ihmetellä tänne palstalle kirjottelevien järjenjuoksua. Onko oma puolue tosiaan pettänyt noin pahasti, että pitää pahaa oloaan tällä purkaa?
Ei voi kun
2r22
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
No ainakin saa nauraa, kun tuota suuvaahdossa kirjotettua paskaa saa täältä lukea. Tosin joukkoon joskus eksyy joku järkeväkin kommentti, mutta harvoin.
Tyypillinen persuavaus ohessa esimerkkinä. Kyllä siinä saa laskeutua tosi alas, että sopiva taso persun kanssa keskusteluun löytyy:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10078588
PerSSujen pää-äänenkannattaja Seiska kertoo taustaa perSSujen sika nimitykselle. Juttu on jo vuodelta 2007. Jungner on lainannut sanontansa perSSumedian ykkösestä, Seiskasta.
"Sika-Harri pyrkii eduskuntaan!
23.1.2007 10:41 / 7 PÄIVÄÄ
Maajussit lähtevät nyt yksi toisensa jälkeen politiikkaan.
Maajussille morsian -sarjassa hurmannut ja Suomen seksikkäimmäksikin äänestetty Sika-Harri eli Harri Ojala pyrkii kevään vaaleissa eduskuntaan perussuomalaisten riveistä, Vaasan vaalipiiristä.
Sikafarmari on jo aikaisemmin tunnustanut politiikan kiinnostavan, mutta ehdokkaaksi asettumisen ajankohta oli tarkoitus olla vasta neljän vuoden päästä. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sai kuitenkin taivuteltua Harrin mukaan.Harri asustelee nykyään ohjelmassa morsianehdokkaana olleen kihlattunsa Susanna Varosen kanssa Harrin maatilalla Ikkeläjärvellä.
Maajusseista eduskuntaan pyrkii myös mehiläistarhaaja Jussi Rossi. Hänen puolueensa on kristillisdemokraatit.
Ei ne ole edes järjestä kuullut, tumpelot!
Siis kirjoitit sinäkin (ja minä).
Maailmassa monta ihmeellistä on asiaa, ne hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa