Raiskaaja Abdigadir Osman Hussein Somaliasta

Stug Mellberg

Abdigadir Osman Hussein (s. 1973 tai 1974 [1]) on somalialaissyntyinen elinkautisvanki, joka istuu tuomiotaan Suomessa Vaasan vankilassa. Hussein on tuomittu murhasta[4], raiskauksesta[1][5][3] ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä[1][5][3].

Abdigadir Hussein sai ensimmäisen tuomionsa 1993, jolloin hän puukolla uhaten raiskasi Tampereella 13-vuotiaan tytön. Hänet tuomittiin väkisinmakaamisesta ja lapseen kohdistuneesta haureudesta 2 vuodeksi 10 kuukaudeksi vankeusrangaistukseen.[6]

Hussein vapautui syksyllä 1995. Vapautumisesta ehti kulua kaksi kuukautta kun Hussein murhasi 10. marraskuuta 1995 tamperelaisen 15-vuotiaan Tuuli Maria Ikosen Tampereen Aitovuorentiellä, silpoen Ikosen veitsellä. DNA-tutkimus ja rikospaikalla tehdyt tutkimukset osoittivat oikeuden mielestä syyllisyyden. Tampereen käräjäoikeus tuomitsi Husseinin keväällä 1996 murhasta elinkautiseen vankeuteen todistajanlausunnon perusteella. Mielentilatutkimuksen mukaan Hussein toimi täydessä ymmärryksessä. Tuomion aikoihin Husseinilla oli suomalainen vaimo ja kaksi lasta.[4]

Husseinin oman kertomuksen mukaan hän oli joutunut paikalle sattumalta erehdyksessä[4] ja rientänyt auttamaan Ikosta tämän avunhuudot kuultuaan. Puolustus ei pitänyt näyttöä riittävänä, koska esimerkiksi tapahtuman ainoa todistaja ei tunnistanut Husseinia samaksi mieheksi, joka juoksi metsään tapahtuman jälkeen[4]. Hussein kiisti käräjäoikeudessa loppuun asti syyllisyytensä. Tästä huolimatta Hussein myönsi Turun hovioikeudessa asian, mutta vetosi olleensa rikoksentekohetkellä täyttä ymmärrystä vailla. Hovioikeus ei kuitenkaan muuttanut Tampereen käräjäoikeuden päätöstä miltään osin.

Hussein päästettiin kesäkuussa 2005 kolmen tunnin vartioimattomalle lomalle, jonka aikana hän käytti seksuaalisesti hyväksi 4-vuotiasta lasta. Hussein tuomittiin Tampereen käräjäoikeudessa törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja pahoinpitelystä 1 vuodeksi 3 kuukaudeksi vankeuteen. Hänet määrättiin maksamaan uhrille henkisistä kärsimyksistä 3 500 euroa sekä kivusta ja särystä 700 euroa.

Ikosen murhan aikaan Hussein ei ollut poliisin antamien tietojen mukaan Suomen kansalainen. Hän tuli Suomeen vuonna 1990 Neuvostoliiton kautta ja oli oleskellut Suomessa pakolaisstatuksella. Alibi-lehden 3/2008 mukaan Hussein on toiminut ennen Suomeen tuloaan sotilaana.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Abdigadir_Osman_Hussein

22

925

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oksetus

      Olen niin järkyttynyt tästä jutusta että siirryin äkkiä pois, mutta oli pakko palata
      takaisin. Ei kai tuommoista ihmistä pidä päästää vapaaksi koskaan, oli kansalaisuus mikä tahansa, onhan selvää että tommonen uusii tekonsa heti
      kun saa tilaisuuden.
      Miksi meillä murhamiehet muutenkaan päästetään lomailemaan, lomat kuuluvat
      työhön eikä rangaistuksiin. Älytöntä touhua.

      • JK

        POIS TUOMOISET


      • MiksiTäälKukaPäästi?

        Miten sillä mahtaa mennä vankilassa?

        Ihme, ettei vangit ole siitä tehneet mitään sylkykuppia.


      • Matala porras
        MiksiTäälKukaPäästi? kirjoitti:

        Miten sillä mahtaa mennä vankilassa?

        Ihme, ettei vangit ole siitä tehneet mitään sylkykuppia.

        Yleensä tällaiset ulkomaiset lapsenraiskaajat ja -murhaajat ovat vankilahierarkian alimmalla portaalla ja jolleivat ole eristyksissä tulecvat herkästi pahoinpidellyiksi!


    • LÄPIPASKA

      Tälle somialaiselle pitää antaa vapaus ja luxsustalo valtionvaroista.
      Kunniakansalaisuus. Huima eläke. Ajokortti. Ja tietenkin koko suku perheenyhdistäsmisprosesissa suomeen.
      HEI TÄMÄ ONKIN VANHA JUTTU . SEHÄN SAA JO NUO KAIKKI !

    • Pois pois pois tuommoset

    • Maitojunalla kotiin

      Ei ole varmasti ainoa tapaus tätä lajia. Suomessa vihervasemmistolaiset eli kaikki valtapuolueet rajoittavat kansalaisten perusoikeuksia, sananvapautta, poliittista suuntautumista ym. ym. Ulkomaalaisille rikollisille ei kuitenkaan olla tekemässä mitään. Sosiaali tukia ja etuisuuksia ja korvauksia syydetään lisää ja samalla vaiennetaan terve keskustelu leimaamalla se vihapuheeksi ja rasismiksi. Näitä typeriä ja lyhytnäköisiä "lakeja" rikolliset käyttävät nyt surutta hyväkseen. Kohta kukaan Suomalainen ei uskalla ottaa mitään kantaa mihinkään, koska saa pelätä joutuvansa syytteeseen mielipiteistään. Tässä maassa kaiketi ainakin oli mielipiteenvapaus. Nyt saa olla jotain mielta, kun ei vaan ole erimieltä nykyisen vasurihallituksen määräämän yleisen linjan kanssa. Jokuhan saattaa kiihoittua puheista.
      Suomessa rikoksen tehneet ulkomaalaiset tulee palauttaa heti kotimaahansa omalla kustannuksellaan, heti kun ovat maksaneet korvaukset rikoksen uhrille. Korvaus voitaisiin suorittaa esim. pakkotyönä vankeudessa, jossa joutuu maksamaan myös omat ylläpitokulunsa. Mutta eihän niin voi tehdä. Siinähän rikotaan ihmisoikeuksia! Kysyikö kukaan esim. em. rikoksien uhreilta heidän ihmisoikeuksistaan mm. ELÄÄ??? Korvauksen suoritettua rikollinen lähetetään takaisin alkuperämaahansa ja hänelle asetetaan elinikäinen maahantulokielto.

      Miksi Suomessa ei ole olemassa samaa käytäntöä, kuin muuallakin ulkomailla. Maahantulon edellytyksenä on oltava näyttö siitä, että kykenee maksamaan oman asumisensa ja elämisensä Suomessa, pystyy harjoittamaan yritystoimintaa, joka luo työpaikkoja Suomalaiselle ja tililtä löytyy 50 000 euroa rahaa! Tällä tavoin karsittaisiin tehokkaasti vapaamatkustajat pois laivasta. Otetaan sellaista väkeä Suomeen, jotka voivat kehittää yhteiskuntaa ja joilla on jotain annettavaa Suomelle, eikä niitä, jotka elävät veronmaksajien rahoilla ja käyttävät systeemiä hyväksi. Niitä meillä on jo omastakin takaa riittävästi.

      Suomesta löytyy varmasti kaikenlaista työtä, että saadaan työttömyyskortistossakin notkuvat hommiin. Siivoamista, metsänhoitotöitä ja ilkivallan korjaustöitä on vaikka millä mitalla. Kortistossa olevat voisivat tehdä em. töitä "työttömyyskorvauksensa" eteen, joka olisi näin heidän palkkansa sillä aikaa, kun he samalla hakisivat koulutustaan vastaavaa hommaa. Ei Suomen kansalaisten kaikki sosiaaliedut tulisi lopettaa ja kaikki ulkomaalaisten koulutus Suomessa olisi oltava maksullista. Enkä tarkoita nyt mitään 150 euron monistemaksua, vaan sitä, että tutkinnosta joutuu maksamaan kymmeniä tuhansia euroja. Jos haluaa kouluttaa itsensä huippuosaajaksi Suomessa siitä on oltava valmis maksamaankin jotain. Koulutus ei ole ilmaista.

      • OmShantiShivaShakti

        Asiapuhetta! Pakkotyö sossukorvausta vastaan on ainoa keino jolla voidaan tehokkaasti taistella syrjäytymistä vastaan. Tarvitaan vain kaksi kättäjä ja jonkinlaiset aivot. Mitään sen ihmeempää koulutusta ei tarvita. Työ opettaa. Mars kaikki kattoon räkijät apuvoimaksi sairaaloihin sekä vanhainkoteihin. 40 tuntia viikossa riittäköön perustuloon ja 10 tuntia per elätettävä lapsi.

        Tuosta kotiinpalautuksesta vain olen eri mieltä. Ehdotan että kaikki väkivaltaiset ulkomaalaiset jotka suomessa saadaan kiinni, murhataan välittömästi ilman armoa heti kun syyllisyys on varma.

        Vain pelko pitää roskajoukon ulkona Suomesta. Vain lopullinen ratkaisu varmistaa että väkivaltarikollinen ei valitse seuraavaa uhriaan, esimerkiksi omassa kotimaassaan, enää koskaan.

        Vielä kun löytyisi joku suoraselkainen pollarisetä tai -täti, joka vuotaisi (aitoon wikileaks-tyyliin) kaikkien ulkomaalaisten rikolliset nimet, kuvat ja osoitteet, niin mikään ei voisi estää oikeuden tapahtumista kansalaisten hoitamana.


    • Killerfox

      "Vain pelko pitää roskajoukon ulkona Suomesta. Vain lopullinen ratkaisu varmistaa että väkivaltarikollinen ei valitse seuraavaa uhriaan, esimerkiksi omassa kotimaassaan, enää koskaan."

      Ja mitä meidän pitäisi tehdä tälle kotimaiselle paskajoukolle? Ja sitähän piisaa!!!

      • Lisää

        Nämä ovat kaikki selviä vihapuheita ja täyttä rasismia.Maahanmuuttoa on edottomasti lisättävä nurkantakana odottavan työvoimapulan takia.


      • sitroen.
        Lisää kirjoitti:

        Nämä ovat kaikki selviä vihapuheita ja täyttä rasismia.Maahanmuuttoa on edottomasti lisättävä nurkantakana odottavan työvoimapulan takia.

        Tuo nurkan takana odottava huutava työvoimapula on minunkin muistini mukaan ollut voimassa jo ainakin 1960 -luvulta asti...


    • ikle

      Katsokaakin, että saa ansionsa mukaan..

    • eichmann

      Heti kun maahanmuutaj päättä hypätä rikoksen polulle jossain Euroopan maassa. Tulisi hänet karkottaa takaisin kotimaahansa ja portti kielto koko Eurooppaan.

    • Totuuden henki

      Korkeimman oikeuden tuomarit fanittavat tätä Husseinia.

      Sopisi tuomareiden viettää vuosi samassa sellissä Husseinin
      kanssa huolehtimassa siitä että tyyny on hyvin.

      Tällaista ei kohta kukaan suomalainen enää saa sanoa ääneen,
      rangaistuksen uhalla, koska se on vihapuhetta Korkeimman
      oikeuden mielestä.

      Hussein on muistanut tuomareita erikseen kiitoskortilla,
      jossa hän lämpimästi kiittää heitä suomalaisesta
      vieraanvaraisuudesta. Hän näkee märkiä unia siitä
      miten hän panee suomalaisia naistuomareita.
      Voihan toki olla että hän saattaisi myös panetella tuomareita.
      Tuskin kuitenkaan, sillä parempia ystäviä hänellä ei ole
      Suomessa.

    • ei oo enää vaasassa

      Vasemmisto on vaatinut Abdigadirille armahdusta ja sen hän sai kesällä 2013. Vapaalla jalalla ja naimissa suomalaisen naisen kanssa ja eka lapsi tulossa loppu keväästä. Myös aiempia sekarotuisia mulatteja on toisen suomalaisen naisen kanssa.

      • Oikeus ja kohtuus?

        Jaa, no sitten kysymys kuuluu: kuka on seuraava uhri? Ilmeisesti monikulttuuri on niin tärkeä asia että sen eteen kannattaa uhrata iso joukko ihmisiä, tässä tapauksessa nuoria naisia ja lapsia.


