Hiekka-astiasta ja kantolaukusta kysymys

Meille on tulossa n. kuukauden päästä kissanpentu. Katselin jo tuossa eilen tarvikkeita netistä. Ihan aluksi pennulle olisi varmastikin sopivan kokoinen 42*30*12 cm hiekkalaatikko, joka tuntui olevan aika standardi koko kaikista kompakteimmista laatikoista. Onko tuo koko riittävä myös aikuiselle kissalle? Minkä kokoisia laatikoita teillä muilla on?

Katselin myös kantokoppia/laukkuja ja silmiini osui eräs kantolaukku, joka vaikutti aika näppärältä. Onko kenelläkään kokemuksia kantolaukuista, toimivatko hyvin? Kyseinen laukku oli hieman pienempi kuin muoviset perus-kantokopat (esim. atlas10), mutta kovin suurta kokoeroa niillä ei ole.
2163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itse olen ostanut alusta lähtien isommat vermeet, ei tarvitse ostella uusia kissan kasvaessa. Pentukin menee suht korkealaitaisesta laatikosta yli, joten sen vuoksi ei tarvitse hankkia pientä laatikkoa alkuun. Kissalle mieluummin liian iso hiekkis kuin liian pieni. Se estää hiekkojen leviämistä lattioille paremmin jos kissa on mallia "kaivinkone".

Kantolaatikotkin olen hankkinut heti vähintään Atlas 20 kokoa, jolloin ei ole tarvetta ostaa uutta laatikkoa kissan kasvaessa. Kantolaukut toimii vähän erilaisissa tilanteissa, mutta autossa kovat boxit on turvallisimmat jos sattuu vaikka kolari. Tietysti myöskin ne pitää paremmin nesteitä jos kissalle sattuu laatikossa vahinko, vaikka mukana olisikin matkahiekkis.

Atlas 10 kokoinen kantoboxi on minusta turhan ahdas aikuiselle kissalle. Atlas 20 boxiin mahtuu dyno (eineslaatikko jossa kauppoihin tulee mm. lihoja, makkaroita jne.) poikittain takaosaan hiekkalaatikoksi. Meillä siis käytetään hiekkalaatikoita matkalla boxeissa.

Äänestä

Osta ehdottomasti katettu wc luukulla niin säästyt paljolta sotkulta kun hiekat ei lentele ympäriinsä. Lisäksi hajut eivät tule yhtä hyvin ilmoille ja eikä tarvitse itse eikä vieraiden kikkareita katsella. On muutenkin nätimpi. Siihen eteen vielä sellainen asiaan tarkoitettu matto niin siihen jää suurin osa hiekasta varpaiden välistä. Yhtä hyvin käyvät kissat sellaisessa kuin tavallisessa. Suosittelelen!

Kantokopasta sen verran että sellainen malli on hyvä jonka saa turvavyöhön kiinni niin on turvallisempi niin kissoille kuin sinullekin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jepulisjepulis kirjoitti:

Meille on tulossa n. kuukauden päästä kissanpentu. Katselin jo tuossa eilen tarvikkeita netistä. Ihan aluksi pennulle olisi varmastikin sopivan kokoinen 42*30*12 cm hiekkalaatikko, joka tuntui olevan aika standardi koko kaikista kompakteimmista laatikoista. Onko tuo koko riittävä myös aikuiselle kissalle? Minkä kokoisia laatikoita teillä muilla on?

Katselin myös kantokoppia/laukkuja ja silmiini osui eräs kantolaukku, joka vaikutti aika näppärältä. Onko kenelläkään kokemuksia kantolaukuista, toimivatko hyvin? Kyseinen laukku oli hieman pienempi kuin muoviset perus-kantokopat (esim. atlas10), mutta kovin suurta kokoeroa niillä ei ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu