Muinaisessa Kiinassa oli tapana heittää kolikkoa onnesta, etenkin rakkauden asioissa. Kolikoissa eri puolet vastasivat yingiä ja yangia, joten ennustaessa toinen puoli tarkoitti kyllä ja toinen ei. Tämän tiedettyäni, joskus heittelin ennustuksia huvikseni kiinalaisella kolikolla, joka oli ollut käytössä Tang-dynastiassa. Kun ennustelin pieniä asioita, kuten säätä, huomasin niiden tulevan toteen jossain määrin. Tästä tuli minulle tapa, jota en ottanut vielä sillon niin vakavasti.
Eräänä aamuna viikonloppuna, vaikka minulla olisi ollut muuta tekemistä, kysyin, että tapaisinko tänään mukavan naisen kaupungilla. Vastaus oli tietenkin kyllä ja päätin lähteä sinne iloisena. Menin kirjakauppaan ja ollessani historian osastolla, samaa hyllyä tuli katsomaan joku samanikäinen söpö tyttö. Ajattelin mielessäni hänen olevan se, kenestä kolikkoni kertoi aamulla, kun hän tuli hyvinkin lähelle minua ja näytti tuntevan olonsa mukavaksi vieressäni. Vaihdoin kohtaa hyllyssä hänen takaansa niin, että voisin katsoa häntä hieman tarkemmin, mutta hänkin katsoi minua nopeasti ja katseemme osui suoraan toistemme silmiin lähietäisyydeltä. Hän taisi hieman pelästyä siitä ja itse häkellyin hänen uskomattoman kauniista silmistään. Halusimme molemmat selvästi vaihtaa pari sanaa, mutta juuri kun keräsin rohkeuteni, veljeni soitti ja vastasin siihen. Koitin puhua mahdollisimman nopeasti, mutta hän oli sillä välin ehtinyt lähteä pois kirjakaupasta. Lähdin hänen peräänsä, mutten nähnyt häntä enää.
Kotona olin taivaassa ajatellessani häntä ja hänen kauniita silmiään, mutta harmittelin sitä, etten puhunut hänelle, kun oli mahdollisuus. Heittelin taas kolikkoa onnestani ja kyselin hänestä asioita, mutten tällä kertaa vain huvikseni, koska se oli ainoa tapa saada vastauksia, kunnen tietänyt hänestä yhtään mitään. Mietin pääni puhki, miten voisin nähdä hänet uudestaan. Hieman surullisena menin nukkumaan mukanani kaipaus hänen tapaamisestaan.
Seuraavana aamuna hän oli ensimmäinen ajatukseni herätessä ja eilinen päivä tuntui kovin unenomaiselta. Vaikka se olikin epätoivoista, päätin lähteä kaupungille ottaen ennustaja kolikkoni mukaan siinä toivossa, että tapaisin hänet uudestaan. Kävelin rakennuksista toisiin ja välillä heitin kolikkoa kysyen, missä hän voisi olla. Oli tuskallisen kuuma päivä, mutten luovuttanut turhasta hommastani. Kuitenkin tuntien päästä aloin väsyä ja kyselin hänen olinpaikkaansa useammin. Kolikon opastamana menin ostoskeskukseen ja siellä eri kerroksista toisiin, kunnes pysähdyin ja ajattelin, että mitä ihmettä olen oikeen tekemässä? Sätein itseäni tyhmyydestäni, kun kulutin aikaani turhaan juoksenteluun tuntemattoman ihastuksen perässä typerän kolikon neuvomana, jonka ennustukset ovat täyttä sattumaa taikka roskaa. Koitin unohtaa hänet ja menin kotiin masentuneena.
Muutamaa viikkoa myöhemmin, kun olin jättänyt kolikolla ennustamisen ja melkein unohtanut hänet kokonaan, näin ihastukseni sattumalta kirjastossa -- Hänen silmistään en voinut erehtyä. Siinä hetkessä kaikki tapahtunut unohtui ja mieleni valtasi ajatus, etten nyt saa menettää tilaisuuttani. Menin perhoset vatsassa tervehtimään häntä ja kysyin, olisiko hän kiinnostunut historiasta. Hän vastasi hämmästyneenä hymyillen myöntävästi ja ihmetteli, miksi kysyin sitä. Selitin olevani itsekkin kiinnostunut siitä ja ajattelin niin hänestäkin, kun olemme historian osastolla kirjastossa ja näin hänet jonkin aikaa sitten kirjakaupassa katselemassa aiheeseen liittyviä kirjoja. Hän sanoi huvittuneella äänellä: "Siitä on melkein kuukausi aikaa, miten voit muistaa sen?" Sitten hän punastui katsoen hieman sivulle suu kiinni leveästi hymyillen, kun me molemmat tajusimme sanaa sanomatta, että hänkin muisti minut. Yritin vastata jotain, mutten saanut puhetta suustani, kunnes ehdotin, että voisiko hän tulla läheiseen kahvilaan juttelemaan hetkeksi. Hän katsoi minua ihanilla silmillään nauraen ujon huvittuneesti ja sanoi suostuvansa. Menimme kahvilaan ja keskustelumme venähti hetkestä hieman pitemmäksi aikaa. Kukapa tietää, ehkä se kolikko oli sinä aamuna sittenkin oikeassa.
----------------------------------------
Arvoisa lukija, mielessäsi varmaankin pyörii kysymys, onko tämä tarina totta? Taruahan se on, kuten otsikossa kerrotaan, mutta ammennettu todellisuudesta. Halusin vain kirjoittaa muutaman sanan. Toki kertokaa mielipiteitänne tästä ja saa haukkuakin, jos siltä tuntuu, mutta lopuksi toivotan erittäin hyvää kesän jatkoa kaikille!! =)
Eräänä aamuna viikonloppuna, vaikka minulla olisi ollut muuta tekemistä, kysyin, että tapaisinko tänään mukavan naisen kaupungilla. Vastaus oli tietenkin kyllä ja päätin lähteä sinne iloisena. Menin kirjakauppaan ja ollessani historian osastolla, samaa hyllyä tuli katsomaan joku samanikäinen söpö tyttö. Ajattelin mielessäni hänen olevan se, kenestä kolikkoni kertoi aamulla, kun hän tuli hyvinkin lähelle minua ja näytti tuntevan olonsa mukavaksi vieressäni. Vaihdoin kohtaa hyllyssä hänen takaansa niin, että voisin katsoa häntä hieman tarkemmin, mutta hänkin katsoi minua nopeasti ja katseemme osui suoraan toistemme silmiin lähietäisyydeltä. Hän taisi hieman pelästyä siitä ja itse häkellyin hänen uskomattoman kauniista silmistään. Halusimme molemmat selvästi vaihtaa pari sanaa, mutta juuri kun keräsin rohkeuteni, veljeni soitti ja vastasin siihen. Koitin puhua mahdollisimman nopeasti, mutta hän oli sillä välin ehtinyt lähteä pois kirjakaupasta. Lähdin hänen peräänsä, mutten nähnyt häntä enää.
Kotona olin taivaassa ajatellessani häntä ja hänen kauniita silmiään, mutta harmittelin sitä, etten puhunut hänelle, kun oli mahdollisuus. Heittelin taas kolikkoa onnestani ja kyselin hänestä asioita, mutten tällä kertaa vain huvikseni, koska se oli ainoa tapa saada vastauksia, kunnen tietänyt hänestä yhtään mitään. Mietin pääni puhki, miten voisin nähdä hänet uudestaan. Hieman surullisena menin nukkumaan mukanani kaipaus hänen tapaamisestaan.
Seuraavana aamuna hän oli ensimmäinen ajatukseni herätessä ja eilinen päivä tuntui kovin unenomaiselta. Vaikka se olikin epätoivoista, päätin lähteä kaupungille ottaen ennustaja kolikkoni mukaan siinä toivossa, että tapaisin hänet uudestaan. Kävelin rakennuksista toisiin ja välillä heitin kolikkoa kysyen, missä hän voisi olla. Oli tuskallisen kuuma päivä, mutten luovuttanut turhasta hommastani. Kuitenkin tuntien päästä aloin väsyä ja kyselin hänen olinpaikkaansa useammin. Kolikon opastamana menin ostoskeskukseen ja siellä eri kerroksista toisiin, kunnes pysähdyin ja ajattelin, että mitä ihmettä olen oikeen tekemässä? Sätein itseäni tyhmyydestäni, kun kulutin aikaani turhaan juoksenteluun tuntemattoman ihastuksen perässä typerän kolikon neuvomana, jonka ennustukset ovat täyttä sattumaa taikka roskaa. Koitin unohtaa hänet ja menin kotiin masentuneena.
Muutamaa viikkoa myöhemmin, kun olin jättänyt kolikolla ennustamisen ja melkein unohtanut hänet kokonaan, näin ihastukseni sattumalta kirjastossa -- Hänen silmistään en voinut erehtyä. Siinä hetkessä kaikki tapahtunut unohtui ja mieleni valtasi ajatus, etten nyt saa menettää tilaisuuttani. Menin perhoset vatsassa tervehtimään häntä ja kysyin, olisiko hän kiinnostunut historiasta. Hän vastasi hämmästyneenä hymyillen myöntävästi ja ihmetteli, miksi kysyin sitä. Selitin olevani itsekkin kiinnostunut siitä ja ajattelin niin hänestäkin, kun olemme historian osastolla kirjastossa ja näin hänet jonkin aikaa sitten kirjakaupassa katselemassa aiheeseen liittyviä kirjoja. Hän sanoi huvittuneella äänellä: "Siitä on melkein kuukausi aikaa, miten voit muistaa sen?" Sitten hän punastui katsoen hieman sivulle suu kiinni leveästi hymyillen, kun me molemmat tajusimme sanaa sanomatta, että hänkin muisti minut. Yritin vastata jotain, mutten saanut puhetta suustani, kunnes ehdotin, että voisiko hän tulla läheiseen kahvilaan juttelemaan hetkeksi. Hän katsoi minua ihanilla silmillään nauraen ujon huvittuneesti ja sanoi suostuvansa. Menimme kahvilaan ja keskustelumme venähti hetkestä hieman pitemmäksi aikaa. Kukapa tietää, ehkä se kolikko oli sinä aamuna sittenkin oikeassa.
----------------------------------------
Arvoisa lukija, mielessäsi varmaankin pyörii kysymys, onko tämä tarina totta? Taruahan se on, kuten otsikossa kerrotaan, mutta ammennettu todellisuudesta. Halusin vain kirjoittaa muutaman sanan. Toki kertokaa mielipiteitänne tästä ja saa haukkuakin, jos siltä tuntuu, mutta lopuksi toivotan erittäin hyvää kesän jatkoa kaikille!! =)
Vastaukset 5
Vanhimmat
olis oikeesti hienoo jos tollein vois käydä mullekkin! Kävin viimeks eilen kirjastossa, mut ei siel näkyny yhtää autuaasti mulle hymyilevää neitosta, harmi kyllä.
Jos toi tarina olis totta ja tapahtuis mulle, se todennäköisesti päättyis hieman toisella tavalla. Se tyttö siellä kirjastossa leimais mut varmaan joksikin friikiks kyylääjäks tai tosi epätoivoseks, sentakii ku muistan vieläkii nähneeni hänet kirjakaupassa. Tai sitte ei muistas mua ollenkaa ja sanois ettei oo nähny mua koskaan aiemmin. Mut aina saa unelmoida! =)
Hyvä, että pidit tarinasta. Toivottavasti sinulle käy noin joskus, eikä se nyt mitään mahdotonta ole!! =)
No niin. Vihdoinkin aito lainaus Aku Ankasta. Siellä tätä kutsuttiin nimellä höpsismi ;). Se olikin aika kiva tarina. Niinkuin tämäkin sieltä muunneltuna.
Täytyy kyllä sanoa, ettei tämä tarina ole mitenkään saanut vaikutteita Aku Ankasta, vaikka niin epäilit. Olen luultavasti ainoa suomalainen, joka ei ole lukenut Aku Ankkaa muutamaa sivua enempää. Noh, en ole mitenkään ylpeä siitä, mutta...
sivistyksessäsi on valtava aukko. nyt hankit heti käsiisi pari vuosikertaa (kenen tahansa vastaantulijan hyllystä löytyy) ja kahlaat ne mitä pikimmiten läpi.
tarina oli kiva. jatka kirjoittamista.