Koillissanomissa meille soitettiin palstalla kirjoitetaan tuon tuostakin häiritsevästä nuorison käyttäymisestä. Nuoriso häiriköipi mopoillan, autoilla, joista jyskyttää takakontista ne pirun bassot. Poliisi ei puutu, miksi ei eikä suostu edes vastaamaan, miksi ei halua puuttua. Mopojen häiriköinteihin muka vaikea puuttua. Voi laupias taivas, mikä siinä muka on vaikeaa. Kylläpä tavallisia autoilijoita kytätään jatkuvasti, mutta häirikkö autoilijat savat illat ja yöt niin kuusamossa kuin taivalkoskella ihan rauhassa vinguttaa kumeja, ajaa rallia keskustassa häiritsevästi kiihdytellen ja tietysti näitä bassojaan paukutella.
Mopopoijat rällää kaikkein äänekkäimmin, mopoikien rakkineet ovat kin paheimpia häiriötä aiheuttavai äänilähteitä.
Kysyn vielä kerran, miksi tätä on sallittu jo kymmenet vuodet. Konstiko tuo nyt olisi mennä siviiliauton kanssa ratsaamaan korttelirallia ajavia ja tarkistella mopopoikien virtitettyjä vehkeitä, mutta ei vaan poliisiuutisissakaan koskaan lue, että rällääjänuorisoa olisi sakotettu tai viritetty mopo löydetty liikenteestä.
Kuusamossa ja taivalkoskella keskustoissa asuvat ovat saaneet näistä häiriköijistä kärsia, mutta apua ei saa. Poliisille soitettaessa puhelu menee oulun aluehälytyskeskukseen ja siellä melkein asialle nauretaan. Miksei voi soittaa suoraan poliisille autoon, miksi se on niin salaista.
Pitää olla hengenlähdöstä kysymys, että nämä paskan lainvalvojat saa liikkeelle. Nuoriso rallaa taivalkoskella apsin ja kylän torin väliä. Välillä käyvät apsin nurkilla tupakoimassa ja sotkemassa tupakannatsoilla. Tosi vastenmielisen näköistä nuo apsien nurkat, kun autoileva asiakaskunta syytää kaikki tupakkajätteensä rakennuksen parkkipaikoille ja ei tuu pieneen mieleenkään, että laittais ne tupakan jämät niille kuuluvaan astiaan.
Täällä koillismaalla on kyllä tuo tupakan ja kaljan veto todella yleistä, joka iikalla, joka ajelee kartsaa, on tupakka hampaissa ja vielä autolla ajaessa.
Täällä on niin hirmu yleistä tämä kaljan kittaus ja tupakointi nuorison keskuudessa. Pantais joskus poliisi takavarikoimaan yläasteiden oppilailta tupakat pois, aivan samalla tavalla, kun oulussa kaadetaan alaikäisten kaljat ja viinat raakasti maahan.
Miksi ei voida alkaa sakottamaan tätä rälläävää häirikköporukkaa, miksä siinä maksaa? Sanokaapa, jos pystytte ja osaatte.
Mopopoijat rällää kaikkein äänekkäimmin, mopoikien rakkineet ovat kin paheimpia häiriötä aiheuttavai äänilähteitä.
Kysyn vielä kerran, miksi tätä on sallittu jo kymmenet vuodet. Konstiko tuo nyt olisi mennä siviiliauton kanssa ratsaamaan korttelirallia ajavia ja tarkistella mopopoikien virtitettyjä vehkeitä, mutta ei vaan poliisiuutisissakaan koskaan lue, että rällääjänuorisoa olisi sakotettu tai viritetty mopo löydetty liikenteestä.
Kuusamossa ja taivalkoskella keskustoissa asuvat ovat saaneet näistä häiriköijistä kärsia, mutta apua ei saa. Poliisille soitettaessa puhelu menee oulun aluehälytyskeskukseen ja siellä melkein asialle nauretaan. Miksei voi soittaa suoraan poliisille autoon, miksi se on niin salaista.
Pitää olla hengenlähdöstä kysymys, että nämä paskan lainvalvojat saa liikkeelle. Nuoriso rallaa taivalkoskella apsin ja kylän torin väliä. Välillä käyvät apsin nurkilla tupakoimassa ja sotkemassa tupakannatsoilla. Tosi vastenmielisen näköistä nuo apsien nurkat, kun autoileva asiakaskunta syytää kaikki tupakkajätteensä rakennuksen parkkipaikoille ja ei tuu pieneen mieleenkään, että laittais ne tupakan jämät niille kuuluvaan astiaan.
Täällä koillismaalla on kyllä tuo tupakan ja kaljan veto todella yleistä, joka iikalla, joka ajelee kartsaa, on tupakka hampaissa ja vielä autolla ajaessa.
Täällä on niin hirmu yleistä tämä kaljan kittaus ja tupakointi nuorison keskuudessa. Pantais joskus poliisi takavarikoimaan yläasteiden oppilailta tupakat pois, aivan samalla tavalla, kun oulussa kaadetaan alaikäisten kaljat ja viinat raakasti maahan.
Miksi ei voida alkaa sakottamaan tätä rälläävää häirikköporukkaa, miksä siinä maksaa? Sanokaapa, jos pystytte ja osaatte.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Suomessa nuoriso sikailee ja roskaa ja tänä päivänä heidän ei tarvitse vastata teoistaan - ei edes korjata roskiaan. Miten Helsingissäkin asematunneli ja asemalaiturit ovat tympeässä kunnossa juuri nuorison holtittoman käyttäytymisen takia? On inhottavaa odottaa junia kaiken syljen, saastan ja roskien keskellä ja muistella taas kerran niitä entisiä hyviä aikoja.
Minusta vaan tuntuu, että nämä nuoret kohtaavat kaiken holtittomuuden omassa elämässään, kotikasvatus on mennyt pieleen, jos tätä kasvatusta on juuri ollutkaan. Isät ja äidit istuvat savuisissa bubeissa ja kaljahuurussan vähät välittävät vaunussa inuvasta pikkusesta - kalja ja karaoke maistuu. Se siitä kasvatuksesta!
Kyllähän nämä nuoret ovat ressukoita, mutta minkäs teet hyviä ihmisiä heistä ei enää saa tekemälläkään. Vanha sananlasku tulee mieleen, joka vitsaa säästä se vihaa lastaan, liekkö tässäkään enää perää. Eihän lapsia saa enää kurittaa, tulee sakkoja, että rapsahtaa. Pojista tulee näissä kuvioissa vaimojen hakkaajia ja jopa tappajia ja tytöistä itseään kaupittelevia pikkusellaisia - nami nami. On tänä päivänä sanottu, että tytöistä tulee luonteeltaan raaempia, kuin pojista. Luuvitonen tulee kohti, jos asiat eivät mene oman mielen mukaisesti ja tämä oma mieli on ajelee sivuraiteella melko nuorena.
"Viisas aikuinen" tuntuu olevan nuorisoa vastaan. Mopopojilla ja tytöillä on täysi oikeus olla liikenteessä kunhan noudattavat liikennesääntöjä. Kunnioitus lakia ja asetuksia kohtaan saadaan esimerkin avulla vanhemmilta.
Poliisit ratsaavaat myöskin mopoja, ei ainoastaan "viisaita vanhempia". Useimmin liikenteessä on häirikköinä oikeuksistaan kiinni pitävät kuskit. Nuoriso opettelee liikennettä, joten autoilijoiden olisi huomioita heidät paremmin liikenteessä.
Häiritsevä ajotapa, rikkinäiset äänenvaimentimet eivät kuulu asiaan, viritykset ovat samoin turhia. Nekin taitaa olla osaltaan vanhempien syytä, valvonta pettänyt.
Ei kannata olla niin per'''''''n tiukkapipoisia liikenteessä.
No voi tätäkin kirjotusta, kyllä net ovat saatana pahimman luokan höiriköitä nämä mopopojat, eräänä iltana menimme poikani kanssa x-partnerin suojatien yli, auto pysähtyi suojatien eteen ja 3 mopo poikaa joutuivat myös spysähtymään, voi sitä huutoa: aja nyt vittu saatana, eli olisi pitäny kuskin ajaa oyöräilevän poikani päälle. voi perkele, että suututti....ja kauhea tööttöys kuskia kohtaan, ja sitten ohittivat auton molemmin puolin, missä on poliisit silloin kun niitä tarvittaisiin??? Eli ihan turhaan puolustelet, ei vanhempia kuule kiinnosta mitä omat kusipää kakarat mopoillansa tekevät kunhan vain eivät ole kotona, lapset siis!!!
Todella hyvä kirjoitus, näin se oikeasti menee elävässä elämässä, minutkin on mopopoijat ohittanut samalla lailla. Ajoin niinden perässä 80 km.n vauhtia ja totesin, että siinä menee viritettyjä pelejä. Saatanan polliisit, kun eivät tuon vertaa pysty valvomaan. Ei se kyllä pystymisestä ole kiinni, vaan avuttomuudesta ja paskamaisesta suomen laista, joka ei salli häiriköitsijöille kunnon kurinpalautusta. Johan nuita riiviöitä pystyisi ratsaamaan ja antamaan kunnon sakot tai takavarikoimaan koko viritetyn rakkineen, niin loppui häirikköajot siltä itumalta.
Aina löytyy pokkeuksia, ei pidä kaikkia mopopoikia ja tyttöjä laittaa samaan kastiin.
Suurin osa nuorista on kunnollisia, ja aina on nuoret kasvaneet kunnollisiksi aikuisiksi.
Kaikki vanhemmatkaan ei ole kuvaamasi kaltaisia.
Poliisit puuttuvat varmasti rikkeisiin, mutta onkohan niitä turhan vähän tai alue liian laaja?
Kukaan ei ole väittänytkään, että kaikki mopopoijat olisi samanlaisia paskiaisia, joista nyt siis onkin kyse, ei niistä kunnollisista. Ja kunnollisia aikuisia ei näistä häirikkömopopoikiista tule. Heistä tulee samanlaisia kuin omistakin vanhemmistaan, välinpitämättömiä, sotkijoita, viinan ja kaljan kittaajia ja tupakoitsijoita. Huonojen kotien penskoista tulee tietysti huonoja aikuisia, se on saletti. Ja paskan marjat koko poliisikunta, se ei ole koskaan yhtäkään häirrikkömopoilija ojentanut sakoilla tai takavarikoimalla viritetyn mopon. Olenkin sitä mielipuolta, että laiton mopo pitää aina takavarikkoon panna, koskeehan sama esim. aseita tai kalastusvälineitä, jos niitä on luvattomasti käytetty.
Kuusamaon keskusta ei ole laaja, siellähän ne kuntien keskustoissa rällää ja häiritsevät yökausia. Konstiko tuo nyt olis edes yhden kerran mennä sinne mukaan isoja sakkolappuja kirjoittelemaan.
Puheet eivät varmasti auta, niille vain nauretaan paskasta naurua.
mä oon kans samaa mieltä just siitä että ei kaikki mopoilijat oo muille häiriöksi.
Ei olekkaan, nämä skootterit ovat erittäin mukavia ajopelejä, koska niistä ei lähde sellaiata hirmuista rääkyvää ääntä niinku crossi, eli maastopyöristä. Sellainen epeli, jolla on tämä crossi rakkine, haluaakin oikein tarkoituksella tuottaa häiriötä
Tämä keskustelun taso osoittaa selvästi kuusamolaisten ja taivalkoskelaisten olevan samaa vitun puuta!
ai nii taivalkoskelaiset ja pudasjärveläiset onki kuusamolaisten hevosmiesten jälkeläisiä!
Onpa rasistista porukkaa täällä. Pakolaisiin tutustuminen kannattaa aloitta ihan vaan hymyilemällä heille ja silmiin katsomalla. Sen jälkeen voit kutsua heidät vierailulle. Ei pidä kaikkia mopoilijoita samaan kastiin pakolaisten kanssa laittaa. Asiat selviävät monesti hyväksymällä ja keskustelemalla.
Kuusamon poliisin henkilöstöllä ole muuta tekemistä ku peukalo kahvikupin ja donitsien välissä :D
Nyt haluttaa kysyä, että mikä sitten on häiriö käyttäytymistä, ellei nuorison maastopyörillä hirmu äänekäs rällääminen ja autojen bassojen paukuttelu. Kuka osaisi vastata, että minkä ihmeen takia näillä maastopyörillä saapi rällätä kaduilla, ku eikös se ole tuo crossipyörä tarkoitettu alunperin vain maasto ajoon. Voi hirviä paikka, mikä ääni niistä lähtee ja sehän on rällääjän tarkoituskin, tuottaa mahdollisimman paljon häiriötä ympäristön ihmisille. Jo monen kilometrin päästä kuulee, kuinka sieltä nyt tämä crossipoika tulee ja nostelee keulia ilmaan pääväylillä, jotta kaikki näkisi.
Miksi EU:n direktiivi nikkarit eivät laadi semmoista lakia, joka kieltäisi crossi pyörillä ajon normaalissa liikenteessä ja samoin yltiöpäisen bassojen paukuttelun autojen takakonteissa. Kuka riivattu meni keksimään tuommoiset mölytoosat ja kuka keksi rakentaa tuommoiset hirmu äänekkäät crossipyörät ihmisten kiusaksi. Miksi poliisi ei puutu häiriökäyttäytymiseen Kuusamossa, sitä sitä saa kummastella
Mikä on Kuusamossa mielestäsi häiriökäyttäytymistä, niistä olisi tässä pitkä luettelo:
- bassojen paukuttelu
- crossipyörillä rällääminen
- koirien jatkuva ulvonta haukunta
- tupakointi parvekkeilla
- auton ovien ja takakontin äänekäs paukuttelu
- kerrostalossa äänekäs ovien sulkeminen, (paukuttelu)
- syljeskely tupakoinnin yhteydessä ja räkiminen kadulle
- kaljatölkkien heittely auton ikkunasta tienposkiin, varsinkin juopotteleva nuoriso
- mopopoikien kumin poltto ja rehvastelu
- roskien syytely auton ikkunasta
- tupakin tumppien heittely minne sattuu
- kerrostalossa kovalla reteoiden soittelu
- koirien paskottaminen minne sattuu
- luetteloa voisi jatkaa.....
eiköhän tästä melko moni löydä itsensä, joten parannahan tapasi
Ei oppi ojaan kaada...
https://www.youtube.com/watch?v=VAodoPjz9jA
On hirveää menoa lapissa, voi mahoton!
Nyt naurattaa ja kovasti nää kirjotukset :Dd eiköhä nuoriso oo ollu kautta aikojen samanlaisii lukuun ottamatta lestoja mitä kuusamossakin riittää... hyvän vinkin nakkaan ja sanon että muuttakaa valittajat maalle ni ei tarviis kitistä...
Melua rakastavat ja häiriökäyttäytyvät sinne maalle kuuluvat tai paremminkin korpeen, koska sinne sitä ääntä mahtuu. Ei kaupunki ole sitä varten, että siellä saa pitää meteliä ja elää kuin porsas. Sinä kommentin kirjoittaja, tajua nyt, että rauha se pitää olla kaupungissakin asujalla. Mopopoijilla ja muilla isoa ääntä öisin pitäville pitää saada kuri ja mojovat sakot HÄIRIÖKÄYTTÄYTYMISESTÄ
No on vain oltava onnellinen kun siellä vielä on niitä nuoria.
Kohta ei ole siinäkään pitäjässä muita kuin eltaantuneita eläkeläisiä, jotka valittavat siitä että on niin hiljaista :)
eläkeläiset eivät koskaan tule valittamaan hiljaisuudessa, joten syöppä sanasi
se täällä oulussa on aivan sama homma, ihnmiset valittaa soita meille palstoilla oulu lehdessä. myllyojalla huudattavat niitä bassojaan autoissa illalla klo 22:00-03:45 tuntuu olevan jonkilainen salaseura näillä nuorilla kostavat jotakin. harmi sit jos pitäis saaha nukkua työn takia yöllä. tai päivällä jos yöllä olet töissä. kyllä siellä syrjäkylällä on rauhallista. ostaa tai tekee talon siellä on taloja myynnissä.