Järki VS Sydän

ja mikä sanoo, ettei se heijastu suhteeseen tai toinen tajua, ettet rakasta häntä. Sepä voikin olla sinä, joka jäät, kun toinen tajuaa, että jää vaille rakkautta jalähtee sen etsimään.

Kuullosti hienolta! Järkeä soisi käytettävän parinmuodostuksen yhteydessä.

Oikee rakkaus ei mun mielestä oo koskaan seikkailu, vaan perustuu varmuuteen, vaikka olisikin taloudellisesti se huonompi vaihtoehto niin valitsisin sen, mut pitää olla varmalla pohjalla!
Mut tilanne että sulla on lapsi toisen kanssa, perhe, niin ei pidä edes ajatella muuta!
Jos et rakasta nykyistäsi niin eroa ja katso sitten mitä teet.

Minä valitsisin sydämen äänen.

Järki voittakoon!

Samoja asioita punnistin, vuosi pari takaperin...itselläni myös lapsi ja oikeesti onnellinen liitto, hyvä mies. Ajattelette ettei se onnellinen ollut kun toinen pyöri mielessä näinkin paljon ja tuli hyvinhyvin tärkeäksi.

Itsestänihän se johtui, annoin tunteelle luvan. Halusin tuntea, sain vastakaikua ja se tunne vei. Hetkeksi. Aika pitkäksi hetkeksi. Pettämään en fyysisesti kyennyt enkä halunnut ylittää sitä rajaa. Vaikka halusinkin. Hirveä morkkis niistä/näistä tunteista. Näin EI saa tuntea!

Vastapuolikaan ei vapaa ollut. Tilanne oli ikävä, tunteita ja vastuita. Vastuut ja järki voitti. Olimme samaa mieltä lopusta, on vaan hyväksyttävä se tunne että on puolison lisäksi kiintyynyt toiseen, voimattomina niiden kaikkien isojen esteiden edessä ei voitu mitään muuta olla kuin epäitsekkäitä. Olemme ystäviä, joilla on yhteinen salaisuus. Se riittäkööt meidän arkemme piristykseksi tästä edespäin.
Hän pilkahtelee ajatuksissani aina välillä, näemme toisiamme muttemme koskaan kahden, välillämme on edelleen sellainen erityinen lämpö ja kiintymys. Myönnän, hän olisi ollut minulle se toinen herra Oikea. AIka oli vain väärä.

Jos, painotan sanaa jos, olisin ollut lapseton, olisin voinut valita sydämen äänen.