mitäs pojalaiset aikoo tehdä

tytötkö painijoita?

Katselin kadettien joukkuetta MM-kisoihin,kolme oli Jävosta ja yks Tampereelta,ainoastaan valmentaja oli pohjanmaalta.Hyvän joukkueen oli Yli-Hannuksela osannut valita ja leirityksetkin oli näköjään onnistunut,ainoastaan pohjalaiset painijat puuttui kokoonpanosta,nyt näyttääkin painivaltikka valuneen etelään aikalailla vankasti.Tulevaisuuteen kun vähän kurkistaa,on Suomen paini aika vahvasti Tampereelta pääkaupunkiseudulle menevän akselin molemmin puolin olevan alueen hallussa ainakin junioreiden ja kadettien edustuspaikkojen osalta.Jos katsomme hiukan myös eteenpäin,sama koskee miesten maajoukkuetta,joka on tällähetkellä pohjalaisten valloittama.Miesten joukkue uudistuu lähivuosina melkoisesti,eikä pohjanmaalta löydy edes haastajia maajoukkuepaikkojen saamiseksi pohjalaisille.Nyt näkyy se,missä painin eteen on oikeasti tehty töitä,eikä pelkästään puhuttu.

16

244

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • virhe otsikossa

      älä ikinä sano pohjalaisia pojalaisiksi. se on isompi virhe kuin kirjoittamasi provo johon ei kannata edes vastata.

    • surullinen totuus

      kirjoitus oli pelkkää asiaa,pohjanmaa pyristelee aikalailla surkeassa jamassa.Pari poikaa oli kadettien joukkueessa,toinen ens vuonna juniori-ikäinen,toisella kylläkin kadettien puolella sanansa sanottavana.Junnujen edustuspaikat eivät pohjalaisille hetkeen aukene,saatikka ,että olis uusia miespainijoita pohjanmaalta edustuspaikkoja hakemassa.Sillälailla pohjanmaalla on painin puolella touhuttu.

      • ala hei kakkaa jauha

        välilä jostain nousee joku poruka, kohta taasen nousee jostakin sillee menee


      • irmelinkki
        ala hei kakkaa jauha kirjoitti:

        välilä jostain nousee joku poruka, kohta taasen nousee jostakin sillee menee

        Katopas kuule siä poika sillee on näreet jotta poikaasten erustukset ei meinaa mittää miesten erustuksille. Nualla tämänpäivä poikaasilla erustajilla on piiiitkä matka miesten erustuksehen. Elähä soittele voittamise rumpuja ennenaikaasesti. Täsä tämänpäivän totuus:
        kr.room. paini
        55 kg: Jani Haapamäki, Kauhajoen Karhu
        60 kg: Jarkko Ala-Huikku, Ilmajoen Kisailijat
        66 kg: Tero Välimäki, Ilmajoen Kisailijat
        74 kg: Henri Välimäki, Teuvan Rivakka
        84 kg: Rami Hietaniemi, Nurmon Jymy
        120 kg: Taisto Lalli, Turun Voimamiehet

        Muu on vain unelmaa...


      • annukalla
        irmelinkki kirjoitti:

        Katopas kuule siä poika sillee on näreet jotta poikaasten erustukset ei meinaa mittää miesten erustuksille. Nualla tämänpäivä poikaasilla erustajilla on piiiitkä matka miesten erustuksehen. Elähä soittele voittamise rumpuja ennenaikaasesti. Täsä tämänpäivän totuus:
        kr.room. paini
        55 kg: Jani Haapamäki, Kauhajoen Karhu
        60 kg: Jarkko Ala-Huikku, Ilmajoen Kisailijat
        66 kg: Tero Välimäki, Ilmajoen Kisailijat
        74 kg: Henri Välimäki, Teuvan Rivakka
        84 kg: Rami Hietaniemi, Nurmon Jymy
        120 kg: Taisto Lalli, Turun Voimamiehet

        Muu on vain unelmaa...

        Joo kolme on tämän vuoden Suomen mestaria ja kolme on ........???? !!!!!


      • irmelinkki
        annukalla kirjoitti:

        Joo kolme on tämän vuoden Suomen mestaria ja kolme on ........???? !!!!!

        ja kolme on kingejä !! Ei löyry parempaa...


    • hyvää painitouhua

      on seinäjoella, vaasassa ja ilmajoella. kaikki pienemmät paikat ovat kuihtuneet lähestulkoon kokonaan pois kun innokkaita vetäjiä ei enää löydy. pitää huomioida että esim. lapua, kauhajoki, teuva ja joku peräseinäjoki on ollu suomen parhaita seuroja. pohjanmaalla kaivataan perinteisten seurojen elvyttämistä nykyaikaan. se on iso työ mutta vanhoilla saavutuksilla ei hyödytä rintaa pullistella.

    • kurja totuus

      Pohjanmaalta ei ole junioreita,eikä miehiä tulossa edustustehtäviin pitkään aikaan,vai osaako joku kertoa että mistä ne mahdolliset pojat ja miehet tulee.

    • Totuus vaan

      Nurmo, Seinäjoki, Ilmajoki. Niissä muutama potentiaalinen menestyjä muutaman vuoden kuluttua. Tytöissä menestystä on jo tullutkin ja myös siellä pohjanmaalta on tuloss lisää jonkun vuoden kuluttua.

      • yes,yes

        Nurmossa ja Seinäjoella on molemmissa yksi mahdollinen tulevaisuuden painija,Ilmajoella pari,ehkä kolme.Siinä ne taitaa olla sitten ne lahjakkaat.


      • no no
        yes,yes kirjoitti:

        Nurmossa ja Seinäjoella on molemmissa yksi mahdollinen tulevaisuuden painija,Ilmajoella pari,ehkä kolme.Siinä ne taitaa olla sitten ne lahjakkaat.

        kiva olisi kyllä kuulla ketä pari kolme ilmajoelta on muka tulosa?


    • future2015

      niinpäää...nurmon ja s.joen tulevaisuudet tiedetään, samoin ne nykyiset ja tulevat tytöt. mutta minä en keksi ilmajoelta kuin yhden mahdollisen menestyjän tulevaisuudessa

    • et voi nähdä tulevaa

      Mitä vaan voi sattua

    • hävettääää

      pohjanmaalla ei tapahdu vittu YHTÄÄN mitään niin kauan kun vanhat jäärät o asioista päättämässä.

    • miesten maajoukkue

      tulee aina olemaan pohjanmaalta. joskus mukaan voidaan ottaa yksi turkulainen tai yksi hämäläinen. laukkujen kantajiksi.

    • Painin tulevaisuus

      Aika painavaa puhetta.. Totuuden siemen piilee varmasti tuossa ettei pohjanmaa enää dominoi. Sehän on lajin kannalta plussaa jos huippuja kasvaa muuallakin.Mutta ei nyt kuitenkaan vähätellä etteikö p-maalta ketään ole nousemassa.Isompi kysymys on kuitenkin varmaan se josta jokaisen painin ystävän pitäisi olla kiinnostuneempi: miten suomesta saadaan kansainvälisesti menestyviä painijoita?Kotipaikasta riippumatta..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      240
      1898
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      186
      1601
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1230
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      952
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      40
      769
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      760
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      751
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      740
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      23
      712
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      627
    Aihe