    • halda

      kYllä mn nauran suomalainen nainen kuka mene naimisin tai naimsen raiskajan kanssa,,jos joko ulkomalainen tule rikolisia suomeesa takisin koti maa tänään enenän huomena,,mutta ei kakikki ulkomalainen rikolisia..hei ulkolaiset sama kun suomalainen hyväät ihminen huono ihminen,koska en uskon ensimainen vankila suomeesa rakento just se päovä kun tuli ensimainen ulkomaLAINEN suomessa,,kyllä koko ajan suomessa oli vankila..hei moni maa jos joko raiskaja heti tapetatan,,minä myös haluan jos joko raiskaja suomessa ok tapetatan tai koko elämä vankila,,ulkomalainen tai suomalainen koko elämä vankila ,,mutta ei hyvää jos ulkomalaInen te joko rikolisia heti sanota ja syytan kultturi mutta joko suomalainen te sama rikolisia heti sanota hänellä oli huono aika kun oli lapsi tai hän on mielli saira,,joko paika on mielli saira ihminen,,mutta ei misä kultuuri hyväksy raiskaja ja rikolisia se on turha aina syy on kultturi

    • Odal

      Kaveri pitäis vaan pilkkoa HITAASTI atomeiksi ja sylkeä päälle!!!!

    • karkoitus unohtui

      Mies oli käyttänyt 4 vuotiasta seksuaalisesti hyväkseen!Onko mitään tietoa mitä hän oli tehnyt tälle lapselle?

      • O.B. Ama Hussein

        Ainakin www.murha.info keskustelussa sanottiin vapautuneen jo ja olevan ulkomailla?


    • rasisti kortti

      Viha puhetta koko ketju täynnä. Tämä yleistää liikaa ja vaikeuttaa toisten ihmisten arkea. Yleinen järjestys vastaava poista ketju välittömästi pliis.

    • näitä riittää

      TÖRKEÄ RAISKAUS
      Vireille 5.3.2012

      SULJETTU KÄSITTELY JA OIKEUDENKÄYNTIAINEISTON SALAISUUS

      Käräjäoikeus on 3.4.2012 pidetyssä pääkäsittelyssä asianomistajien ja syyttäjän pyynnöstä määrännyt oikeudenkäynnin julkisuudesta annetun lain (370/2007) 15 §:n 2- ja 3 -kohtien nojalla, että suullinen istuntokäsittely tässä asiassa, jossa kysymys on alaikäistä asianomistajaa koskevasta seksuaalirikosasiasta ja jossa esitettiin arkaluonteisia tietoja henkilön yksityiselämään sekä terveydentilaan liittyvistä seikoista, toimitetaan kokonaan yleisön läsnä olematta, sekä määrännyt mainitun istunnon pöytäkirjan sekä muut oikeudenkäyntiasiakirjat asiassa annettavaa tuomiota lukuun ottamatta edellä mainitun lain 10 §:n nojalla salaisiksi 60 vuodeksi asian vireilletulopäivästä eli 5.3.2012 saakka. Saman lain 24 §:n nojalla asianomistajien ja syyttäjän esittämästä pyynnöstä käräjäoikeus on määrännyt, että käräjäoikeuden tuomio on ASIANOMISTAJIEN JA SYYTTÄJÄN KUULUSTUTTAMAN TODISTAJAN HENKILÖLLISYYDEN sekä mandollisten muiden asianomistajien henkilöllisyyteen viittaavien tunnistetietojen OSALTA PIDETTÄVÄ SALASSA 60 vuotta eli 5.3.2072 saakka tai kunnes sitä ennen mandollisesti toisin määrätään, sekä ettei asianomistajien ja todistajan nimiä sekä edellä viitattuja muita tunnistetietoja saa tuona aikana mainita julkisessa oikeudenkäyntiaineistossa. MUILTA OSIN TUOMIO ON JULKINEN asianomistajien siihen suostuttua.

      SELOSTUS ASIASTA

      Syyttäjän rangaistusvaatimus

      1. TÖRKEÄ RAISKAUS nuorina henkilöinä
      (8010/R10004288111)
      Rikoslaki 20 luku 2 §
      Rikoslaki 6 luku 8 §

      5.8.2010 HELSINKI

      Suleyman Osman Mohamed ja Burhan Abdidek Yusuf ovat yhdessä pakottaneet 15-vuotiaan A.n sukupuoliyhteyteen käyttämällä Ahan kohdistuvaa väkivaltaa. Osman Mohamed ja Yusuf ovat houkutelleet A:n mukaansa Malminkartanon juna-aseman lähellä sijaitsevaan metsikköön. Kolmikon päästyä metsikköön Osman Mohamed ja Yusuf ovat ehdottaneet Alle suuseksiä, mihin A ei ole suostunut. A:n lähtiessä kävelemään takaisin Malminkartanon asemalle Osman Mohamed ja Yusuf ovat estäneet A:ta poistumista siten, että toinen on tullut seisomaan A:n eteen ja toinen hänen taakseen. Takana seissyt on myös ottanut A:ta kiinni käsivarresta. Sen jälkeen he ovat vetäneet A:n sivummalle metsikköön. Sitten Osman Mohamed ja Yusuf ovat painaneet A:n maahan polvilleen. A:n edessä ollut on alkanut riisua housujaan toisen pitäessä häntä takaapäin kädestä kiinni. Sen jälkeen A:n edessä seissyt on työntänyt erektiossa olevan siittimensä A:n suuhun pitäen samalla kiinni A:n hiuksista alkaen liikutella siitintään A:n suussa. Takana ollut on koko ajan pitänyt A:sta kiinni kosketellen vaatteiden alta A:n rintaa ja pakaroita. Yhdynnän jatkuttua useita minuutteja takana ja edessä ollut ovat vaihtaneet paikkoja. Nyt A:n eteen tullut on työntänyt siittimensä A:n suuhun alkaen liikutella siitintään A:n suussa takana olevan pitäessä hänestä kiinni. Sen jälkeen Osman Mohamed ja Yusuf ovat taas vaihtaneet paikkaa ja A:n eteen tullut on työntänyt siittimensä A:n suuhun alkaen liikutella siitintään A:n suussa takana olevan pitäessä A.sta kiinni. Molemmat tekijät ovat saaneet siemensyöksyn A:n suuhun.

      Rikos on törkeä, koska sen ovat tehneet useat tekijät. Rikos on tehty erityisen julmalla ja nöyryyttävällä tavalla, koska se on kohdistunut huomattavasti pienikokoisempaan uhriin, joka on houkuteltu metsikköön, missä rikoksen täytäntöönpanotoimi on suoritettu. Rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Osman Mohamed on teon tehdessään ollut 15-vuotias ja Yusuf 16-vuotias.

      Syyttäjän kirjalliset todisteet:

      1) Hoitokertomus (etptk:n liite 1, sivut 9 ja 10)
      Teema: A:n kertoma

      2) Asianomistajan konfirmaatiovalokuva (lisäetptk:n liite 1)
      Teema: vammat asianomistajan polvissa

      Syyttäjän henkilötodistelu:

      1) Asianomistaja A:n kuuleminen todistelutarkoituksessa
      Teema: tekijät, metsikköön houkutteleminen, suuseksin vaatiminen, käytetty väkivalta sekä sen laatu ja määrä, suuseksi, aiheutuneet vammat, vammojen peittäminen konfirmaatiota varten, aiheutunut kipu ja särky, aiheutunut kärsimys

      2) Asianomistaja B:n kuuleminen todistelutarkoituksessa
      Teema: asianomistaja A:n kertoma, Alla havaitut vammat, vammojen peittäminen konfirmaatiota varten, A:n mielentila tekojen jälkeen

      3) Vastaaja Suleyman Osman Mohamedin kuuleminen
      todistelutarkoituksessa
      Teema: A:n tapaaminen Kannelmäessä

      4) Todistaja C kuuleminen
      Teema: somalipoikien tapaaminen, matkustaminen junalla Kannelmäestä Malminkartanoon, A:n kertoma

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      153
      2607
    2. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      197
      1880
    3. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      70
      1657
    4. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      92
      1628
    5. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1341
    6. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      72
      1008
    7. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      80
      998
    8. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      95
      989
    9. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      190
      914
    10. Milloin viimeksi

      Tunsit perhosia vatsassa? 🦋🦋
      Ikävä
      67
      901
    Aihe