Jatko-opintojen rahoitus yrittäjänä?

Olen noin lukuvuoden aikana asiantuntijayrittäjän työni ohella suorittanut pois täydentävät opinnot kauppatieteellisessä. Täydennystarve johtui siitä, että tulen eri tieteenalalta.

Syksyn aikana opiskelen mielenkiinnosta joitakin ammatillisesti kiinnostavia kursseja ja viimeistelen tutkimussuunnitelman vuodenvaihteeseen mennessä silmälläpitäen tammikuun alun hakua.

Samalla seuraan luonnollisesti tarkkaan taloustilanteen kehittymistä maailmalla ylleensä ja Eurroopassa erikseen, alalleni tyypillistä on, että asiakastyöt vähenevät pieniltä toimijoilta olemattomiin taantuman tullessa. Selvisin edellisestä taantumasta juuri ja juuri.

Jos pahin skenaario toteutuu, opiskelijastatus on aivan liian suuri taloudellinen rasite perheelleni, mikäli itse en saa tuloja mistään.

Olen erittäin motivoitunut eikä vanhana projektiammattilaisena ajankäytön kanssa ole juuri ollut ongelmia. Vapaa-aikaa ei toki juuri ole, mutta se on toinen juttu :-) Teknisesti ottaen en siis näe ongelmia opintojen edistymisessä, ja toistaiseksi tarkemmin jäsentymätön tutkimusaiheeni osuu siinä mielessä mielenkiintoiseen yritystalouden aihepiiriin, että sen kiinnostavuuden voisi olettaa myös olevan ihan hyvää tasoa rahoitusta silmälläpitäen.

Rahoitusasioiden selvittely on myös osa syksyn ohjelmaani, joten:

Millaiset mahdollisuudet minulla voisi olla saada rahoitusta tutkimukselleni ja jatko-opinnoilleni, jos teen sitä yritystoimintani ohessa? Millainen yleensä on rahoitusmaailma tämän alan jatko-opinnoissa? Kuinka moni jää tyystin ilman? Kokemuksia yrittäjyyden ja opiskelun yhdistämisestä? Kokemuksia rahoitusasioista samassa yhteydessä?
1186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Itse teen päätoimisesti väitöskirjaani, enkä tiedä, onko yrittäjille olemassa joitakin erityisempiä rahoitusratkaisuja, mutta sen pystyn sanomaan, että tutkijakoulurahoitus kuin myös työskentelyapurahat on pääasiallisesti (jos ei lähes ainoastaan) tarkoitettu täysipäiväiseen työskentelyyn. Muun ansiotyön tekemiseen väitöskirjan ohessa pitää jopa anoa lupaa. Kilpailu kaikesta rahoituksesta on kovaa ja hakijoita on paljon. Kannattanee kysyä näistä asioista yliopistosta, johon ajattelit hakea jatko-opintojasi tekemään. He tietävät varmastikin parhaiten tai osaavat ainakin lähteä kysymään oikeilta ihmisiltä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yrittäjäopiskelija kirjoitti:

Olen noin lukuvuoden aikana asiantuntijayrittäjän työni ohella suorittanut pois täydentävät opinnot kauppatieteellisessä. Täydennystarve johtui siitä, että tulen eri tieteenalalta.

Syksyn aikana opiskelen mielenkiinnosta joitakin ammatillisesti kiinnostavia kursseja ja viimeistelen tutkimussuunnitelman vuodenvaihteeseen mennessä silmälläpitäen tammikuun alun hakua.

Samalla seuraan luonnollisesti tarkkaan taloustilanteen kehittymistä maailmalla ylleensä ja Eurroopassa erikseen, alalleni tyypillistä on, että asiakastyöt vähenevät pieniltä toimijoilta olemattomiin taantuman tullessa. Selvisin edellisestä taantumasta juuri ja juuri.

Jos pahin skenaario toteutuu, opiskelijastatus on aivan liian suuri taloudellinen rasite perheelleni, mikäli itse en saa tuloja mistään.

Olen erittäin motivoitunut eikä vanhana projektiammattilaisena ajankäytön kanssa ole juuri ollut ongelmia. Vapaa-aikaa ei toki juuri ole, mutta se on toinen juttu :-) Teknisesti ottaen en siis näe ongelmia opintojen edistymisessä, ja toistaiseksi tarkemmin jäsentymätön tutkimusaiheeni osuu siinä mielessä mielenkiintoiseen yritystalouden aihepiiriin, että sen kiinnostavuuden voisi olettaa myös olevan ihan hyvää tasoa rahoitusta silmälläpitäen.

Rahoitusasioiden selvittely on myös osa syksyn ohjelmaani, joten:

Millaiset mahdollisuudet minulla voisi olla saada rahoitusta tutkimukselleni ja jatko-opinnoilleni, jos teen sitä yritystoimintani ohessa? Millainen yleensä on rahoitusmaailma tämän alan jatko-opinnoissa? Kuinka moni jää tyystin ilman? Kokemuksia yrittäjyyden ja opiskelun yhdistämisestä? Kokemuksia rahoitusasioista samassa yhteydessä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu