lukemaan. Äärikepulainen Laatikainen kirjoittaa
kuntaliitoksesta asiaa. Ensin Laatikainen onnittelee tapahtuneesta kuntaliitoksesta ja sitten jatkaa:
Paljon on silti tehtävää, sillä runsaan viiden miljoonan asukkaan suomessa on vielä noin 450 kuntaa, kun asiat hoituisivat ERINOMAISESTI
PALJON pienemmällä kuntamäärällä.
Jopa Laatikainen on ymmärränyt, että pienemällä
kuntamäärällä pääsemme laadullisesti parempaan ja
taloudellisempaan tilanteeseen. Näin leikkisästi
voisi todeta, että taidat Tuomo olla ensimmäisen
kerran erimieltä kepulaisten kanssa.
kuntaliitoksesta asiaa. Ensin Laatikainen onnittelee tapahtuneesta kuntaliitoksesta ja sitten jatkaa:
Paljon on silti tehtävää, sillä runsaan viiden miljoonan asukkaan suomessa on vielä noin 450 kuntaa, kun asiat hoituisivat ERINOMAISESTI
PALJON pienemmällä kuntamäärällä.
Jopa Laatikainen on ymmärränyt, että pienemällä
kuntamäärällä pääsemme laadullisesti parempaan ja
taloudellisempaan tilanteeseen. Näin leikkisästi
voisi todeta, että taidat Tuomo olla ensimmäisen
kerran erimieltä kepulaisten kanssa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
vuosiakausia kokoomus chatin ja tämän saitin söör allun kirjoituksia.
Onko Sir Alfred Erkki Laatikainen tai hänen Alter Egonsa?
Ihmettelinkin sitä hurmoksellista tyyliä, millä Keskisuomalaisen poliittisiin puolueisiin sitoutumaton päätoimittaja pyrkii koettelemaan kokoomuslaista maailmankatsomusta niin täällä kuin http://chat.kokoomus.fi :ssä.
:)))))
Kuntaliitokset eivät ole läheskään noin mustavalkoisia kuin usein käsitetään.
Kuntaliitosten puolustajat ja vastustajat jakaantuvat puolueiden halki, eivät niiden rajojen mukaan.
Olen monasti kirjoittanut täällä, että kuntaliitokset ovat kunnallisen itsehallinnon- jaq demokratian alaisia asioita.
Niitä syntyy kun kuntalaiset itse niin päättävät.
Kuntien on tehostettava toimintojaan ja uudistettava tapoja järjestää kunnalliset palvelut. Kuntien välisellä yhteistyöllä on paljon saavutettavaa. Kuntaliitoksilla saatavat säästämahdollisuudet ovat suurimpia alueella, joilla yhdyskuntarakenne on yhteensulautunut, eli lähinnä ns. reikäleipäkunta-alueilla. Liitoshyödyt vähenevät selvästi, mitä kauempana kuntien taajamat sijaitsevat toisistaan.
Niinpä olenkin täällä useasti kysellyt mitä hyötyä saavutetaan jos vaikka Suomussalmi ja Taivalkoski yhdistyisivät, tai Tarvasjoki ja Marttila ?
En ole vielä koskaan vastausta saanut ?
Nyt on vireillä useita kuntaliitoksia ja hyvä
niin, näin demokratia toimii.
Kaavamaiset luvut "kuntien oikeasta määrästä" kuuluvat vähemmän demokraattiseen, kokonaan toisenlaiseen systeemiin.
Säästöjä on myös tutkittu:
http://spektri.oph.fi/SubPage.asp?path=580,645,24175
jospa nuo, ääripäiden esimerkit olisivat niitä kuntia, jotka jää itsenäisten 150-200 kunnan joukkoon.
Jos esimerkiksi Kiripatin saaret haluasi liittyä Euroopan yhteisöön, niin kyllä heille itsenäisenä pysyminen olisi järkevämpää. Näitä huonoja esimerkkejä voi tehtailla samoin, kuin tutkimuksia.
Keskustalaiset on lähteneet vihdoinkin tekemään asialle jotakin. Voivat vielä vaikuttaa. Muuten tehtäisiin pakkoliitoksia ja kovalla kädellä. Ja
kepulaiset olisi helisemässä. Ja siinä ei Annelin "kaksi korvaa" auttaisi...