>> Jatkuvasti kasvavat vesivahingot pakottavat vakuutusyhtiöt ottamaan käyttöön järeät aseet. Jatkossa korvaustaso romahtaa, jos taloyhtiö ei korjaa putkistojaan ajoissa. >>
Tuntuu hiukan erikoiselta nimittäin, viimeisen 20 vuoden aikana putkien kunto on nostettu pöydälle ja yhtiöissä on tehty kovalla tohinalla jopa ylimitoitettuja ja yliennakoituja putkiremppoja, ilman kulumisesta johtuneita vuotoja tai kuntotutkimuksia.
Toiseksi ihmettelen, miksi vuotojen määrä huolestuttaa vakuutusyhtiöitä? Vakuutusyhtiöthän ovat hyvin nopeasti nostaneet vakuutusmaksut kattavalle tasolle. Jos vesivuodot vähenisivät tuntuvasti, miten vakuutusmaksut tähän reagoisivat - tuskinpa ainakaan laskisivat eli sinänsä tässä huolestumisessa taitaa olla isompien katteiden tavoittelu takana.
Putkivuodoissa kannustavuus remontteihin ja vahinkojen ennaltaehkäisyyn pitäisi näkyä vakuutuksen hinnassa eikä niin, että mahdollinen korvattava osuus vahingon korjauskustannuksista vähenee. Niinpä, sehän ei luonnollisestikaan olisi kovin kannattavaa vakuutusyhtiölle.
Tässä nyt yritetään taas antaa kuva, että vakuutusyhtiöt olisivat jotenkin huolestuneita jostakin. Kysymys tässä syyllistämisessä on ihan puhtaasti isompien tuottojen tavoittelusta.
Nyt taloyhtiöiden kannattaisikin pikapuoliin tarkistaa mitä vakuutuksistaan maksavat ja mitä ne korvaavat nimittäin on aivan turha maksaa kovia vakuutusmaksuja sellaisesta, josta ei kuitenkaan saa vahingon sattuessa korvausta tai korvaus on luokkaa 10-20 % - omavastuu, vahingon kustannuksista.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Liiketoimintaahan se vakuuttaminen on, ei muuta. Nyt katteet laskeneet, kun joutuneet korvaamaan vahinkoja, siis muuttavat ehtoja niin, että ei tarvitse tulevaisuudessa niitä korvata.
Putket on ihan varmasti kehnossa kunnossa monissa yhtiöissä. Mutta tosiasia on, että putkiremontit niin älyttömän kalliita, että niitä kannattaa venyttää viimeiseen asti. Jos jossain putki nyt pettääkin, se on säästöä pitemmän päälle. Sitten kun niitä alkaa poksumaan liikaa, sitten tehdään se remontti.
Kiintoisa puoli asiassa on, että vakuutusyhtiöt ei käyttäneet porkkanaa ollenkaan. Siis pelkkää keppiä. Meinaan vaan,. normaalimpaa olisi ollut tarjota tuntuvaa alennusta yhtiöille, joissa remontit tehty ja riskialttiille yhtiöille korotettua maksua suuremman riskin takia :DDDDDD
Pelkkää huuhaata. Kaikki hyvin, niin kauan kuin putket ei vuoda. Vakuutusyhtiöden rahastus on vaan pikkasen kärsinyt, kun jonkin verran vuotoja on satttunut, enemmän kuin ite ovat laskemissaa osanneet ottaa huomioon.
Vakuutusyhtiöt voisi puuttua rakentamisen tasoon ja siihen tekniikkaan jolla vesivahingot minimoidaan.
Ja nuukat suomalaiset pitäisi saada ymmärtämään remontin tarve!!!
Jos bimbo ex-phj ei älynny, 20v putket on jo tiensä päässä. 20v autonpeltikin ruostuu lähes poikkeuksetta, autopeltejä voi korjata , vesiputkia ei. Tottakait vak.yhtiöt ei maksa isoja korvauksia, jos läpimätä putket vuotaa, ja taloyhtiöt eivät ole vuosiin tehneet asioille mitään. Erintoten, ku joissai taloyhtiössä putket jo yli 30 vuotta, ja hallitus vaan odottelee, että koska ne puhkeaa. Toimivat taloyhtiöt ja niiden hallitukset hoitaa kunnossapitovastuunsa, ja ennalta jo kunnossapitotöitä suorittavat.
Outo jutu
Kreikassa, Roomassa jne on tuhat vuotta kestäneitä vesijärjestewmiä
täällä lasketaan, että ainakin kerran sukupovessa pitää teetteeää amisputkatailla isot putkirempat.
paskaa laatua alunperinkin., Ainoa idea on myydä tarpeettomia remontea-. Haluan huoimauttaa, se, että vitolainen halpistekijä vaintaa mullle putkia, ei tee yhtään hysäää maan taselle. Se kun se virolaonen ei myy suomalaisia kännyköitä kiinassa.
Ihan paskaa koko "remontti" buumi. Tosiasia on vain se, että nyt tehdään "remontteja" pisneksen takia.
Onko teillä vesijohtoputket pellistä?
Yhtälailla kuin että remontteja laiminlyödään on ongelmia myös siinä, että isojakin remontteja saatetaan tehdä tarpeettomasti. Ei niitä remppoja kannata kello kädessä odottaa ja aloittaa. Tuskin reiskakaan auton koria hitsailee huvikseen.
Meilläpäin tehdään putkiremppoja pääsääntöisesti noin 50 v vanhoihin taloihin ja tiedämpä vanhempiakin, joissa remontti on vielä tekemättä. Miksi tehdä jos ei ole tarvetta.
Reiska taas säveltää, tällä kertaa autoista, lehmistä ja mädäntyneistä putkista.
Kyllä yleensä hälytyskellot pitää soida, kun on 30v vanhat vesiputket, ja yleensä jo yksi vuoto ainakin jo korjattu, että remontin paikka olisi. Vaan ei, yhtiöt odottelee, että vettä valuu joka huoneistossa, ja sitte vakuutusyhtiö 5% korvaa vahingosta, nii ei ole halpaa sekään.
Vuodon syy pitää tutkia. Mitään paniikinomaisia toimenpiteitä harvemmin tarvitaan. Yleensä sen ensimmäisen vuodon syy on työvirhe, eikä sen johdosta ole syytä vaihtaa hyväkuntoista putkistoa. Putkiston kuntotutkimus kannattaa lähes aina teettää, ennen mahdollisten lvi-remonttipäätösten tekoa.
Vakuutusyhtiön kanssa kannattaa aika-ajoin neuvotella. Ei kannata maksaa turvasta, joka ei loppupeleissä korvaa juuri mitään.
Justiisa niin, yli 30v vanhoissa vesiputkissa vesivuoto, ja josko löytys työvirheitä vielä niistä. Ei ihme, että tuttavaperheen taloyhtiössä meni vesivahinko isännöitsijän ja hallituksen pj laskuun. Vakuutusyhtiö kieltäytyi kokonaan korvauksista, ja tuomioistuimen päätös oli tämä. Ei putkiremonttikaan miljoonia maksa, osakasta kohti kohtuu vastikekorotuksilla selvitään. Ja vanhat putket kannattaa huomioida jo osaketta ostaessa, ettei maksa liikoja moisesta tönöstä, missä kohta vesi roiskuu seinien välistä.
Älä nyt Reiska viitsi, ei noita sinun sepitelmiä usko joulupukkikaan. Ilmeisesti viraapelihommat Reksulta vähissä kun satuja aikaa netistä sepitellä on.
Meni ex-hpj hiljaseks, ja tilalle tuli juksuttajaman, mites se sillee? : )
Hijaiseksi vetää, kieltämättä mutta vastataan nyt jotain reiskan mieliksi.
Usein työvirheet paljastuvatkin vasta kymmenien vuosien perästä. Esim. huonosti juotettu liitos alkaa vuotamaan, vaikka itse putkissa ei olisi mitään vikaa. Tottahan jos työvirheitä on lähes joka liitoskohdassa (useampia vuotoja työvirheiden tai huolimattoman työn vuoksi), silloin saattaa olla järkevintä uusia koko putkisto. Käyttövesiputkia on vedetty uusiksi juuri tästä syystä joskin kustannus on minimaalinen laajaan putkiremppaan verrattuna, etenkin kun uudet putket yleensä vedetään pintavetona.
Harvemmin 30v jälkeen pelkkä huono juotos ilmenee, vaa kyllä siinä korroosio on osapuolena jo vuotoon. Ja kerrankin ex-hpj hokas viisasta, uudet putketha vedetään pintavetona, jotka vanhassa tönössä oli upoksissa, ja tämä ei valtava saneeraus lopulta ole edes.