Kyselyn karu tulos: Eurooppalaiset tyrmäävät maahanmuuton
Enemmistö eurooppalaisista suhtautuu maahanmuuttoon negatiivisesti, kertoo Euractiv-verkkosivusto. Tuoreen kyselyn mukaan lähes kaikissa Euroopan maissa enemmistö vastaajista oli sitä mieltä, että maahanmuutolla on ”hyvin negatiivinen tai melko negatiivinen vaikutus”.
Esimerkiksi Espanjassa, Italiassa ja Isossa-Britanniassa yli 65 prosenttia vastaajista oli ainakin jossain määrin sitä mieltä, että maassa on liikaa maahanmuuttajia. Vain Ruotsissa ja Puolassa enemmistö ei kokenut siirtolaisuuden vaikutuksia negatiivisiksi – tosin niissäkään enemmistö ei katsonut maahanmuutosta olleen hyötyä.
Useimmissa EU-maissa katsottiin, että maahanmuutto asettaa liikaa paineita julkisille palveluille kuten terveydenhuollolle ja kouluille.
Euractiv muistuttaa, että maahanmuuttovastaisuuden lisääntyminen on jo alkanut häiritä vapaata liikkuvuutta EU:ssa. Esimerkiksi Bulgaria ja Romania saivat äskettäin kuulla, että niiden pääsyä Schengen-maaksi on lykätty.
Euractivin mukaan maahantulijoiden määrä tippui useimmissa Euroopan maissa vuonna 2009.
Kyselyn karu tulos: Eurooppalaiset tyrmäävät maahanmuuton
1
<50
Vastaukset
Siinä taas huomataan tämä Eu-hörhöjen tyhmyys, vaikka kuinka etukäteen varoitellaan niin aina pitää kokeilla kantapään kautta. Tuosta rajojen avaamisesta oli puhetta Suomessakin ennen liittymistä ja siitähän ei ole mitään hyvää seurannut Suomelle. Enemmän ongelmia kuin hyötyä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss795376Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa243337- 1561972
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a2221901Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1671656Martinan bisnekset rajusti tappiolla
Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.2811439Voiko olla, onko se tosiaan niin että
Kumpikin rakastetaan toisiamme. Nyt pitää sukeltaa pakastimeen ❤️🥵57981Metsa Man Extra kanava toimii hyvin
ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.21950- 61909
Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?
Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.108888