Kuinka moni uskaltaa tunnustaa, että roikkuu jossain suhteessa, vaikka haikailee muualle? Ei uskalla lähteä nykyisestä suhteesta, ettei jäisi tyhjän päälle?
Tai "toinen saattaisi pahoittaa mielensä" itselleen uskottelu = ritarillisuuteen puettua itsekkyyttä?
Tai pitää hätävaraa, uskotellen hänelle, että hän on ainoa ja oikea?
Itse en istu kahdella tuolilla yhtäaikaa, vaan tiukasti niiden välissä lattialla.
Uuden suhteen pitäisi olla jännää, mukavaa, kivaa.. Olikin.
Kovasti erästä kaipailen, mutta luulen olevani hätävara, tai joku muu ensin mainituista. Tai kaikkia. Ei suostu sanomaan "juuta tai jaata". Ollaanko vai ei. Eri päivinä erilaiset vastaukset.
Tykkään odotella yksinäni epätietoisuudessa yhtä paljon, kuin pidätellä hengitystäni. Eli ei toimi.
Ja tosiasia on, että jonossa olisi muitakin kiinnostuneita.
Jokainen ihminen on omanlaisensa, jossakin joitain hyviä piirteitä, joita ehkä kaivatussani ei ole (mikä ei haittaa), ja päinvastoin. Kuten myös toisilta voi puuttua niitä ei niin mukavia piirteitä, joista meillä sanomista tulee..
Ja olen yrittänyt puhua irl.
Jokatapauksessa.. Hirmuinen ikävä jää.
Mutta välillä pitää muistaa myös hengittää.
Tai "toinen saattaisi pahoittaa mielensä" itselleen uskottelu = ritarillisuuteen puettua itsekkyyttä?
Tai pitää hätävaraa, uskotellen hänelle, että hän on ainoa ja oikea?
Itse en istu kahdella tuolilla yhtäaikaa, vaan tiukasti niiden välissä lattialla.
Uuden suhteen pitäisi olla jännää, mukavaa, kivaa.. Olikin.
Kovasti erästä kaipailen, mutta luulen olevani hätävara, tai joku muu ensin mainituista. Tai kaikkia. Ei suostu sanomaan "juuta tai jaata". Ollaanko vai ei. Eri päivinä erilaiset vastaukset.
Tykkään odotella yksinäni epätietoisuudessa yhtä paljon, kuin pidätellä hengitystäni. Eli ei toimi.
Ja tosiasia on, että jonossa olisi muitakin kiinnostuneita.
Jokainen ihminen on omanlaisensa, jossakin joitain hyviä piirteitä, joita ehkä kaivatussani ei ole (mikä ei haittaa), ja päinvastoin. Kuten myös toisilta voi puuttua niitä ei niin mukavia piirteitä, joista meillä sanomista tulee..
Ja olen yrittänyt puhua irl.
Jokatapauksessa.. Hirmuinen ikävä jää.
Mutta välillä pitää muistaa myös hengittää.
Vastaukset 3
Vanhimmat
"Toinen voisi pahoittaa mielensä."---Mä ainakin haluaisin juuri sitä keskustelua. Suoraan asiaan mitä odottaa, mitkä ärsyttää, minkä kanssa ei pysty elämään ja mitä odottaa toiselta ja elämältään jotta se onnellisuus olisi sitten sitä mitä kaikki tavoittelee. Näin vältytään tuolta typerältä itsesuojelulta mitä aloitus aivan selvästi on.Jotenkin välittyy kuva että sä et ole liikenteessä kuin analysoimassa itsekkäästi toisen ominaisuuksia ja luulet että vain sulla on mahdollisuus ns. päättää.
Jo vain. Mä tiedän lukemattomia pareja jotka elää saman katon alla. Yleensä toinen on hoitavana osapuolena ts. "passaavana". "Oma" elämä jää elämättä, tuntuu niin typerältä.
Kyse juuri siitä, kun haluaa itse keskustelua, vaikka se itseä satuttaisikin, mutta toinen menee ainoastaan karkuun, ja jättää kaiken ratkaisemattomana ilmaan.
Ei ole itsesuojelua, turpaan on tullut -kuvainnollisesti- ja varmasti vielä tulee lisää, sellaista se on, ei siitä enempää. Haluaisin vaan päätepisteen.
Ei mulla ole ollut mahdollisuutta päättää. Päinvastoin, mulla on ollut mahdollisuus ainoastaan odottaa. Tyhmäähän se on, jos ei mitään kerrota.