Minkä takia olin niin typerä, että jätin minulle tarjotun hoidon kesken?!
Kävin n.4-vuotta sitten viimeisen kerran nuorisopsykologian polilla juttelemassa ja seuraavalle tapaamiselle en vain enää mennyt. En ilmoittanut mitään, se oli vain siinä. Minuun yritettiin kyllä ottaa yhteyttä ,mutta jotenkin vain halusin torjua ja unohtaa kaiken.
Olin tuolloin 18-vuotias ja niin solmussa elämäni kanssa. Nyt olen ehtinyt jo naimisiin ja minulla on kaksi pientä lasta, sekä mitä luultavammin jonkin asteinen masennus ja ahdistuneisuuttakin esiintyy ajoittain (en tosin tiedä liittyykö tämä tuohon masennukseen). Tuolloin nuorempana minulla oli myös syömishäiriö, mutta siitä olen päässyt eroon ensimmäisen raskauden myötä.
En tiedä mitä tekisin.. Miten voin olla niin tyhmä, että lopetin hoidon :(
En uskalla hakea apua tilanteeseeni, koska pelkään sitä miten se vaikuttaa perheeseeni. Joudunko johonkin syyniin? Aletaanko meitä tarkkailla jossain sossussa? Olisi vaan pitänyt hoitaa itsensä kuntoon silloin kun oli mahdollisuus :(
Kävin n.4-vuotta sitten viimeisen kerran nuorisopsykologian polilla juttelemassa ja seuraavalle tapaamiselle en vain enää mennyt. En ilmoittanut mitään, se oli vain siinä. Minuun yritettiin kyllä ottaa yhteyttä ,mutta jotenkin vain halusin torjua ja unohtaa kaiken.
Olin tuolloin 18-vuotias ja niin solmussa elämäni kanssa. Nyt olen ehtinyt jo naimisiin ja minulla on kaksi pientä lasta, sekä mitä luultavammin jonkin asteinen masennus ja ahdistuneisuuttakin esiintyy ajoittain (en tosin tiedä liittyykö tämä tuohon masennukseen). Tuolloin nuorempana minulla oli myös syömishäiriö, mutta siitä olen päässyt eroon ensimmäisen raskauden myötä.
En tiedä mitä tekisin.. Miten voin olla niin tyhmä, että lopetin hoidon :(
En uskalla hakea apua tilanteeseeni, koska pelkään sitä miten se vaikuttaa perheeseeni. Joudunko johonkin syyniin? Aletaanko meitä tarkkailla jossain sossussa? Olisi vaan pitänyt hoitaa itsensä kuntoon silloin kun oli mahdollisuus :(
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jos et vielä halua hakea apua, niin sekin auttaisi että pääsisit puhumaan edes jonkun kanssa. Tarkoitan siis saman tyyppisiä ihmisiä, ihan vaikka koneenkin välityksellä. Pahinta on sulkeutua omaan kuoreensa ja olet jo ottanu ensimmäisen askeleesi kirjoittamalla tänne! Ja perheesi kannalta, se että hoidat itsesi kuntoon on paras palvelus minkä voit tehdä.
Jaksamisia!
Mä olen käynyt 8 vuotta terapiassa ja olen junnannut ihan samassa jamassa koko ajan. Pientä helpotusta, enkä tiedä, onko se johtunut mitenkään terapiasta vai ennemmin muista kohtaamisista ja ajan kulumisesta.
Tarinoita on monenlaisia. Älä murehdi menneitä; se mitä teit oli se, mitä halusit. Nyt voi katsoa eteenpäin ja tehdä sen mukaan, miltä tuntuu. Jos haluat nyt hakea jotain apua, niin tee niin. Sen voi sanoa, että esim. terapia ei välttämättä ole kovin kevyttä hommaa, sekin vaatii usein paljon sitten kun siihen ryhtyy.
Jos nyt sitten haluaisin apua, minne suuntaisin? Nuorena asia hoidettiin kouluterkkarin kautta.. Ei siis kokemusta kenelle mennä asiasta puhumaan...
T.ap
Se oli silloin, teit sen minkä teit, eikä sinua olisi silloin luultavasti voitu oikein tukea koska et ollut luultavasti valmis.. Ei kannata miettiä sitä.
Nyt jos haluat tukea, niin täältä sitä löytyy juttelu mielessä, mutta jos pääsisit työterveyslääkärillesi (jos siis olet töissä?) voisit sieltä saada apua ja lähetteen jonnekin.
Muista tarvita muita ihmisiä, pyydä apua niin saat sitä aivan varmasti. Ei kukaan voi oloasi parantaa mutta joku voi olla siinä tukemassa sen hetken että taas jatkat, sitä elämä tuntuu olevan, on huonoja ja hyviä aikoja. Mutta koko ajan kannattaa pitää mielessä se eteenpäin meneminen, joku suunta on hyvä valita.
Keskity itsesi hoitamiseen äläkä muuhun niinkään paljoa, kyllä lapsetkin ymmärtää jos on vaikeaa joskus, lapset voi jopa lohduttaakin. Olin juuri hetki sitten täysin lopussa yhden asian tiimoilta, ja tapasin siskoni ja tänään kaksi vuotiaan siskontyttäreni. Tämä pieni tyttö huomasi että olin surullinen vaikken asiast amitään sanonutkaan, ja hän alkoi minua lohduttamaan, ja halusi syliin ja niin edes päin :D Se teki hyvää, se ei poistanut ongelmiani, mutta se antoi sen hetken jonka tarvitsin.
Täältä saat ainakin minulta selkään taputukset, kokeile tehdä jotain piristävää, istua hetken pää käsiin haudattuna ja antaa itsesi miettiä mitä tulisi konkreettisesti tapahtua että olosi paranisi edes hieman... Mikä on se mitä kaipaat ja onko sitä mahdollista saada?
Kiitos viesteistä! Etenkin larethi. Olen tällä hetkellä kotona lapsiemme kanssa. Nuorempi on 7kk. Kyllähän heistä iloa saa paljon irti, mutta tietysti myös huolta ja väsymystä..Haluaisin heidän, itseni ja mieheni takia "parantua" "normaaliksi".. Menenkö siis terveyskeskukseen vai minne hakemaan apua?
Olen kuullut että herkästi vain lyövät pillereitä käteen ja sitä rataa. Luulen kuitenkin tarvitsevani jotain muutakin. Kuinka pitkiä jonoja on että pääsee esim. psykologille tai jollekkin? Yksityiseen hoitoon ei ole varaa :(
Ihana kuitenkin, että täältä löytyy ihmisiä joiden kanssa voi tarvittaessa jutella..Eipä minulla liikaa kavereita tosielämässä olekkaan.
Terveyskeskuksessa ne luultavasti ei kuuntele, ei välitä, laittaa pillerireseptin kouraan, mutta jos sen kestät, niin voit pyytää lähetettä jonnekin jossa pääset puhumaan.. Sitten sormet ristiin vaan että tämä ihminen on ammattitaitoinen ja halukas auttamaan..
Jonoista en osaa sanoa ollenkaan..
Mutta täällä ollaan, mullekin saa lähettää viestiä ihan vapaasti ja vastailen, itsellä samoja ongelmia ollut useasti ja hyvinä aikoina sitä on hyvä auttaa toisia.. Jakseluja sinulle.
Mikäänhän ei tietenkään estä sinua hakeutumasta mielenterveystoimistoon. Tai mtt:hän (tai mielenterveyspoliklinikka - millä nimellä se onkin) on erityissairaanhoitoa, joten sinne ohjataan lähetteellä kuten muihinkin hoitopaikkoihin. Joten mitäpä jos varaisit ajan terveyskeskuslääkärillesi ja kertoisit ajatuksesi hänelle.
Ei mtt ole mikään kontrollilaitos eikä syynää sinua eikä perhettäsi. Mtt ei ilmoita sosiaalitoimistolle asiakkaitaan tarkkailtavaksi - koko ajatus on ihan päätön. Tietenkin jos sosiaalityö voi olla avuksi, voidaan asiakkaita ohjata sossuun, jos eivät ymmärrä tai uskalla sinne mennä. Joskus sosiaalityöntekijä voidaan myös kutsua mukaan tapaamiseen selittämään erilaisia mahdollisuuksia, jos sellainen tulee kyseeseen vaikkapa työkyvyn arvioinnin tai muun vastaavan osalta - mitä nyt sosiaalityön alaan kuuluukin.
Satun tietämään, että mtt:ssa käyvät monet pariskunnat/perheet (etenkin nuoret) yhdessäkin ja taaperoikäisiä lapsia näkee usein äitiensä kanssa.
mä jätin aikanaan myös terapian kesken. Ärsytti niin pirusti se terapeutti ihmisenä, istui vaan tylsistyneenä, nyökytteli.. maksuasiat kyllä käsiteltiin tarkasti. Ehkä olisi pitänyt jatkaa, nyt en enää pääse maksuttomaan terapiaan.
Tosi harmi kuulla :( Mä en tiedä miksi lopetin. Oli todella ihana se psykologi? Mulla vaan kai pimahti ja päätin et en tarvitse enää ketään.. Ah kuinka väärässä olinkaan :) Miksi et pääse maksuttomaan terapiaan? Siksikö kun jätit kesken?