikeastaan itsekin lukea jonkinlaiseksi suurseuraksi. Asema on hieman samankaltainen kuin Tottenhamilla Englannissa. Kova suurseurojen haastaja joka on myös onnistunut viime aikoina pääsemään Mestarien liigaan.

Fiorentinan pari viime kautta ovat menneet penkin alle, eikä vähiten huonon alun takia, kalusto on kunnossa, joukkueesta löytyy kovia nimiä kuten joka vuonna. Kärjessä Gilardino ja Stevan Jovetic joka oli lähes koko viime kauden sivussa polvivamman takia, häneltä odotan paljon. Houssine Kharja pelasi Interissä hyvin viime kaudella pienessä roolissa. Nyt hänelle on tarjolla iso rooli "kymppipaikalla". Kaikki Italian maajoukkuetta kannattaneet tietävät kapteeni Riccardo Montolivon ja paljon voidaan myös odottaa Copa Americassa edukseen esiintyneeltä Perun tähdeltä Juan Vargasilta.

Siena on piskuinen pienempi seura Firenzen lähistöltä. Se on sinnitellyt useana kautena sarjan peräpäässä ja monesti lopulta onnistunut pitämään sarjapaikkansa. Joukkue on kokenut aika paljon muutoksia viime kauteen nähden, vaikea sanoa onko se sitten vahvistunut.

Sienan ja Fiorentinan väliset ottelut ovat kuumia otteluita ja lataus tekee Fiorentinan kauden alusta pariin edelliseen nähden ehkä sillä lailla helpomman että nyt ainakin lähdetään verenmaku suussa avaamaan kausi.
Materiaali on sarjan ylempää keskikastia kun taas Sienalla häntäpäätä. Tällaisessa derbyssä tämä riittää perusteeksi pelata "Violaa" kun välittäjän kertoimet ovat lähes tasan:

Siena (2,70) Tasapeli (3,10) Fiorentina (2,65)

Tästä euroja kassaan ja hyvä alku Serie A-kauden veikkauksille!
374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Edi laski Fiorentinan heikentyneen merkittävästi?

Äänestä
  • Se mitä Edi sanoo, tulee ajatella käänteisesti. Silloin sinusta tulee todennäköisesti voittava vedonlyöjä. Eli jos Edi sanoo että Fiorentina on heikentynyt, silloin se on vahvistunut. Simppeliä.

    Äänestä

Taidan tietää Montolivon, eikös se ollut juusto?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


twisting-doc kirjoitti:

Serie A alkaa ylihuomenna ja katsoin että on kyllä kertoimet vielä vähän kesäajassa ainakin minun välittäjälläni. Kaksi päivää kun on vielä alkuun niin todennäköisesti niitä päivitetään vielä oikeampaan suuntaan, joten nyt on siis oivallinen aika iskeä. Ensimmäinen iskun paikka on SIena vs. Fiorentina, FIrenzen derby.

Fiorentina on kuulunut niin pitkään kuin muistan suurseurojen (Inter, Juventus, Milan, Roma) kovimpiin haastajiin. Sen voi oikeastaan itsekin lukea jonkinlaiseksi suurseuraksi. Asema on hieman samankaltainen kuin Tottenhamilla Englannissa. Kova suurseurojen haastaja joka on myös onnistunut viime aikoina pääsemään Mestarien liigaan.

Fiorentinan pari viime kautta ovat menneet penkin alle, eikä vähiten huonon alun takia, kalusto on kunnossa, joukkueesta löytyy kovia nimiä kuten joka vuonna. Kärjessä Gilardino ja Stevan Jovetic joka oli lähes koko viime kauden sivussa polvivamman takia, häneltä odotan paljon. Houssine Kharja pelasi Interissä hyvin viime kaudella pienessä roolissa. Nyt hänelle on tarjolla iso rooli "kymppipaikalla". Kaikki Italian maajoukkuetta kannattaneet tietävät kapteeni Riccardo Montolivon ja paljon voidaan myös odottaa Copa Americassa edukseen esiintyneeltä Perun tähdeltä Juan Vargasilta.

Siena on piskuinen pienempi seura Firenzen lähistöltä. Se on sinnitellyt useana kautena sarjan peräpäässä ja monesti lopulta onnistunut pitämään sarjapaikkansa. Joukkue on kokenut aika paljon muutoksia viime kauteen nähden, vaikea sanoa onko se sitten vahvistunut.

Sienan ja Fiorentinan väliset ottelut ovat kuumia otteluita ja lataus tekee Fiorentinan kauden alusta pariin edelliseen nähden ehkä sillä lailla helpomman että nyt ainakin lähdetään verenmaku suussa avaamaan kausi.
Materiaali on sarjan ylempää keskikastia kun taas Sienalla häntäpäätä. Tällaisessa derbyssä tämä riittää perusteeksi pelata "Violaa" kun välittäjän kertoimet ovat lähes tasan:

Siena (2,70) Tasapeli (3,10) Fiorentina (2,65)

Tästä euroja kassaan ja hyvä alku Serie A-kauden veikkauksille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu