Tullaksesi kirjailijaksi, sinun on luettava ainakin 100 kirjaa.

Mitä tahansa esikuvaa käytät apuna, ei sinusta tule suurta kirjailijaa jos plagioit heidän oivalluksiaan. Siksipä kun olet lukenut muutaman kuuluisan kirjan ja kirjoitusoppaan ymmärtääksesi mikä tekee hyvistä kirjoista hyviä, lue:

Skott Trope – Ajattele kuin Einstein

Ja keksi itse oivallukset, jotka voivat tehdä sinusta menestyskirjailijan.

Lue Danten Jumalainen näytelmä. Naura. Sisäistä.

Katso Absolutely Fabulous -niminen sarja. Ymmärrä. Sisäistä.

Kun yhdistät nuo kaksi elementtiä kulutuskriittiseen, hyvin kirjoitettuun romaaniin, saatat iskeä kultasuoneen.

Jos on teini niin Hermann Hesse: Arosusi, Albert Camus Sivullinen

Shakespearen tuotanto.

Thomas Pynchonin tuotanto.

Lue hyvin myynyttä laatunykykirjallisuutta. Anna-Leena Härkönen, Kari Hotakainen, Miika Nousiainen, Mikko Rimminen.
Eli mukaansavetävä juoni, taidokasta kielenkäyttöä, lopulta vähän tapahtumia juonessa, kerronnan kaari ja kirjan yleinen aikakäsitys. Siitä se lähtee.

........huoh, miksi vatkata näitä vanhoja, laittaisitte nyt näitä vetävämpiä uusia kirjailijoita.

Kyllä minusta klassikot pitää tuntea, että tietää miten klassikko syntyy. Itse ainakin koen oppineeni jotakin Shakespearen, Tolstoin, Waltarin ja muiden lukemisesta. Monet tässä ja muissa ketjuissa näyttävät jotenkin olettavan, että arvostaminen tai esikuvana pitäminen tarkoittaa suoraan plagioimista, kun etenkin klassikkojen kohdalla kyseessä pitäisi olla enemmänkin se, että tiedostaa miten on jo tehty ja sen avulla osaa keksiä itse omaperäisemmän ratkaisun. Asiaa voitaneen verrata maalaamiseen, jossa perinteisesti on ensin tutkittu seikkaperäisesti tunnettujen maalareiden töitä ja vasta ne sisäistettyään lähdetty itse taiteilemaan. Siinä mielessä kaikki kirjat vievät aina tavalla tai toisella eteenpäin. Minusta kuitenkin kaikki genret pitäisi ainakin pintapuolisesti tuntea, jotta niistä muodostuu ikään kuin työkaluvalikoima, joihin voi tukeutua kun niitä tarvitsee. Kirjailijoilta voi myös omaksua asenteita itseensä kirjoittamiseen, se kun usein tihkuu esiin sieltä rivien välistä.

Tottakai toisten kirjoituksista saa viedä, valjastaa ja jatkojalostaa ideoita. Pääasia että ne tuntuvat omanlaisilta ja inspiroivat. Jokaisella kirjailijalla on polkupyörävarkaan sielu, eikä edes hävetä. Kaikki tarinat on kerrottu jo, joten tarinankerronta on enimmäkseen vanhan yhdistelyä. Tärkeintä on se oma ääni ja tapa nähdä maailma, joka tekee kerrontatyylistä ja teeman käsittelystä omintakeista.

Suosittelen:
Stephen King - Kirjoittamisesta
Aristoteleen runousoppi

.......ja myös
Elokuvan runousoppi
on kiintoisa ja opettavainen, varsinkin jos paljonkin kirjoittelee
kapulaproosaa.

Juu, draaman kaari on kätevä työkalu, jos aikoo kirjoittaa mukaansatempaavan menestystarinan. Nämäkin ovat hyviä:

Ari Hiltunen: Aristoteles Hollywoodissa
Syd Field: Screenplay