hyvä puolue

Perussuomalaiset on hyvä puolue. Joukkoon ei kuulu vain pelkästään Halmeet vaan paljon muitakin. Sille ei voi mitään, että kohumedia kiinnostuu Halmeista. Sellaista on nykypäivä.
Perussuomalaisilla on kokenut, osaava ja esiintymiskykyinen pj. Timo Soini ja pian 20 vuotta eduskunnassa työskennellyt Raimo Vistbacka, joka on koulutukseltaan varatuomari.
Hän on käsittääkseni aktiivisimpia edustajia koko eduskunnassa. Ainakin hän hoitaa syrjittyjen ja voimattomien ihmisten asioita. Tunnen useita ihmisiä, joita Vistbacka on pystynyt taitavana ja osaavana yhteiskunnan asiantuntijana pystynyt auttamaan. Lisäksi puuolueessa on muitakin toimijoita, jotka eivät ole mitenkään erityisen näkyviä. Osaksi tämä johtuu puolueen pienestä koosta ja siitä, että media ei anna tilaa. Uskon, että yhä useampi korkeakoulutettukin harkitsee vakavasti perussuomalaisten äänestämistä.
1105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olipa hyvä ja perusteltu kirjoitus. Samaa mieltä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


IsoKello kirjoitti:

Perussuomalaiset on hyvä puolue. Joukkoon ei kuulu vain pelkästään Halmeet vaan paljon muitakin. Sille ei voi mitään, että kohumedia kiinnostuu Halmeista. Sellaista on nykypäivä.
Perussuomalaisilla on kokenut, osaava ja esiintymiskykyinen pj. Timo Soini ja pian 20 vuotta eduskunnassa työskennellyt Raimo Vistbacka, joka on koulutukseltaan varatuomari.
Hän on käsittääkseni aktiivisimpia edustajia koko eduskunnassa. Ainakin hän hoitaa syrjittyjen ja voimattomien ihmisten asioita. Tunnen useita ihmisiä, joita Vistbacka on pystynyt taitavana ja osaavana yhteiskunnan asiantuntijana pystynyt auttamaan. Lisäksi puuolueessa on muitakin toimijoita, jotka eivät ole mitenkään erityisen näkyviä. Osaksi tämä johtuu puolueen pienestä koosta ja siitä, että media ei anna tilaa. Uskon, että yhä useampi korkeakoulutettukin harkitsee vakavasti perussuomalaisten äänestämistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu