Paavon vuoro

Tuossa on kaimalla jo ennen minua ainakin kolme keskustelun avausta, joten jos panisin minäkin välillä sellaisen alulle. Tällä kertaa annan kuitenkin puheenvuoron kokonaan Paavo Lipposelle, kun häntä tällä palstalla usein kaikesta mahdollisesta syytellään. Pankaa ainakin merkille se, mistä Paavo sanoo itse kiitelleensä presidentti Bushia. Ehkä on kuitenkin niin, että jokainen sanoja itse tietää parhaiten, mistä on ketäkin kiitellyt. Näin siis Paavo Apu lehdessä 13.2.2004.

Apu-lehden kolumni 13.2.04

Menneen talven valhe

Hymy-lehti (2/2004) teki palveluksen ihmiskunnalle julkaisemalla - väittämänsä mukaan -
ulkoministeriön salaiset raportit keskusteluistani sekä presidentti George W. Bushin ja että
varapresidentti Richard Cheneyn kanssa Washingtonissa 9.12.2002. Turun Sanomien poliittisen
toimituksen päällikkö Kalle Heiskanen toteaa (TS 7.2), että raportti vahvistaa sen, mitä vaalitaistelun
aikana viime keväänä kerroin.

Viime keväänä en voinut lainata UM:n raporttia, koska se on salainen. Keskustan puheenjohtaja Anneli
Jäätteenmäki sen sijaan saattoi silloin muka saamiinsa tietoihin viitaten vihjailla pääministerin
toiminnasta Washingtonissa mitä halusi.

En voi tänä päivänäkään asiakirjojen salaisuudesta johtuen vahvistaa, että Hymyn teksti on
alkuperäisten UM:n raporttien mukainen. Toivon kuitenkin, että Hymyn juttu saisi mahdollisimman
suuren yleisön.

Tapasin presidentti Bushin tuoreeltaan sen jälkeen, kun YK:n turvallisuusneuvosto oli marraskuussa
2002 yksimielisesti hyväksynyt Irakin tilannetta koskevan päätöslauselman 1441. Presidentti Bush oli
aikaisemmin syksyllä ratkaissut Yhdysvaltain hallituksen sisäisen kiistan YK-tien hyväksi. Yhdysvallat
haki yhteistyötä maailmanjärjestössä, lähtemättä yksipuoliseen toimintaan Irakia vastaan.
Tästä syystä kiitin presidenttiä johtajuudesta. YK oli yhtenäinen, Irakille esitetyillä vaatimuksilla oli
maksimaalinen tuki.

Washingtonissa selostin Yhdysvaltain ulkopoliittiselle johdolle myös Suomen hallituksen - siis tasavallan
presidentin ja valtioneuvoston - yksimielistä, periaatteessa myönteistä vastausta Yhdysvaltain
tiedusteluun, joka koski osallistumista humanitaariseen avustustoimintaan ja rauhanturvatoimintaan
Irakissa mahdollisen aseellisen konfliktin jälkeen.

Jäätteenmäki kävi pääministerin kimppuun kahdella pääväitteellä. Ensiksikin, Suomen hallituksen
päätöksen kertominen Washingtonissa leimattiin Lipposen sooloiluksi. Toiseksi, Lipponen olisi liittänyt
Suomen sotakoalitioon Yhdysvaltojen kanssa. Tältä totaalisen valheelliselta pohjalta keskusta kävi
Jäätteenmäen johdolla vaalikampanjaan.

Suomen hallituksen linja oli koko Irakin kriisin ajan selkeä ja yksimielinen. Washingtonin vierailuni
jälkeen erimielisyydet menettelystä Irakin suhteen repesivät YK:ssa avoimiksi. Yhdysvallat
liittolaisineen valitsi oman ratkaisunsa.

Kun tapahtumien kulku on nyt tiedossa ja keskustan valhepolitiikka kaikkien nähtävillä, toteaa puolueen
varapuheenjohtaja Mari Kiviniemi, että nämä asiat ovat "menneen talven lumia". Niin ovatkin, mutta
lumen alta paljastuu vääjäämättä valheen haiseva raato.

Jäätteenmäen ja hänen tukijoukkojensa toiminta oli kaunapolitiikkaa vastenmielisimmillään, älyllisesti ja
moraalisesti alamittaista toimintaa. Millään ei ollut mitään väliä, kun piti eliminoida Lipponen.
Tarkoituksena oli lyödä kiila tasavallan presidentin ja pääministerin väliin nuolemalla presidenttiä ja
levittämällä kentällä tarinaa sotahullusta pääministeristä.

Tämän kaunakampanjan johtavia sieluja olivat päätoimittajat Kari Hokkanen (Ilkka) ja Erkki
Laatikainen (Keskisuomalainen), nämä maakuntiaan terrorisoivat satraapit, jotka olivat vieneet
keskustan harharetkelle Jäätteenmäen kanssa. Nyt herrat kokevat, että heillä ei ole mitään vastuuta
Jäätteenmäki-seikkailusta. Päin vastoin, selittely jatkuu.

Eräänlaisena viimeisenä oljenkortena Jäätteenmäen uskolliset kannattajat pitävät mahdollista
vapauttavaa päätöstä edessä olevassa, salaisia asiakirjoja koskevassa oikeudenkäynnissä. Ajatus
kulkee siten, että vapautus puhdistaisi Jäätteenmäen myös poliittisesti valhekampanjastaan. Näin kiero
ajattelu kertoo sekin jotakin poliittisesta kulttuurista.

Jäätteenmäen oikeudenkäynnillä ei ole mitään tekemistä Suomen Irak-politiikkaa koskeneen
vaalikeskustelun sisällön kanssa. Oikeudessa käsitellään tarkasti rajattua asiaa, joka ei ole poliittinen.

Perille ei ole mennyt kaikille sekään, miksi Jäätteenmäki lopulta menetti luottamuksensa eduskunnassa.
Oman lukunsa muodostivat hänen lausunnoissaan nähdyt ristiriitaisuudet, mutta sosialidemokraattisen
eduskuntaryhmän sietokyky ylittyi, kun selvisi, että pääministeriksi oli pyritty pelaamalla presidentin
selän takana.
On mielenkiintoista, että medioissa on kiinnitetty varsin vähän huomiota Hymyssä julkaistuihin
teksteihin. Erikoisinta, mutta mediailmastolle tyypillistä, on Jäätteenmäkeä jahtaavan iltapäivälehden
vaikeneminen. Johtuneeko siitä, että asian sisältö ei vastaa salaliittoteoriaa Lipposen ja tasavallan
presidentin erimielisyydestä Irak-politiikassa. Joka tapauksessa, ihmisen jahtaaminen näyttää näinä
aikoina tekevän toimittajista juhlittuja sankareita.

Paavo Lipponen
puhemies
26715
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Mitä jos lukisit Irakgate kirjan? Sen tiedoista ja liitteistä huomaat heti kuinka ala-arvoista Jääteenmäen toiminta kokonaisuudessaan on ollut.

Keskusta näyttää toimivan kuin maalaisten cosa nostra jossa totuudella ja rehellisyydellä ei ole mitään merkitystä.

Äänestä

Jo kuukausia ennen kuin Anneli Jäätteenmäki kovisteli Paavo Lipposta kiusallisilla Irak-kysymyksillä vaaliväittelyssä, oli hänen Irak-puheistaan tehty kirjallinen kysely eduskunnassa, yhtenä allekirjoittajana sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän Mikko Elo.

Miksi tämä kysely on unohdettu ja kaikki Lipposen hallituksen Irak-politiikasta käyty keskustelu on kulminoitunut Anneli Jäätteenmäkeen, -jopa kirjoiksi asti.

Anneli Jäättenmäkihän otti vaalitaistelussa esille ainoastaan jo ennen kysyttyjä, kunnollista vastausta vaille jääneitä kysymyksiä.

Miksi Lipponen ei ole löylyttänyt puoluetoveriaan Mikko Eloa julkisuudessa samalla tarmolla tässä Irak-asiassa mitä hän on osoittanut Anneli Jäätteenmäkeä ja hänen puolustajiaan vastaan?

Onko myös Mikko Elon EU-parlamenttiehdokkaaksi hakeutumisen syynä Lipposen vihoihin joutuminen?

http://www.vasemmistoliitto.fi/jaakko.laakso/arkisto/26 .html

Lipposen Irak-puheista eduskuntakysely

-KIRJALLINEN KYSYMYS

Pääministeri Lipposen Irak-lausunnot

Eduskunnan puhemiehelle

Yhdysvallat lähetti marraskuussa Suomen hallitukselle viestin, jossa pyydettiin Suomea osallistumaan mahdollisen Irakin sodan jälkihoitoon. Suomelta on tiettävästi pyydetty mm. sotilaspoliiseja, lääkintähenkilökuntaa, sairaalatarvikkeita ja myös suoraa taloudellista tukea sodan tuhojen korjaamiseen.

Vastauksen ehdotuksiinsa Yhdysvallat halusi mahdollisimman pian ja jo ennen YK:n asetarkastajien työn päättymistä.

Vieraillessaan äskettäin Yhdysvalloissa pääministeri Paavo Lipponen ilmoitti Suomen olevan valmis osallistumaan Irakin jälleenrakentamiseen mahdollisen Yhdysvaltain hyökkäyksen jälkeen. Suomi on pääministeri Lipposen mukaan valmis auttamaan sodan jälkiselvittelyissä, jos tilanne johtaa sotaan.

Yhdysvaltain presidentti George Bush sanoi arvostavansa Lipposen esittämää tarjousta ja Suomen panosta terrorismin vastaisessa sodassa.

Kaava on samanlainen kuin Naton pommittaessa muutama vuosi sitten Jugoslaviaa. Yhdysvallat vastaa pääosin pommituksista ja sodan kustannuksista. Yhdysvaltain liittolaiset, ennen kaikkea Naton jäsenmaat ja myös Euroopan unioni taas maksavat sodan tuhojen korjaamisen. Myös Suomi halutaan nyt maksumieheksi.

Pääministeri Lipposen ilmoitus valmiudesta osallistua Yhdysvaltain hyökkäyksen tuhojen korjaamiseen tuntuu oudolta tilanteessa, jossa YK:n asetarkastajat ovat vasta aloittaneet työnsä Irakissa. Asetarkastajien työlle on annettava kaikki tuki. Lipposen ilmoitus voidaan tulkita myös vihreän valon näyttämiseksi itse sotatoimille.

YK:n tavoitteena on joukkotuhoaseista vapaa Irak. Sitä varten YK:n asetarkastajat ovat nyt maassa. Yhdysvaltain tavoite on toinen. Se pyrkii Irakin hallituksen vaihtamiseen voidakseen saada alueen strategiseen valvontaansa ja Irakin öljyvarat amerikkalaisten öljy-yhtiöiden kontrolliin. Presidentti Bushin neuvonantajat ovat jo ennen asetarkastajien työn aloittamista todenneet heidän toimintansa olevan vain ajan haaskausta. Hallitus vaihdetaan heidän mukaansa asetarkastajien johtopäätöksistä riippumatta, joka tapauksessa. Ja tarvittaessa ilman YK:n turvallisuusneuvoston tukea sotatoimille.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen

- Aikooko Hallitus hyväksyä Yhdysvaltain ehdottaman linjauksen, jonka mukaan Suomi osallistuisi Yhdysvaltain mahdollisten Irakiin kohdistamien sotatoimien jälkeen sodan tuhojen korjaamiseen mm. lähettämällä alueelle sotilaspoliiseja, lääkintähenkilökuntaa ja antamalla suoraa taloudellista tukea;

Ja mihin toimenpiteisiin Hallitus aikoo ryhtyä, jotta pääministeri Paavo Lipposen Washingtonissa antamista Irak-lausunnoista ei synny sellaista kuvaa, että Suomi on näyttämässä vihreää valoa Yhdysvaltain Irakia vastaan suunnittelemille sotatoimille?

Helsingissä 19 päivänä joulukuuta 2002

Jaakko Laakso /vas

Mikko Elo/sd

Anni Sinnemäki/vihr

Äänestä
  • Tällä palstallakin joku oli linkannut kyseiseen kysymykseen annetun tyhjentävän vastauksen. Kaivakaas joku innokkaampi se taas esiin. Saisi lukea nuo yksisilmäisetkin sen edes kerran.

    Äänestä

  • kuka on satraappi? Hökkänenkö väiko Läätikäinen? Ei sovi Lipposeen satraappi nimitys, ei!

    Äänestä

  • jep jep kirjoitti:

    Tällä palstallakin joku oli linkannut kyseiseen kysymykseen annetun tyhjentävän vastauksen. Kaivakaas joku innokkaampi se taas esiin. Saisi lukea nuo yksisilmäisetkin sen edes kerran.

    Hieman pistää ihmettelemään miksi Mikko Elo oli yhtenä kyselyn allekirjoittajista. Eikö hän tajunnut poliittisen uransa Suomessa olevan loppu sillä hetkellä kun hän pisti nimensä paperiin?

    Allekirjoittajilla näyttää olleen käytössään vähintään yhtä salaista tietoa kuin Anneli Jäätteenmäellä kuukausia myöhemmin. Heidän tietolähteidensä perään ei ole kukaan kysellyt.

    Tuntuukin siltä, että "salaiset paperit" pyörivät eduskunnassa ties miten kauan ennen kuin Jäätteenmäki sai rohkeudenpuuskan ja päätti käyttää niiden sisältämää tietoa vaaleissa.

    Äänestä

Selittelyt eivät poista sitä tosiasiaa, että Lipponen puheillaan Amerikassa aiheutti väärän käsityksen Suomen hallituksen suhtautumisesta USA:n Irakin politiikkaan. Kun Anneli paljasti Lipposen mokan, hallituksen ulkopoliittinen valiokunta kokoontui seuraavana päivänä ja täsmensi presidentin johdolla Suomen kannan. Siinä oli olennaista, että vain YK:n siunaama väliintulo Irakissa on hyväksyttävä.

Nyt tiedämme, ettei USA saanut YK:n hyväksyntää, mutta toteutti jo aikoja sitten tekemänsä suunnitelman. Tiedämme myös, että ovat joutuneet "kuseen" Irakissa. Lipponen menetti heti vaaleissa valtansa. Toiset intoilijat, Blair ja Bush ovat menettämässä seuraavissa vaaleissa asemansa. Espanjassa jo vaihtui pääministeri Irak-jupakan takia.

Äänestä
  • aiheutti väärän käsityksen puheillaan Amerikassa?

    Äänestä

  • Tiedämme mm. sen, että Keskustan Pääministeri Matti Vanhanen ajaa Puhemies Paavo Lipposta (sivuilleen katsomatta) EU:n tärkeään virkaan. Pääministeri siis tukee rikollista, Irak-kiduttajaa ja USA-nuolija Lipposta. Mitä meidän tulee ajatella Keskustan Puheenjohtajasta, Pääministeri Matti Vanhasesta, tuosta Lipposen selkänojasta? Onko Matti Vanhanen syyllistynyt sotarikokseen?

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    aiheutti väärän käsityksen puheillaan Amerikassa?

    Muiden muassa puoluetoveri Mikko Elo oli niin ulalla, että hän teki Lipposen puheista kirjallisen kyselyn eduskunnassa. Se osoitti ennenkuulemattoman kovaa epäilyä samaan puolueeseen kuuluvaa pääministeriä kohtaan.

    Äänestä

  • puoluetoveri kirjoitti:

    Muiden muassa puoluetoveri Mikko Elo oli niin ulalla, että hän teki Lipposen puheista kirjallisen kyselyn eduskunnassa. Se osoitti ennenkuulemattoman kovaa epäilyä samaan puolueeseen kuuluvaa pääministeriä kohtaan.

    Mikko Elon Tekemä kirjallinen kysely?

    Äänestä

  • The Fax kirjoitti:

    Tiedämme mm. sen, että Keskustan Pääministeri Matti Vanhanen ajaa Puhemies Paavo Lipposta (sivuilleen katsomatta) EU:n tärkeään virkaan. Pääministeri siis tukee rikollista, Irak-kiduttajaa ja USA-nuolija Lipposta. Mitä meidän tulee ajatella Keskustan Puheenjohtajasta, Pääministeri Matti Vanhasesta, tuosta Lipposen selkänojasta? Onko Matti Vanhanen syyllistynyt sotarikokseen?

    Vaan Vanhasen hallitus jatkaa samaa kahden kattauksen Irak-politiikkaa, johon Lipposen jäljiltä päädyttiin. Vieläkään siteitä koalitioon ei ole saatu poikki, eikä asioista pystytä edes puhumaan päivänvalossa.

    Vahasen hallitus ei kerro miksi se antoi diplomaattituen Irakiin sotasaalinjaolle sännänneelle ahneelle kauppavaltuuskunnalle, jonka kaksi jäsentä ammuttiin. Edelleenkään Vanhasen hallitus ei kerro, miksi sisäministeriö kouluttaa poliiseja irakilaisista miehityshallinnon käyttöön. Edelleenkään Vanhasen hallitus ei kerro, miksi aiemmin niin tarkasti vain YK:n toimeksiannoilla toimineen Helena Rannan asiantuntemus annettiin hallituksen päätöksellä koalition käyttöön.

    Joten maamme on edelleen potentiaalisesti terroristien mustalla listalla? Ja syystä?

    Äänestä

  • riitä kirjoitti:

    Siis vaarantaako Vanhasen hallitus suomalaisten turvallisuuden veljeilemällä terroristien vastustajien kanssa?? Niinkuin vanhapiika Helismaan Juna-Laulussa antoi viisaan ohjeen: "me tehdään niinkuin rosvot määräilee". Ei kait Vanhanen nyt lipsu Suomen aikaansa seuraavan liittoutumattomuuden politiikan ehdottomista tukipilareista?

    kysyt? Oikeasti? Eihän meistä kukaan tiedä tuollaisia asioita. Mutta oman linjamme mukaista olisi olut pidättyä tukemasta koalitiota ja toimia vain ja ainoastaan YK:n kautta.

    Jos tekisimme kuten roistot määräilee, missä suunnassa nämä roistot nyt olisivat? Itse julkistamiensa terrorismivaltio -määritysten mukaan USA on itse erinomaisen täydellisesti terroristivaltion tunnusmerkit omaava maa. Siksi näihin tunnusmerkkeihin piti lisätä: terroristivaltio on muu kuin USA. Revi siitä.

    Äänestä

  • miksi kirjoitti:

    sinä olet mennyt tukemaan???

    Keskustan johtajat vannoivat yhteisen ulkopolitiikan nimiin, erottivat soolooilleen puheenjohtajansa, pääministerinsä ja tukevat häntä edeltävää Pääministeriä EU: huippuvirkoihin.

    Jos ihan tarkkoja ollaan, Keskustan ja demareiden linjassa ei näytä suuria eroja olevan. Jäätteenmäen ja Keskustan ulkopoliittisissa linjoissa on merkittäviä eroja, mikä seikka on silmiinpistävä, varsinkin nyt kun Keskusta ja Sosiaalidemokraatit ajavat yhteistä ehdokasta EU:n huippuvirkaan(jatkossakin).

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Mikko Elon Tekemä kirjallinen kysely?

    Se johti muun muassa siihen, että arvailemme vieläkin, mikä oli homman nimi. Mikko Elon kysely herätti epäilykset, eikä niitä ole saatu laantumaan vieläkään vaikka niitä on yritetty ampua alas suurimmilla tykeillä. Uskonpa vielä Anneli Jäätteenmäenkin version tapahtamista myyvän kuin häkä, kun hän saa ne kirjan muotoon.

    Äänestä

  • The Fax kirjoitti:

    Keskustan johtajat vannoivat yhteisen ulkopolitiikan nimiin, erottivat soolooilleen puheenjohtajansa, pääministerinsä ja tukevat häntä edeltävää Pääministeriä EU: huippuvirkoihin.

    Jos ihan tarkkoja ollaan, Keskustan ja demareiden linjassa ei näytä suuria eroja olevan. Jäätteenmäen ja Keskustan ulkopoliittisissa linjoissa on merkittäviä eroja, mikä seikka on silmiinpistävä, varsinkin nyt kun Keskusta ja Sosiaalidemokraatit ajavat yhteistä ehdokasta EU:n huippuvirkaan(jatkossakin).

    .."ajavat yhteistä ehdokasta EU:n huippuvirkaan.." heh-heh, näkee ettet ymmärrä Keskustan politiikasta mitään...

    Äänestä

  • että Lipponen esitti VOIMASSAOLEVAN virallisen kannan, jota ei siis tehty jälkikäteen kuten pöytäkirjakorjauksia Annelion toimesta. Olet niin moneen otteeseen esittänyt tällä palstalla tuota oikeudenkäyntihokemaasi vapautuksesta, niin varmaan tiedät myös oikeusasioista sitten sen verran, että syyttäjän täytyy todistaa syytteensä oikeaksi. Siispä: annas tulla niitä konkreettisia todisteita muista puheista kuin tuon virallisen kannan kertomisesta tai sitten vaikene asiasta, josta et mitään tiedä.

    Äänestä

  • epäilyt kirjoitti:

    Se johti muun muassa siihen, että arvailemme vieläkin, mikä oli homman nimi. Mikko Elon kysely herätti epäilykset, eikä niitä ole saatu laantumaan vieläkään vaikka niitä on yritetty ampua alas suurimmilla tykeillä. Uskonpa vielä Anneli Jäätteenmäenkin version tapahtamista myyvän kuin häkä, kun hän saa ne kirjan muotoon.

    epäilyt. Ja noilla epäilyillä ja vihjailuilla Anneli hankki itselleen pääministerin paikan. Sen hän sittemmin menetti, kun hänen epäilynsä ja vihjailunsa laitettiin tarkempaan syyniin. Sikäli se oli myöhäistä, että Annelihan tietysti silloin oli jo valittu eikä hänen ääniään enää poiskaan voitu ottaa. Siitä kepulaisittain normaali jatkumo on, että nyt marttyyrianneli äänestetään EU-parlamenttiin. Ja epäillähän aina sopii, Kysy vaikka Annelilta, vapauttava tuomio tuli.

    Äänestä

  • ajetaan... kirjoitti:

    .."ajavat yhteistä ehdokasta EU:n huippuvirkaan.." heh-heh, näkee ettet ymmärrä Keskustan politiikasta mitään...

    Tottakai ymmärrän, että kepu pettää aina. Kepu kuitenkin erotti oman puheenjohtajansa ja pääministerinsä reilun kuukauden pestin jälkeen. Heh-heh. Sen verran ymmärrän Keskustan politiikasta.

    Virolainen oli puheenjohtajana vajaat parikymmentä vuotta ja Väyrynen toistakymmentä vuotta. Lapsen kehitys hedelmöityksestä kestää kauemmin kuin naispuheenjohtajan pääministeriys kepussa.

    Äänestä

  • >> Lipponen puheillaan Amerikassa aiheutti väärän käsityksen Suomen hallituksen suhtautumisesta USA:n Irakin politiikkaan

    Äänestä

  • K.K.Korhonen kirjoitti:

    >> Lipponen puheillaan Amerikassa aiheutti väärän käsityksen Suomen hallituksen suhtautumisesta USA:n Irakin politiikkaan

    juttujen perusteella Lipponen on kertakaikkiaan pakko valita EU:n, YK:n ja Naton johtajuuden lisäksi vielä ainakin paaviksi. On se Paavo niin montaa asiaa yksin hoitanut (ainakin Oivan mielestä). Missähän olisi keisarin paikkoja auki?

    Äänestä

Kenellekään, ei minkään maailman valtion, ulkopoliittisille toimijoille ollut juolukuussa 02 mitään epäselvyyttä siitä että USA:n ajama hyökkäys Irakiin oli mitä kiistanalaisin asia. USA oli julkistanut ohjenuorakseen Kansallisen turvallisuuden strategia -ohjelmapaperin, jossa se ilmoitti ottavansa itselleen oikeuden suorittaa "ennaltaehkäiseviä iskuja" sinne mihin katsoo ne tarpeellisiksi, toimivansa tarpeen vatiessa ilman YK:n suostumusta, ottavansa "johtajuuden" ja muodostamalla hankkeittensa tueksi "samanmielisten valtioiden koalition". Tällainen ohjelmapaperi on jotain niin tavatonta ja härskiä, että heti kun se oli julkaistu, siitä heräsi maailmanlaaja kritiikki ja keskustelu niin poliitikkojen kuin oikeusoppineiden keskuudessa.

Nyt Lipponen kuvailee tapahtunutta myyntimatkaansa Bushin luo aivan kuin kaikki tuo USA:n Irak-politiikkaan olennaisesti kietoutunut YK-aspekti ja kyseenalaisuus eivät olisi ko. ajanhetkenä olleet ollenkaan huoimioonotettavia asioita. Tämä on mitä tekopyhintä. Kenellekään muulle maailmassa ei ollut mitään epäselvää siinä että kaikkeen mitä USA:n Irak-hyökkäyssuunnitelmaan sisältyi liittyi myös erinomaisen kyseenalainen - itse asiassa koko maailmanhistoriassa ainutlaatuinen - kriittinen varaus.

Mielipiteethän maailmassa olivat tuhansien ja tuhansien asiaa käsitelleiden lehtikirjoitusten, ohjelmien ja palstakeskustelujen yms. ansiosta nousseet jo hyvinkin USA-vastaisiksi. Samaan aikaan kun Lipponen typerästi hymyillen kätteli Bushia Valkoisen talon pihalla kiitellen tätä tämän omaksumasta "johtajuudesta" (muistakaa että johtajuus tarkoitti USA:n vihollisille täsmälleen sitä mitä ulkopoliittisessa ohjelmapaperissa sen sanottiin tarkoittavan), samaan aikaan Suomessa 80% kansalaisista ilmoitta vastustavansa sotatoimia Irakia vastaan.

Kuka tahansa edes normaaleilla diplomaattikyvyillä varustettu poliitikko olisi välttänyt tekemästä niitä virheitä, jotka Lipponen teki mielistellessään liikaa Bushia. Ei ole mikään puolustus taitamattomalle ja asian luonnetta tajuamattomalle diplomatialle se että jälkeenpäin selittelee, että "presidentti Bush oli aikaisemmin syksyllä ratkaissut Yhdysvaltain hallituksen sisäisen kiistan YK-tien hyväksi. Yhdysvallat haki yhteistyötä maailmanjärjestössä, lähtemättä yksipuoliseen toimintaan Irakia vastaan. Tästä syystä kiitin presidenttiä johtajuudesta." Tässä Lipponen tosiasiassa vain kertoo, että oli tyhmä, mielistelynhaluinen, eikä osannut ottaa huomioon USA:n politiikan varauksellisia realiteetteja, jotka koko muu maailma osasi ottaa huomioon.

Lipponen oli kuitenkin paitsi taitamaton, myös halukas Buhin nuoleskelija. Hänellä ei ollut mitään henkilökohtaisia pidäkkeitä kritiikittömässä USA-mielistelyssään (ja mahdollisesti myös pyrkimyksissään päästä valtiomieskategoriaan Bushin siivellä, hahhah). Ehkä hän myös koki oikeaksi pyrkiä jo tuossa vaiheessa sotasaalinjaolle. Kaikki tämä kertoo vain siitä miten väärä henkilö Lipponen oli hoitamaan Suomen asioita.

Lipposen toiminnan tuloksena Suomesta saattaa olla tietynlainen mielikuva USA:n vastustajien keskuudessa. Siis niiden jotka eivät katso mielissään sitä että USA tunkeutuu väkivaltaisesti öljyalueille, aiheuttaa kymmenentuhatta siviiliuhria, syrjäyttää yhden verisen diktaattorin ja jo muutaman kuukauden kuluttua syyllistyy itse kidutuksiin täsmälleen samassa vankilassa kuin diktaattorikin, panee sitten pystyyn entisen vasallinsa Saddamin sijalle toisen itselleen lojaalin nukkehallituksen. Näitä tahoja nimittäin on, kuten Espanja sai pommi-iskussa Madridiin kokea.

Lipponen voisi minä päivänä tahansa korjata tekemänsä karkean virhearvioinnin yksinkertaisesti esittämällä jollain kansainvälisesti huomattavalla areenalla Bushin tekopyhää sotapolitiikkaa kriittisesti arvostelevan lausunnon. Oikeastaan tämä olisi vähintä mitä hän voisi tehdä hyvittääkseen tuon käsittämättömän mokansa, jonka seurauksena Bush kiitti Suomen hallitusta liittymisestä koalitioon. Tämä olisi todellinen teko Suomen kansan puolesta. Mutta Lipponen ei taida paljoa Suomen kansasta perustaa.

Äänestä
  • on jossa Lipponen on ihan oikeassakin. Se on se asia jossa yleensä kaikki Irak-politiikasta keskustelevat ovat totaalisesti harhassa. Nimittäin:

    >> Jäätteenmäen oikeudenkäynnillä ei ole mitään tekemistä Suomen Irak-politiikkaa koskeneen
    vaalikeskustelun sisällön kanssa. Oikeudessa käsitellään tarkasti rajattua asiaa, joka ei ole poliittinen.

    Ja tätähän siis Jäätteenmäen menettelyjen arvostelijat eivät mitenkään tajua. Irak-politiikan sisältö oli yhden hetken Lipposen vastuulla, ja sen hetken hän tyri perusteellisesti, niin että Bush pääsi kiittämään siitä että Suomi liittyi koalitioon. Lipponen ei mitenkään saa enää tuota hetkeä takaisin, se olisi pitänyt pystyä hoitelemaan silloin kun tuo kiittäminen tapahtui - silloin olisi pitänyt olla ehdoton ja katkaista etukäteen kaikki kuviteltavissa olevat väärät tulkinnat - mutta luultavasti Lipponen vain hymyili typerästi ja nyökytteli. Sellaista se on kun on iso ja hidas.

    Eikä jälkikäteen selittely tietenkään mitään auta. Ei auta vedota siihen että silloin oli menossa se-ja-se vaihe jolloin näytti siltä-ja-siltä. Tällainen juttu kompastuu omaan seliselilogiikkaansa, koska kukaan joka noita vaiheita olisi voinut arvioida ei sitä olisi voinut tehdä muutoin kuin USA:n linjavalintoja vasten, ja jos taas nämä tiedostettiin, silloin lipposmaista typerää mokaa ei olisi tietenkään vahingossakaan voitu tehdä.

    Lipponen oli kyvyttömyydessään hoitaa Suomen Irak-politiikkaa törpöistä törpöin, eivätkä jälkikäteen tapahtuvat selittelyt enää kerro muuta kuin että jostain syystä herra kauna-Paavon on mahdotonta ottaa lusikkaa kauniiseen käteensä ja myöntää tyräyksensä. Jäätteenmäen äärimmäinen käristäminen ja poliittinen teurastus eivät tarjoa muuta kuin kostonhimolle kanavan - ne eivät tosiaankaan kuulu asiaan eivätkä oikaise sitä virhettä jonka Lipponen teki. Lipponen on amerikkakritiikittömyydessään mitä kyvyttömin poliitikko.

    Äänestä

Hyvä, että virkistit muistiamme tuomalla vaihteeksi esille sen toisenkin puolen, eli totuuden asiasta. Kaikki kepulaiset johtohenkilöt tuon totuuden hyvin tajusivat jo noiden tapahtumien aikaan, se käy ilmi tuosta Irakgate-kirjasta. Ja eivätköhän sisimmässään tuon totuudeksi tunnustane nekin, jotka tällä saitilla muuta sauhuavat. Paavon loppuanalyysi asiasta on muuten hyvä ja täysin oikea.

Äänestä

Harvinaisen TÖRKEÄSTI Anneli J. valehteli lyhyen pääministerikautensa aikana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mielipidepankki kirjoitti:

Tuossa on kaimalla jo ennen minua ainakin kolme keskustelun avausta, joten jos panisin minäkin välillä sellaisen alulle. Tällä kertaa annan kuitenkin puheenvuoron kokonaan Paavo Lipposelle, kun häntä tällä palstalla usein kaikesta mahdollisesta syytellään. Pankaa ainakin merkille se, mistä Paavo sanoo itse kiitelleensä presidentti Bushia. Ehkä on kuitenkin niin, että jokainen sanoja itse tietää parhaiten, mistä on ketäkin kiitellyt. Näin siis Paavo Apu lehdessä 13.2.2004.

Apu-lehden kolumni 13.2.04

Menneen talven valhe

Hymy-lehti (2/2004) teki palveluksen ihmiskunnalle julkaisemalla - väittämänsä mukaan -
ulkoministeriön salaiset raportit keskusteluistani sekä presidentti George W. Bushin ja että
varapresidentti Richard Cheneyn kanssa Washingtonissa 9.12.2002. Turun Sanomien poliittisen
toimituksen päällikkö Kalle Heiskanen toteaa (TS 7.2), että raportti vahvistaa sen, mitä vaalitaistelun
aikana viime keväänä kerroin.

Viime keväänä en voinut lainata UM:n raporttia, koska se on salainen. Keskustan puheenjohtaja Anneli
Jäätteenmäki sen sijaan saattoi silloin muka saamiinsa tietoihin viitaten vihjailla pääministerin
toiminnasta Washingtonissa mitä halusi.

En voi tänä päivänäkään asiakirjojen salaisuudesta johtuen vahvistaa, että Hymyn teksti on
alkuperäisten UM:n raporttien mukainen. Toivon kuitenkin, että Hymyn juttu saisi mahdollisimman
suuren yleisön.

Tapasin presidentti Bushin tuoreeltaan sen jälkeen, kun YK:n turvallisuusneuvosto oli marraskuussa
2002 yksimielisesti hyväksynyt Irakin tilannetta koskevan päätöslauselman 1441. Presidentti Bush oli
aikaisemmin syksyllä ratkaissut Yhdysvaltain hallituksen sisäisen kiistan YK-tien hyväksi. Yhdysvallat
haki yhteistyötä maailmanjärjestössä, lähtemättä yksipuoliseen toimintaan Irakia vastaan.
Tästä syystä kiitin presidenttiä johtajuudesta. YK oli yhtenäinen, Irakille esitetyillä vaatimuksilla oli
maksimaalinen tuki.

Washingtonissa selostin Yhdysvaltain ulkopoliittiselle johdolle myös Suomen hallituksen - siis tasavallan
presidentin ja valtioneuvoston - yksimielistä, periaatteessa myönteistä vastausta Yhdysvaltain
tiedusteluun, joka koski osallistumista humanitaariseen avustustoimintaan ja rauhanturvatoimintaan
Irakissa mahdollisen aseellisen konfliktin jälkeen.

Jäätteenmäki kävi pääministerin kimppuun kahdella pääväitteellä. Ensiksikin, Suomen hallituksen
päätöksen kertominen Washingtonissa leimattiin Lipposen sooloiluksi. Toiseksi, Lipponen olisi liittänyt
Suomen sotakoalitioon Yhdysvaltojen kanssa. Tältä totaalisen valheelliselta pohjalta keskusta kävi
Jäätteenmäen johdolla vaalikampanjaan.

Suomen hallituksen linja oli koko Irakin kriisin ajan selkeä ja yksimielinen. Washingtonin vierailuni
jälkeen erimielisyydet menettelystä Irakin suhteen repesivät YK:ssa avoimiksi. Yhdysvallat
liittolaisineen valitsi oman ratkaisunsa.

Kun tapahtumien kulku on nyt tiedossa ja keskustan valhepolitiikka kaikkien nähtävillä, toteaa puolueen
varapuheenjohtaja Mari Kiviniemi, että nämä asiat ovat "menneen talven lumia". Niin ovatkin, mutta
lumen alta paljastuu vääjäämättä valheen haiseva raato.

Jäätteenmäen ja hänen tukijoukkojensa toiminta oli kaunapolitiikkaa vastenmielisimmillään, älyllisesti ja
moraalisesti alamittaista toimintaa. Millään ei ollut mitään väliä, kun piti eliminoida Lipponen.
Tarkoituksena oli lyödä kiila tasavallan presidentin ja pääministerin väliin nuolemalla presidenttiä ja
levittämällä kentällä tarinaa sotahullusta pääministeristä.

Tämän kaunakampanjan johtavia sieluja olivat päätoimittajat Kari Hokkanen (Ilkka) ja Erkki
Laatikainen (Keskisuomalainen), nämä maakuntiaan terrorisoivat satraapit, jotka olivat vieneet
keskustan harharetkelle Jäätteenmäen kanssa. Nyt herrat kokevat, että heillä ei ole mitään vastuuta
Jäätteenmäki-seikkailusta. Päin vastoin, selittely jatkuu.

Eräänlaisena viimeisenä oljenkortena Jäätteenmäen uskolliset kannattajat pitävät mahdollista
vapauttavaa päätöstä edessä olevassa, salaisia asiakirjoja koskevassa oikeudenkäynnissä. Ajatus
kulkee siten, että vapautus puhdistaisi Jäätteenmäen myös poliittisesti valhekampanjastaan. Näin kiero
ajattelu kertoo sekin jotakin poliittisesta kulttuurista.

Jäätteenmäen oikeudenkäynnillä ei ole mitään tekemistä Suomen Irak-politiikkaa koskeneen
vaalikeskustelun sisällön kanssa. Oikeudessa käsitellään tarkasti rajattua asiaa, joka ei ole poliittinen.

Perille ei ole mennyt kaikille sekään, miksi Jäätteenmäki lopulta menetti luottamuksensa eduskunnassa.
Oman lukunsa muodostivat hänen lausunnoissaan nähdyt ristiriitaisuudet, mutta sosialidemokraattisen
eduskuntaryhmän sietokyky ylittyi, kun selvisi, että pääministeriksi oli pyritty pelaamalla presidentin
selän takana.
On mielenkiintoista, että medioissa on kiinnitetty varsin vähän huomiota Hymyssä julkaistuihin
teksteihin. Erikoisinta, mutta mediailmastolle tyypillistä, on Jäätteenmäkeä jahtaavan iltapäivälehden
vaikeneminen. Johtuneeko siitä, että asian sisältö ei vastaa salaliittoteoriaa Lipposen ja tasavallan
presidentin erimielisyydestä Irak-politiikassa. Joka tapauksessa, ihmisen jahtaaminen näyttää näinä
aikoina tekevän toimittajista juhlittuja sankareita.

Paavo Lipponen
puhemies

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu