PSYKIATRIAKO HOITAA?

Kiva, kun vastailet itse itsellesi saadaksesi tukea viesteillesi... Kukaan muu kun ei niihin tunnu enää jaksavan vastaillakaan... Kas kuinka sattuikaan, että ensimmäiset vastaukset tulivat tarkalleen kahden minuutin sisällä edellisen kirjoittamisesta. Ja noudattavat vieläpä kaikki ihan samaa rakennetta. Ehkäpä olisi aiheellista alkaa käyttää vaikka yhtä nimimerkkiä.

Sinällään ihan hyvä, että nyt etsit linkkejä yms. väitteidesi tueksi (linkkien luotettavuuden voinee jokainen arvioida itse). Uskottavuuttasi kuitenkin syö paljon se, että itse replyät itsellesi puolustuspuheita muka toisten nimissä ja muutenkin käytät ziljoonaa nikkiä.

Tee itsesi uskottavaksi, käytä yhtä nikkiä ja osallistu keskusteluun hyvien tapojen mukaisesti(!), tiedostavasti sekä perustellen. Silloin näkemyksesi ovat ainakin minun puolestani tervetulleita.

Hassua muuten, kuinka moni nimimerkki on viime aikoina lopettanut viestinsä kirjoittamalla "terv (lisää tähän nimimerkki)". Siis ei edes esim. "TV: (lisää nimimerkki)" tai "Terv. (nimim.)" vaan tarkalleen noin...

Voisi melkein ajatella, että kaikkien takana on sama henkilö................

... kirjoitti:

Kiva, kun vastailet itse itsellesi saadaksesi tukea viesteillesi... Kukaan muu kun ei niihin tunnu enää jaksavan vastaillakaan... Kas kuinka sattuikaan, että ensimmäiset vastaukset tulivat tarkalleen kahden minuutin sisällä edellisen kirjoittamisesta. Ja noudattavat vieläpä kaikki ihan samaa rakennetta. Ehkäpä olisi aiheellista alkaa käyttää vaikka yhtä nimimerkkiä.

Sinällään ihan hyvä, että nyt etsit linkkejä yms. väitteidesi tueksi (linkkien luotettavuuden voinee jokainen arvioida itse). Uskottavuuttasi kuitenkin syö paljon se, että itse replyät itsellesi puolustuspuheita muka toisten nimissä ja muutenkin käytät ziljoonaa nikkiä.

Tee itsesi uskottavaksi, käytä yhtä nikkiä ja osallistu keskusteluun hyvien tapojen mukaisesti(!), tiedostavasti sekä perustellen. Silloin näkemyksesi ovat ainakin minun puolestani tervetulleita.

Hassua muuten, kuinka moni nimimerkki on viime aikoina lopettanut viestinsä kirjoittamalla "terv (lisää tähän nimimerkki)". Siis ei edes esim. "TV: (lisää nimimerkki)" tai "Terv. (nimim.)" vaan tarkalleen noin...

Voisi melkein ajatella, että kaikkien takana on sama henkilö................

Onpa todella suuri yhteensattuma, että kolme aivan samaa mieltä olevaa kaveria sattui lukemaan tuon alkuperäisen viestin aivan samaan aikaan ja lähettää siihen vastineet ajassa, joka normaalisti yhdeltä ihmiseltä kuluisi kirjoittaa yhdellä koneella kaikki nuo kolme viestiä... Kummallista. Ja vielä yksikään heistä ei osaa pilkuttaa tekstiään (yhdessäkään viestissä ei ainuttakaan pilkkua) eikä muutenkaan oikein hallitse oikeinkirjoitusta!

Kumma myös miten nopeasti nuo kaksi alkuperäiseen viestiin vastannutta ehti lukea tuon alkuperäisen viestin, alkuperäisessä viestissä mainitun linkin sisällön... Ja vieläpä kirjoittaa vastauksen! Vajaassa kahdessa minuutissa kaikki tämä - olettaen, että he lukivat viestin heti, kun se saapui foorumille... Mitä muuten aika harvoin tapahtuu.

Perin kummallista.......... :)

... kirjoitti:

Kiva, kun vastailet itse itsellesi saadaksesi tukea viesteillesi... Kukaan muu kun ei niihin tunnu enää jaksavan vastaillakaan... Kas kuinka sattuikaan, että ensimmäiset vastaukset tulivat tarkalleen kahden minuutin sisällä edellisen kirjoittamisesta. Ja noudattavat vieläpä kaikki ihan samaa rakennetta. Ehkäpä olisi aiheellista alkaa käyttää vaikka yhtä nimimerkkiä.

Sinällään ihan hyvä, että nyt etsit linkkejä yms. väitteidesi tueksi (linkkien luotettavuuden voinee jokainen arvioida itse). Uskottavuuttasi kuitenkin syö paljon se, että itse replyät itsellesi puolustuspuheita muka toisten nimissä ja muutenkin käytät ziljoonaa nikkiä.

Tee itsesi uskottavaksi, käytä yhtä nikkiä ja osallistu keskusteluun hyvien tapojen mukaisesti(!), tiedostavasti sekä perustellen. Silloin näkemyksesi ovat ainakin minun puolestani tervetulleita.

Hassua muuten, kuinka moni nimimerkki on viime aikoina lopettanut viestinsä kirjoittamalla "terv (lisää tähän nimimerkki)". Siis ei edes esim. "TV: (lisää nimimerkki)" tai "Terv. (nimim.)" vaan tarkalleen noin...

Voisi melkein ajatella, että kaikkien takana on sama henkilö................

Siinä taas yksi vainoharhainen hörhö höpöttää. No voit onneksi parantaa itsesi kun olet alan ammattilainen (sori, ethän sinä vellipöksy uskalla niitä sähköiskuja itsellesi tietenkään ottaa!)

... kirjoitti:

Onpa todella suuri yhteensattuma, että kolme aivan samaa mieltä olevaa kaveria sattui lukemaan tuon alkuperäisen viestin aivan samaan aikaan ja lähettää siihen vastineet ajassa, joka normaalisti yhdeltä ihmiseltä kuluisi kirjoittaa yhdellä koneella kaikki nuo kolme viestiä... Kummallista. Ja vielä yksikään heistä ei osaa pilkuttaa tekstiään (yhdessäkään viestissä ei ainuttakaan pilkkua) eikä muutenkaan oikein hallitse oikeinkirjoitusta!

Kumma myös miten nopeasti nuo kaksi alkuperäiseen viestiin vastannutta ehti lukea tuon alkuperäisen viestin, alkuperäisessä viestissä mainitun linkin sisällön... Ja vieläpä kirjoittaa vastauksen! Vajaassa kahdessa minuutissa kaikki tämä - olettaen, että he lukivat viestin heti, kun se saapui foorumille... Mitä muuten aika harvoin tapahtuu.

Perin kummallista.......... :)

Niinpä. Mielenkiintoista, että nämä psykiatrian vastustajat eivät tosiaan osaa kirjoittaa äidinkieltään. Ja yleensä puolustajat ovat tällä palstalla kirjoittaneet parempaa suomea. Sivistys- ja koulutustason ero?

Hmmmm kirjoitti:

Niinpä. Mielenkiintoista, että nämä psykiatrian vastustajat eivät tosiaan osaa kirjoittaa äidinkieltään. Ja yleensä puolustajat ovat tällä palstalla kirjoittaneet parempaa suomea. Sivistys- ja koulutustason ero?

Monet asialliset kritisoijat (esim. Eräsmies) kyllä osaavat, mutta tämä amatööriterroristi ei oikein osaa. Enpä kyllä usko, että hän hirveästi edes vaivautuu, sillä koko rupeama on ilmiselvästi pelkkä vitsi. Minä en ainakaan osaa suhtautua vakavasti melkein kahteenkymmeneen viestiin, joista missään ei sanota mitään muuta kuin "sähköhoito on sairasta ja kiduttaa ihmisiä, kaikkihan sen tietää" hieman eri sanoilla, mutta ajatuksen pysyessä täysin samana ja perustelujen loistaessa poissaolollaan. Yhden viestin vielä voisi ottaa tosissaan, mutta kaksikymmentä ihan samanlaista ei kyllä ole mitään muuta kuin vitsi.

Ritalin kirjoitti:

Siinä taas yksi vainoharhainen hörhö höpöttää. No voit onneksi parantaa itsesi kun olet alan ammattilainen (sori, ethän sinä vellipöksy uskalla niitä sähköiskuja itsellesi tietenkään ottaa!)

Ihan ensiksi haluaisin kommentoida sitä, että tämän keskustelun taso on tosiaan aika alas vajonnutta. Ihmetyttää vain, miksi näistä asiattomista viesteistä ei sitten tehdä ilmoitusta. Aina vastatessa palstoille vastaa-linkin vieressä on ilmoita asiattomasta viestistä-linkki, joten eikö sen ilmoituksen tekeminen asiattomista viesteistä pitäisi olla helppoa? Vai onko kukaan yrittänyt vielä?
Sitten itse asiaan. Haluaisin puhua omista kokemuksistani psykiatrisen hoidon piirissä. Olen jo kirjoittanut osan ammattilaiset asialla- sivulle. Siellä kerroin kokemuksiani kriisitilanteista ja sairaalassaoloajasta. Tässä haluaisin kertoa nyt enemmän avohoidossa ollessani olevista kokemuksistani.
Ensinnäkin, en halua mitään yleistää, koska mitään ei voi todellakaan yleistää. Mutta, sen sanon, että ihmeen paljon näitä huonoja kokemuksia todella on. Eli, se kun aina aletaan puolustelemaan resurssi- ym. pulalla tai sillä, että eihän kaikki ole alalla taitamattomia ja sitä rataa, mielestäni se ei ole (ainakaan pelkästään) asian ydin/ongelma. Totta kai on hyvä, että on ymmärrystä ja muistaa, että kaikki ovat vain ihmisiä, mutta hei haloo, sillä tavallahan voidaan alkaa vaikka mitä julmuuksia puolustelemaan kuten eri väkivallan muotoja. Eli, kohtuus kaikessa. Sitä paitsi, vaikka suurimmaksi osaksi psykiatriassa olisi (ja varmaan onkin) hyvää, niin entäs se huono sitten? Minusta olisi oikeudenmukaista, että kaikki saisivat hyvää hoitoa. Se, että toiset saavat hyvää ja toiset huonoa hoitoa on todellakin kyseenalaista. Tietysti, eihän sille mitään voi, että se on mennyt sellaiseksi puutteellisten resurssien takia, mutta eikö kaikilla pitäisi olla oikeus hyvään hoitoon? No, se ei ole tosiaan mahdollista, mutta eikö asiakkailla saisi olla edes oikeutta tyytymättömyyteen? Vastaatte tietysti, että kyllä. Mutta, eipä sitä oikeutta kuitenkaan tunnu olevan. Minä ainakin olen kokenut sen, että jos arvostelen "hienoa" systeemiä, niin voi helvetti sitä ymmärtämättömyyden määrää mitä olen saanut osakseni. Eikä aina ole edes ollut kysymys kritiikistä, vaan ymmärtämättömyydestä yleensä. Ja, sitten kun joku sitä vähänkin viitsii sanoa (usein kuitenkin asiallisesti)niin tullaan vain vihaisiksi. Esim. toisella paikkakunnalla asuessani mtt:n psykiatri otti minut silmätikukseen, kun uskalsinkin sanoa ääneen siitä, että en halua käydä enää "terapeutin" luona. Kävin mtt:ssä psykiatrisen sairaanhoitajan luona, vaikka olisin tarvinnut kunnollista psykoterapiaa. Viisas psykiatri sanoi, kun vaadin päästä psykoterapiaan, että "tämähän on psykoterapiaa"!!! HUH HUH! Se ei todellakaan pidä paikkaansa! Jopa maallikot tietävät tämän asian. Tosin, en tiedä, että oliko kysymys tyhmyydestä vai tahallisesta valehtelusta. Oli miten oli, mutta aika paha moka. Hoitohenkilökunta on huonommin perehtynyt asioihin kuin maallikot. Mielestäni tämä on aika huolestutavaa, koska tällaista ei saisi olla ollenkaan, vaikka olisi miten paha resurssipula. Ei mitenkään voi puolustella valehtelua, epäkunnioittavaa käytöstä tai liiallista puuttumista asiakkaan asioihin.
Viimeisimmät kokemukseni (ja myös veljeni kokemukset) puhuvat lääkärien ja hoitajien liiallisesta puuttumisesta asiakkaidensa elämään. Esim. käytin vielä alkuvuodesta lääkkeitä ja käyttäisin edelleen, jos lääkärini olisi ollut yhteistyöhaluinen. Muuten hän on ihan ok, joten en ala häntä täysin kritisoimaan. Mutta, halusin alkaa vähentämään lääkitystäni, koska olen jo sen ikäinen (26v.) että haluaisin pikkuhiljaa perustaa perheen. Olen naimisissa ja minulla on ollut jo muutaman vuoden halu saada lapsi. Myös miehelläni on alkanut kehittyä samaa halua. Tosin, olen vielä aika nuori, mutta mieheni on reilut 10 v. minua vanhempi. Joten, jos hän aikoo isäksi ja minä äidiksi, niin ei tässä enää sata vuotta halua odotella. Totta kai asiat pitää saada kuntoon kuten lääkitys, mutta minusta on alkanut tuntua, että niitä lääkkeitä saa syödä lopun ikäänsä jos lääkäriltä kysyy. Olen ollut koko ajan paranemaan päin ja ihan pian siirtymässä kokonaan ns. normaaliin elämään. Olen tuore ylioppilas, joten aika hyvin olen saanut asiani järjestykseen. Se lukiokaan ei ole todellakaan mikään pikku juttu.
Ongelma on siis se, että lääkäri meinaa ruveta sanelemaan minulle MINUN ELÄMÄÄNI kuuluviani asioita. Kun kysyin lääkityksen vähentämisestä (tiedän että niitä ei pitäisi lopettaa äkisti), niin hän ei edes harkinnut sitä silloin, eikä lähitulevaisuudessa. Olisi pitänyt odottaa useampi vuosi, että edes alettaisiin vähentämään. Lääkkeistä kun ei tiedä odotusaikana, niin minä en ainakaan halua ottaa mitään riskiä siinä.
Päätin, että nyt saa helvetti riittää. Toi ihminen ei ala sanelemaan elämääni ja en ala kyselemään häneltä lupaa yhtään mihinkään. Sitähän se nimittäin olisi, koska lääkkeistä kun on kysymys, niistä on tosiaan puhuttava lääkärin kanssa. Olen myös sitä mieltä, että missään vaiheessa en olisi lääkkeitä tarvinnut, jos vähän enemmän olisi asiantuntevia, inhimillisempiä ihmisiä alalla. Ei ole koskaan ollut mitään psykoottisuutta, vaikka eiväthän he sitä myönnä. Ainakin sairaalassa jokainen on vähintään psykoottinen.
Joten, kun lääkäri ei suostunut kanssani yhteistyöhön, päätin lopettaa lääkkeet tosta noin vaan, koska niitä ei voinut puolittaa kun olivat kapseleita. Se on todella riskihommaa, mutta kestin kyllä ja huomaan voivani paremmin kuin koskaan. Eli, en todellakaan tarvitse lääkkeitä! Sen voivat kaikki minua tuntevat ihmiset todistaa.
Toinen ihmetyttävä asia on se, miten mielenterveysongelmaisia kuntoutetaan. Eli, jos on vähänkin paremmassa kunnossa, niin pitäisi mennä joko kouluun opiskelemaan, töihin tai ainakin työharjoitteluun. No, ei siinä sinänsä mitään pahaa ole, onhan töihin meno ja kaikki tekeminen hyvä asia, PAITSI jos siitä tulee hoitomuoto. Mielestäni töihin menevät terveet ihmiset, eivät sairaat. Työssä tai koulussa oleminen ei ole todellakaan mikään hoitomuoto, vaan fyysisiä ja psyykkisiä voimavaroja rasittavaa työn tekoa. Tiedän kokemuksesta, olen joutunut jom pariin otteeseen lopettamaan koulun väsymyksen takia. Kysymys kuuluukin: miten sellaisessa asiassa kuin työn teossa voi olla mitään hoidollista, kun pahimmillaan se työ aiheuttaa juuri niitä ongelmia tai jopa sairauksia??? Työ ja opiskelu ovat hyvin stressiä aiheuttavia tekijöitä, ellei nyt satu olemaan kysymys sellaisesta työstä, jolla on myös terapeuttisia vaikutuksia ja tekijöitä. Tätä minä en millään meinaa ymmärtää ja olen miettinyt tätä jo pitkään. Viimeksi, kun olin psykiatrin vastaanotolla, niin 55 min. ei puhuttu mistään muusta kuin töihin menosta. Sitä paitsi, en olisi vielä ollut edes valmis ottamaan työvoimatoimistoon yhteyttä, kun olin niin väsynyt yo-kirjoituksista. Siellä tosiaan noinkin pitkän ajan hän oli kuin joku työvoimatoimiston ihminen, jonka tarkoitus on saada uutta työvoimaa. (vast.ottoaika oli jo kuukauden päästä kirjoituksista ja siinä ajassa minun olisi jo pitänyt ottaa työkkäriin yhteyttä!!!)
Voitteko kertoa, että miten näin kehdataankin toimia ihmistä kohtaan, joka joutuu ponnistelemaan kaikessa enemmän kuin muut? Varsinkin, kun ns. terveetkään eivät jaksaisi (eivätkä tosiaan jaksa) kirjotusten jälkeen ajatella mitään kummempia tulevaisuuden suunnitelmia. Joten, kyllä todella ihmettelen tätä meininkiä. Sanon myös, että ehkä ongelman ydin ei olekaan niissä muutamissa mädissä omenoissa, vaan käsityksissä siitä, miten ihmisiä hoidetaan mielenterveyspuolella. Eli, luullaan, että on tosi hieno systeemi, jolla ihmisiä saadaan normaalielämään. Totta kai systeemissä on hyvät puolensa, mutta ajatukset ihmisten hoitamisesta, ihmiskäsitykset ja metodit ovat aika kyseenalaisia. On siis hienoa, että mennään työelämän pariin, mutta kun se on vain sitä ja lääkehoitoa. En minä ainakaan muusta tiedä.
Herää kysymys, että miten ihmisen emotionaalisuus on otettu huomioon? En minä ainakaan kokenut viime vastaanotolla tippaakaan mitään hoidollista, vaan potkua perseelle ja töihin! Olen käynyt pari kertaa ammatinvalinnanohjauksessa ja täytyy sanoa, että se psykologikin tukee ja ymmärtää minua enemmän kuin mielenterveysongelmien hoitoon keskittynyt psykiatrian erikoislääkäri. Täytyy sanoa, että todella erikoista!
Nyt tietysti aletaan pitämään kaikkia puolustuspuheita, mutta ei auta. Mielestäni kokemukset riitävät aivan hyvin perusteiksi mielenterveysasioissa. Eikö juuri psyykkinen osa ihmisestä ole se, joka perustuu tunteista ja kokemuksista? Voi sitä aina väittää vastaan, mutta kyllä palautteen antamiseen ja asioiden kokemuksiin pitäisi riittää tunteet, koska eikö tunnepuolta just hoideta psyykkisissä häiriöissä? On tietysti hyvä, että tunnepuolen hoitamisessa on myös "järjellisempi" puoli, mutta eihän se voi olla sitä pelkästään. Eli, jos ihmisellä on voimakasta ahdistusta tms., niin ei häntä mikäänn järkevä ja hyödyllinen tekeminen voi PELKÄSTÄÄN auttaa. Ei ainakaan minulla. Vaikka kuinka puurtaisin asioita, tekisin ja touhuaisin, niin ei ne ongelmat siitä häviä ja tuska ei lievene välttämättä yhtään. Minulla ainakin ainoa asia mikä voi auttaa sielullisessa kriisissä, on toisen ihmisen läheisyys. Ei mikään muu.
Tietysti aina ei voi tosiaan olla lähellä, mutta edes läsnä. Ihminen ei ole yksinäinen susi, vaan tarvitsee toisia ihmisiä. Eli, pelkkä läsnäolo jo riittää. Mutta, jos ei ole läsnäoloa ja inhimillisiä kontakteja, niin se on vaikeampi juttu. Emotionaaliseen hätään auttaa parhaiten emotionaalinen tuki. Kuinka paljon sellaista on mahdollista saada psykiatriassa, kun siellä ei meinaa saada edes inhimillistä kontaktia. Hoitohenkilöt eivät tietenkään voi olla sillä tavalla lähellä kuin ystävät tai perheenjäsenet, mutta kun sitä inhimillisyyttä ainakaan minä en ole juurikaan saanut kahdeksan vuoden aikana, vaikka olen aika monen eri lääkärin ja hoitajan kanssa ollut tekemisissä hoitotarkoituksessa.
Pitäisi tosiaan se kirja kirjoittaa, koska eihän varmaan tämäkään teksti riitä myöntämään tarpeeksi vikoja, vaikka on PITKÄ kirjoitus.

pohdiskelija kirjoitti:

Ihan ensiksi haluaisin kommentoida sitä, että tämän keskustelun taso on tosiaan aika alas vajonnutta. Ihmetyttää vain, miksi näistä asiattomista viesteistä ei sitten tehdä ilmoitusta. Aina vastatessa palstoille vastaa-linkin vieressä on ilmoita asiattomasta viestistä-linkki, joten eikö sen ilmoituksen tekeminen asiattomista viesteistä pitäisi olla helppoa? Vai onko kukaan yrittänyt vielä?
Sitten itse asiaan. Haluaisin puhua omista kokemuksistani psykiatrisen hoidon piirissä. Olen jo kirjoittanut osan ammattilaiset asialla- sivulle. Siellä kerroin kokemuksiani kriisitilanteista ja sairaalassaoloajasta. Tässä haluaisin kertoa nyt enemmän avohoidossa ollessani olevista kokemuksistani.
Ensinnäkin, en halua mitään yleistää, koska mitään ei voi todellakaan yleistää. Mutta, sen sanon, että ihmeen paljon näitä huonoja kokemuksia todella on. Eli, se kun aina aletaan puolustelemaan resurssi- ym. pulalla tai sillä, että eihän kaikki ole alalla taitamattomia ja sitä rataa, mielestäni se ei ole (ainakaan pelkästään) asian ydin/ongelma. Totta kai on hyvä, että on ymmärrystä ja muistaa, että kaikki ovat vain ihmisiä, mutta hei haloo, sillä tavallahan voidaan alkaa vaikka mitä julmuuksia puolustelemaan kuten eri väkivallan muotoja. Eli, kohtuus kaikessa. Sitä paitsi, vaikka suurimmaksi osaksi psykiatriassa olisi (ja varmaan onkin) hyvää, niin entäs se huono sitten? Minusta olisi oikeudenmukaista, että kaikki saisivat hyvää hoitoa. Se, että toiset saavat hyvää ja toiset huonoa hoitoa on todellakin kyseenalaista. Tietysti, eihän sille mitään voi, että se on mennyt sellaiseksi puutteellisten resurssien takia, mutta eikö kaikilla pitäisi olla oikeus hyvään hoitoon? No, se ei ole tosiaan mahdollista, mutta eikö asiakkailla saisi olla edes oikeutta tyytymättömyyteen? Vastaatte tietysti, että kyllä. Mutta, eipä sitä oikeutta kuitenkaan tunnu olevan. Minä ainakin olen kokenut sen, että jos arvostelen "hienoa" systeemiä, niin voi helvetti sitä ymmärtämättömyyden määrää mitä olen saanut osakseni. Eikä aina ole edes ollut kysymys kritiikistä, vaan ymmärtämättömyydestä yleensä. Ja, sitten kun joku sitä vähänkin viitsii sanoa (usein kuitenkin asiallisesti)niin tullaan vain vihaisiksi. Esim. toisella paikkakunnalla asuessani mtt:n psykiatri otti minut silmätikukseen, kun uskalsinkin sanoa ääneen siitä, että en halua käydä enää "terapeutin" luona. Kävin mtt:ssä psykiatrisen sairaanhoitajan luona, vaikka olisin tarvinnut kunnollista psykoterapiaa. Viisas psykiatri sanoi, kun vaadin päästä psykoterapiaan, että "tämähän on psykoterapiaa"!!! HUH HUH! Se ei todellakaan pidä paikkaansa! Jopa maallikot tietävät tämän asian. Tosin, en tiedä, että oliko kysymys tyhmyydestä vai tahallisesta valehtelusta. Oli miten oli, mutta aika paha moka. Hoitohenkilökunta on huonommin perehtynyt asioihin kuin maallikot. Mielestäni tämä on aika huolestutavaa, koska tällaista ei saisi olla ollenkaan, vaikka olisi miten paha resurssipula. Ei mitenkään voi puolustella valehtelua, epäkunnioittavaa käytöstä tai liiallista puuttumista asiakkaan asioihin.
Viimeisimmät kokemukseni (ja myös veljeni kokemukset) puhuvat lääkärien ja hoitajien liiallisesta puuttumisesta asiakkaidensa elämään. Esim. käytin vielä alkuvuodesta lääkkeitä ja käyttäisin edelleen, jos lääkärini olisi ollut yhteistyöhaluinen. Muuten hän on ihan ok, joten en ala häntä täysin kritisoimaan. Mutta, halusin alkaa vähentämään lääkitystäni, koska olen jo sen ikäinen (26v.) että haluaisin pikkuhiljaa perustaa perheen. Olen naimisissa ja minulla on ollut jo muutaman vuoden halu saada lapsi. Myös miehelläni on alkanut kehittyä samaa halua. Tosin, olen vielä aika nuori, mutta mieheni on reilut 10 v. minua vanhempi. Joten, jos hän aikoo isäksi ja minä äidiksi, niin ei tässä enää sata vuotta halua odotella. Totta kai asiat pitää saada kuntoon kuten lääkitys, mutta minusta on alkanut tuntua, että niitä lääkkeitä saa syödä lopun ikäänsä jos lääkäriltä kysyy. Olen ollut koko ajan paranemaan päin ja ihan pian siirtymässä kokonaan ns. normaaliin elämään. Olen tuore ylioppilas, joten aika hyvin olen saanut asiani järjestykseen. Se lukiokaan ei ole todellakaan mikään pikku juttu.
Ongelma on siis se, että lääkäri meinaa ruveta sanelemaan minulle MINUN ELÄMÄÄNI kuuluviani asioita. Kun kysyin lääkityksen vähentämisestä (tiedän että niitä ei pitäisi lopettaa äkisti), niin hän ei edes harkinnut sitä silloin, eikä lähitulevaisuudessa. Olisi pitänyt odottaa useampi vuosi, että edes alettaisiin vähentämään. Lääkkeistä kun ei tiedä odotusaikana, niin minä en ainakaan halua ottaa mitään riskiä siinä.
Päätin, että nyt saa helvetti riittää. Toi ihminen ei ala sanelemaan elämääni ja en ala kyselemään häneltä lupaa yhtään mihinkään. Sitähän se nimittäin olisi, koska lääkkeistä kun on kysymys, niistä on tosiaan puhuttava lääkärin kanssa. Olen myös sitä mieltä, että missään vaiheessa en olisi lääkkeitä tarvinnut, jos vähän enemmän olisi asiantuntevia, inhimillisempiä ihmisiä alalla. Ei ole koskaan ollut mitään psykoottisuutta, vaikka eiväthän he sitä myönnä. Ainakin sairaalassa jokainen on vähintään psykoottinen.
Joten, kun lääkäri ei suostunut kanssani yhteistyöhön, päätin lopettaa lääkkeet tosta noin vaan, koska niitä ei voinut puolittaa kun olivat kapseleita. Se on todella riskihommaa, mutta kestin kyllä ja huomaan voivani paremmin kuin koskaan. Eli, en todellakaan tarvitse lääkkeitä! Sen voivat kaikki minua tuntevat ihmiset todistaa.
Toinen ihmetyttävä asia on se, miten mielenterveysongelmaisia kuntoutetaan. Eli, jos on vähänkin paremmassa kunnossa, niin pitäisi mennä joko kouluun opiskelemaan, töihin tai ainakin työharjoitteluun. No, ei siinä sinänsä mitään pahaa ole, onhan töihin meno ja kaikki tekeminen hyvä asia, PAITSI jos siitä tulee hoitomuoto. Mielestäni töihin menevät terveet ihmiset, eivät sairaat. Työssä tai koulussa oleminen ei ole todellakaan mikään hoitomuoto, vaan fyysisiä ja psyykkisiä voimavaroja rasittavaa työn tekoa. Tiedän kokemuksesta, olen joutunut jom pariin otteeseen lopettamaan koulun väsymyksen takia. Kysymys kuuluukin: miten sellaisessa asiassa kuin työn teossa voi olla mitään hoidollista, kun pahimmillaan se työ aiheuttaa juuri niitä ongelmia tai jopa sairauksia??? Työ ja opiskelu ovat hyvin stressiä aiheuttavia tekijöitä, ellei nyt satu olemaan kysymys sellaisesta työstä, jolla on myös terapeuttisia vaikutuksia ja tekijöitä. Tätä minä en millään meinaa ymmärtää ja olen miettinyt tätä jo pitkään. Viimeksi, kun olin psykiatrin vastaanotolla, niin 55 min. ei puhuttu mistään muusta kuin töihin menosta. Sitä paitsi, en olisi vielä ollut edes valmis ottamaan työvoimatoimistoon yhteyttä, kun olin niin väsynyt yo-kirjoituksista. Siellä tosiaan noinkin pitkän ajan hän oli kuin joku työvoimatoimiston ihminen, jonka tarkoitus on saada uutta työvoimaa. (vast.ottoaika oli jo kuukauden päästä kirjoituksista ja siinä ajassa minun olisi jo pitänyt ottaa työkkäriin yhteyttä!!!)
Voitteko kertoa, että miten näin kehdataankin toimia ihmistä kohtaan, joka joutuu ponnistelemaan kaikessa enemmän kuin muut? Varsinkin, kun ns. terveetkään eivät jaksaisi (eivätkä tosiaan jaksa) kirjotusten jälkeen ajatella mitään kummempia tulevaisuuden suunnitelmia. Joten, kyllä todella ihmettelen tätä meininkiä. Sanon myös, että ehkä ongelman ydin ei olekaan niissä muutamissa mädissä omenoissa, vaan käsityksissä siitä, miten ihmisiä hoidetaan mielenterveyspuolella. Eli, luullaan, että on tosi hieno systeemi, jolla ihmisiä saadaan normaalielämään. Totta kai systeemissä on hyvät puolensa, mutta ajatukset ihmisten hoitamisesta, ihmiskäsitykset ja metodit ovat aika kyseenalaisia. On siis hienoa, että mennään työelämän pariin, mutta kun se on vain sitä ja lääkehoitoa. En minä ainakaan muusta tiedä.
Herää kysymys, että miten ihmisen emotionaalisuus on otettu huomioon? En minä ainakaan kokenut viime vastaanotolla tippaakaan mitään hoidollista, vaan potkua perseelle ja töihin! Olen käynyt pari kertaa ammatinvalinnanohjauksessa ja täytyy sanoa, että se psykologikin tukee ja ymmärtää minua enemmän kuin mielenterveysongelmien hoitoon keskittynyt psykiatrian erikoislääkäri. Täytyy sanoa, että todella erikoista!
Nyt tietysti aletaan pitämään kaikkia puolustuspuheita, mutta ei auta. Mielestäni kokemukset riitävät aivan hyvin perusteiksi mielenterveysasioissa. Eikö juuri psyykkinen osa ihmisestä ole se, joka perustuu tunteista ja kokemuksista? Voi sitä aina väittää vastaan, mutta kyllä palautteen antamiseen ja asioiden kokemuksiin pitäisi riittää tunteet, koska eikö tunnepuolta just hoideta psyykkisissä häiriöissä? On tietysti hyvä, että tunnepuolen hoitamisessa on myös "järjellisempi" puoli, mutta eihän se voi olla sitä pelkästään. Eli, jos ihmisellä on voimakasta ahdistusta tms., niin ei häntä mikäänn järkevä ja hyödyllinen tekeminen voi PELKÄSTÄÄN auttaa. Ei ainakaan minulla. Vaikka kuinka puurtaisin asioita, tekisin ja touhuaisin, niin ei ne ongelmat siitä häviä ja tuska ei lievene välttämättä yhtään. Minulla ainakin ainoa asia mikä voi auttaa sielullisessa kriisissä, on toisen ihmisen läheisyys. Ei mikään muu.
Tietysti aina ei voi tosiaan olla lähellä, mutta edes läsnä. Ihminen ei ole yksinäinen susi, vaan tarvitsee toisia ihmisiä. Eli, pelkkä läsnäolo jo riittää. Mutta, jos ei ole läsnäoloa ja inhimillisiä kontakteja, niin se on vaikeampi juttu. Emotionaaliseen hätään auttaa parhaiten emotionaalinen tuki. Kuinka paljon sellaista on mahdollista saada psykiatriassa, kun siellä ei meinaa saada edes inhimillistä kontaktia. Hoitohenkilöt eivät tietenkään voi olla sillä tavalla lähellä kuin ystävät tai perheenjäsenet, mutta kun sitä inhimillisyyttä ainakaan minä en ole juurikaan saanut kahdeksan vuoden aikana, vaikka olen aika monen eri lääkärin ja hoitajan kanssa ollut tekemisissä hoitotarkoituksessa.
Pitäisi tosiaan se kirja kirjoittaa, koska eihän varmaan tämäkään teksti riitä myöntämään tarpeeksi vikoja, vaikka on PITKÄ kirjoitus.

oot muuten kirjottanut paljon ja perustellusti eli omasta kokemuksesta, oli tärkeetä että omat kokemukset tuodaan esiin!
Psykiatria pitää todella tutkia tarkasti läpi onko se tehtäviensä tasalla vai tehdäänkö jotain muuta ja sitten selitellään ja puolustellaan!
ihmisten pitää saada rahoilleen vastinetta ja psykiatria ei sitä anna, siis se täytyy saada lähemmän puolueettoman tarkastelun piiriin ja korjata!Olen usein kuullut miten ihmiset ovat kertoneet miten heitä on loukattu psykiatrien tai alan hoitajien taholta!Meidän kunnollisten ihmisten ja poliitikkojen täytyy tietää mitä tapahtuu suljettujen ovien takana kanssaihmisellemme!!Ovatko he turvassa ja hyvissä käsissä! Esim Italiassa kun mielisairaalat Ratsattiin ministeriön toimesta oli näky niin kaamea kuin "keskitysleirissä konsanaan" ja siitä johtuen mielisairaalat suljettiin kokonaan!Mitenhän on meillä kun kukaan puolueeton taho ei tee tätä yllätystutkintaa! Olisi syytä kyllä!
Pitää välittää sen verran hyvistä kanssaeläjistä eikä vain saada heidät pois silmistä ja julistaa hullujenkirjoihin ja sitäkautta menettämään ihmisoikeutensa! polliisi

pohdiskelija kirjoitti:

Ihan ensiksi haluaisin kommentoida sitä, että tämän keskustelun taso on tosiaan aika alas vajonnutta. Ihmetyttää vain, miksi näistä asiattomista viesteistä ei sitten tehdä ilmoitusta. Aina vastatessa palstoille vastaa-linkin vieressä on ilmoita asiattomasta viestistä-linkki, joten eikö sen ilmoituksen tekeminen asiattomista viesteistä pitäisi olla helppoa? Vai onko kukaan yrittänyt vielä?
Sitten itse asiaan. Haluaisin puhua omista kokemuksistani psykiatrisen hoidon piirissä. Olen jo kirjoittanut osan ammattilaiset asialla- sivulle. Siellä kerroin kokemuksiani kriisitilanteista ja sairaalassaoloajasta. Tässä haluaisin kertoa nyt enemmän avohoidossa ollessani olevista kokemuksistani.
Ensinnäkin, en halua mitään yleistää, koska mitään ei voi todellakaan yleistää. Mutta, sen sanon, että ihmeen paljon näitä huonoja kokemuksia todella on. Eli, se kun aina aletaan puolustelemaan resurssi- ym. pulalla tai sillä, että eihän kaikki ole alalla taitamattomia ja sitä rataa, mielestäni se ei ole (ainakaan pelkästään) asian ydin/ongelma. Totta kai on hyvä, että on ymmärrystä ja muistaa, että kaikki ovat vain ihmisiä, mutta hei haloo, sillä tavallahan voidaan alkaa vaikka mitä julmuuksia puolustelemaan kuten eri väkivallan muotoja. Eli, kohtuus kaikessa. Sitä paitsi, vaikka suurimmaksi osaksi psykiatriassa olisi (ja varmaan onkin) hyvää, niin entäs se huono sitten? Minusta olisi oikeudenmukaista, että kaikki saisivat hyvää hoitoa. Se, että toiset saavat hyvää ja toiset huonoa hoitoa on todellakin kyseenalaista. Tietysti, eihän sille mitään voi, että se on mennyt sellaiseksi puutteellisten resurssien takia, mutta eikö kaikilla pitäisi olla oikeus hyvään hoitoon? No, se ei ole tosiaan mahdollista, mutta eikö asiakkailla saisi olla edes oikeutta tyytymättömyyteen? Vastaatte tietysti, että kyllä. Mutta, eipä sitä oikeutta kuitenkaan tunnu olevan. Minä ainakin olen kokenut sen, että jos arvostelen "hienoa" systeemiä, niin voi helvetti sitä ymmärtämättömyyden määrää mitä olen saanut osakseni. Eikä aina ole edes ollut kysymys kritiikistä, vaan ymmärtämättömyydestä yleensä. Ja, sitten kun joku sitä vähänkin viitsii sanoa (usein kuitenkin asiallisesti)niin tullaan vain vihaisiksi. Esim. toisella paikkakunnalla asuessani mtt:n psykiatri otti minut silmätikukseen, kun uskalsinkin sanoa ääneen siitä, että en halua käydä enää "terapeutin" luona. Kävin mtt:ssä psykiatrisen sairaanhoitajan luona, vaikka olisin tarvinnut kunnollista psykoterapiaa. Viisas psykiatri sanoi, kun vaadin päästä psykoterapiaan, että "tämähän on psykoterapiaa"!!! HUH HUH! Se ei todellakaan pidä paikkaansa! Jopa maallikot tietävät tämän asian. Tosin, en tiedä, että oliko kysymys tyhmyydestä vai tahallisesta valehtelusta. Oli miten oli, mutta aika paha moka. Hoitohenkilökunta on huonommin perehtynyt asioihin kuin maallikot. Mielestäni tämä on aika huolestutavaa, koska tällaista ei saisi olla ollenkaan, vaikka olisi miten paha resurssipula. Ei mitenkään voi puolustella valehtelua, epäkunnioittavaa käytöstä tai liiallista puuttumista asiakkaan asioihin.
Viimeisimmät kokemukseni (ja myös veljeni kokemukset) puhuvat lääkärien ja hoitajien liiallisesta puuttumisesta asiakkaidensa elämään. Esim. käytin vielä alkuvuodesta lääkkeitä ja käyttäisin edelleen, jos lääkärini olisi ollut yhteistyöhaluinen. Muuten hän on ihan ok, joten en ala häntä täysin kritisoimaan. Mutta, halusin alkaa vähentämään lääkitystäni, koska olen jo sen ikäinen (26v.) että haluaisin pikkuhiljaa perustaa perheen. Olen naimisissa ja minulla on ollut jo muutaman vuoden halu saada lapsi. Myös miehelläni on alkanut kehittyä samaa halua. Tosin, olen vielä aika nuori, mutta mieheni on reilut 10 v. minua vanhempi. Joten, jos hän aikoo isäksi ja minä äidiksi, niin ei tässä enää sata vuotta halua odotella. Totta kai asiat pitää saada kuntoon kuten lääkitys, mutta minusta on alkanut tuntua, että niitä lääkkeitä saa syödä lopun ikäänsä jos lääkäriltä kysyy. Olen ollut koko ajan paranemaan päin ja ihan pian siirtymässä kokonaan ns. normaaliin elämään. Olen tuore ylioppilas, joten aika hyvin olen saanut asiani järjestykseen. Se lukiokaan ei ole todellakaan mikään pikku juttu.
Ongelma on siis se, että lääkäri meinaa ruveta sanelemaan minulle MINUN ELÄMÄÄNI kuuluviani asioita. Kun kysyin lääkityksen vähentämisestä (tiedän että niitä ei pitäisi lopettaa äkisti), niin hän ei edes harkinnut sitä silloin, eikä lähitulevaisuudessa. Olisi pitänyt odottaa useampi vuosi, että edes alettaisiin vähentämään. Lääkkeistä kun ei tiedä odotusaikana, niin minä en ainakaan halua ottaa mitään riskiä siinä.
Päätin, että nyt saa helvetti riittää. Toi ihminen ei ala sanelemaan elämääni ja en ala kyselemään häneltä lupaa yhtään mihinkään. Sitähän se nimittäin olisi, koska lääkkeistä kun on kysymys, niistä on tosiaan puhuttava lääkärin kanssa. Olen myös sitä mieltä, että missään vaiheessa en olisi lääkkeitä tarvinnut, jos vähän enemmän olisi asiantuntevia, inhimillisempiä ihmisiä alalla. Ei ole koskaan ollut mitään psykoottisuutta, vaikka eiväthän he sitä myönnä. Ainakin sairaalassa jokainen on vähintään psykoottinen.
Joten, kun lääkäri ei suostunut kanssani yhteistyöhön, päätin lopettaa lääkkeet tosta noin vaan, koska niitä ei voinut puolittaa kun olivat kapseleita. Se on todella riskihommaa, mutta kestin kyllä ja huomaan voivani paremmin kuin koskaan. Eli, en todellakaan tarvitse lääkkeitä! Sen voivat kaikki minua tuntevat ihmiset todistaa.
Toinen ihmetyttävä asia on se, miten mielenterveysongelmaisia kuntoutetaan. Eli, jos on vähänkin paremmassa kunnossa, niin pitäisi mennä joko kouluun opiskelemaan, töihin tai ainakin työharjoitteluun. No, ei siinä sinänsä mitään pahaa ole, onhan töihin meno ja kaikki tekeminen hyvä asia, PAITSI jos siitä tulee hoitomuoto. Mielestäni töihin menevät terveet ihmiset, eivät sairaat. Työssä tai koulussa oleminen ei ole todellakaan mikään hoitomuoto, vaan fyysisiä ja psyykkisiä voimavaroja rasittavaa työn tekoa. Tiedän kokemuksesta, olen joutunut jom pariin otteeseen lopettamaan koulun väsymyksen takia. Kysymys kuuluukin: miten sellaisessa asiassa kuin työn teossa voi olla mitään hoidollista, kun pahimmillaan se työ aiheuttaa juuri niitä ongelmia tai jopa sairauksia??? Työ ja opiskelu ovat hyvin stressiä aiheuttavia tekijöitä, ellei nyt satu olemaan kysymys sellaisesta työstä, jolla on myös terapeuttisia vaikutuksia ja tekijöitä. Tätä minä en millään meinaa ymmärtää ja olen miettinyt tätä jo pitkään. Viimeksi, kun olin psykiatrin vastaanotolla, niin 55 min. ei puhuttu mistään muusta kuin töihin menosta. Sitä paitsi, en olisi vielä ollut edes valmis ottamaan työvoimatoimistoon yhteyttä, kun olin niin väsynyt yo-kirjoituksista. Siellä tosiaan noinkin pitkän ajan hän oli kuin joku työvoimatoimiston ihminen, jonka tarkoitus on saada uutta työvoimaa. (vast.ottoaika oli jo kuukauden päästä kirjoituksista ja siinä ajassa minun olisi jo pitänyt ottaa työkkäriin yhteyttä!!!)
Voitteko kertoa, että miten näin kehdataankin toimia ihmistä kohtaan, joka joutuu ponnistelemaan kaikessa enemmän kuin muut? Varsinkin, kun ns. terveetkään eivät jaksaisi (eivätkä tosiaan jaksa) kirjotusten jälkeen ajatella mitään kummempia tulevaisuuden suunnitelmia. Joten, kyllä todella ihmettelen tätä meininkiä. Sanon myös, että ehkä ongelman ydin ei olekaan niissä muutamissa mädissä omenoissa, vaan käsityksissä siitä, miten ihmisiä hoidetaan mielenterveyspuolella. Eli, luullaan, että on tosi hieno systeemi, jolla ihmisiä saadaan normaalielämään. Totta kai systeemissä on hyvät puolensa, mutta ajatukset ihmisten hoitamisesta, ihmiskäsitykset ja metodit ovat aika kyseenalaisia. On siis hienoa, että mennään työelämän pariin, mutta kun se on vain sitä ja lääkehoitoa. En minä ainakaan muusta tiedä.
Herää kysymys, että miten ihmisen emotionaalisuus on otettu huomioon? En minä ainakaan kokenut viime vastaanotolla tippaakaan mitään hoidollista, vaan potkua perseelle ja töihin! Olen käynyt pari kertaa ammatinvalinnanohjauksessa ja täytyy sanoa, että se psykologikin tukee ja ymmärtää minua enemmän kuin mielenterveysongelmien hoitoon keskittynyt psykiatrian erikoislääkäri. Täytyy sanoa, että todella erikoista!
Nyt tietysti aletaan pitämään kaikkia puolustuspuheita, mutta ei auta. Mielestäni kokemukset riitävät aivan hyvin perusteiksi mielenterveysasioissa. Eikö juuri psyykkinen osa ihmisestä ole se, joka perustuu tunteista ja kokemuksista? Voi sitä aina väittää vastaan, mutta kyllä palautteen antamiseen ja asioiden kokemuksiin pitäisi riittää tunteet, koska eikö tunnepuolta just hoideta psyykkisissä häiriöissä? On tietysti hyvä, että tunnepuolen hoitamisessa on myös "järjellisempi" puoli, mutta eihän se voi olla sitä pelkästään. Eli, jos ihmisellä on voimakasta ahdistusta tms., niin ei häntä mikäänn järkevä ja hyödyllinen tekeminen voi PELKÄSTÄÄN auttaa. Ei ainakaan minulla. Vaikka kuinka puurtaisin asioita, tekisin ja touhuaisin, niin ei ne ongelmat siitä häviä ja tuska ei lievene välttämättä yhtään. Minulla ainakin ainoa asia mikä voi auttaa sielullisessa kriisissä, on toisen ihmisen läheisyys. Ei mikään muu.
Tietysti aina ei voi tosiaan olla lähellä, mutta edes läsnä. Ihminen ei ole yksinäinen susi, vaan tarvitsee toisia ihmisiä. Eli, pelkkä läsnäolo jo riittää. Mutta, jos ei ole läsnäoloa ja inhimillisiä kontakteja, niin se on vaikeampi juttu. Emotionaaliseen hätään auttaa parhaiten emotionaalinen tuki. Kuinka paljon sellaista on mahdollista saada psykiatriassa, kun siellä ei meinaa saada edes inhimillistä kontaktia. Hoitohenkilöt eivät tietenkään voi olla sillä tavalla lähellä kuin ystävät tai perheenjäsenet, mutta kun sitä inhimillisyyttä ainakaan minä en ole juurikaan saanut kahdeksan vuoden aikana, vaikka olen aika monen eri lääkärin ja hoitajan kanssa ollut tekemisissä hoitotarkoituksessa.
Pitäisi tosiaan se kirja kirjoittaa, koska eihän varmaan tämäkään teksti riitä myöntämään tarpeeksi vikoja, vaikka on PITKÄ kirjoitus.

Käytä nyt hyvä ihminen kappalejakoa tekstissä, ei noin pitkää tekstiä voi lukea ilman.

Peratsin kirjoitti:

Käytä nyt hyvä ihminen kappalejakoa tekstissä, ei noin pitkää tekstiä voi lukea ilman.

Ihan niinkuin välttelisit tätä viestin aihetta. Puutut nyt hyvin epäolennaiseen asiaan. Eli suomeksi sanottuna yrität vähätellä viestin kirjoittajaa. Siinä et valitettavasti kyllä onnistu. Annappas nyt vain kallonkutistaja kommenttisi tästä kyseisestä asiasta, vai alkaako housunpunttisi tutisemaan?

Seuraaja kirjoitti:

Ihan niinkuin välttelisit tätä viestin aihetta. Puutut nyt hyvin epäolennaiseen asiaan. Eli suomeksi sanottuna yrität vähätellä viestin kirjoittajaa. Siinä et valitettavasti kyllä onnistu. Annappas nyt vain kallonkutistaja kommenttisi tästä kyseisestä asiasta, vai alkaako housunpunttisi tutisemaan?

Hyvät ihmiset!

Olen ollut niin keskittynyt asiaani, että en ole tajunnut/jaksanut ajatella kappalejakoja tms. kirjoittaessani. Nyt vasta huomasin itsekin, miten työlästä kirjoitusteni lukeminen voi olla. Sanoisin kuitenkin, että jos on tarpeeksi kiinnostunut asiasta, ei anna ilmaisullisen kömpelyyden häiritä. Vaikka kirjoittajat laittavat kappalejakoja, en minä silti jaksa aina niitä lukea, koska ne ovat todella pitkiä kirjoituksia, jolloin tekstin sisältö saattaa olla myös väsyttävä.

Yritän jatkossa keskittää enemmän huomiota myös kielelliseen ilmaisuun. Toivon, että älkää kuitenkaan hirveästi keskittykö äidinkielen taitoihin, koska ne eivät ole todellakaan pääasioita. Tunteilla kirjoitetut asiat ovat yleensä enemmän virheellisempiä, kuin muut kirjoitukset. Silloin ei tosiaankaan kiinnitä huomiota äidinkielellisiin asioihin, vaan tunteet vievät enemmän mukana.

Hmmmm kirjoitti:

Niinpä. Mielenkiintoista, että nämä psykiatrian vastustajat eivät tosiaan osaa kirjoittaa äidinkieltään. Ja yleensä puolustajat ovat tällä palstalla kirjoittaneet parempaa suomea. Sivistys- ja koulutustason ero?

Kyllä teet itsestäsi naurettavan näillä kommenteillasi. Yrität tällaisilla lasten tasoisilla jutuillasi saada kiinnitettyä ihmisten huomiota.

Kasva jo on kallonkutistaja aikuiseksi! Viestin kirjoittaneella henkilöllä on tietoa enemmän kuin teillä kaikilla psykiatreilla yhteensä kun puhutaan ihmisestä ja hänen mielenterveydestään.

Bogey kirjoitti:

Monet asialliset kritisoijat (esim. Eräsmies) kyllä osaavat, mutta tämä amatööriterroristi ei oikein osaa. Enpä kyllä usko, että hän hirveästi edes vaivautuu, sillä koko rupeama on ilmiselvästi pelkkä vitsi. Minä en ainakaan osaa suhtautua vakavasti melkein kahteenkymmeneen viestiin, joista missään ei sanota mitään muuta kuin "sähköhoito on sairasta ja kiduttaa ihmisiä, kaikkihan sen tietää" hieman eri sanoilla, mutta ajatuksen pysyessä täysin samana ja perustelujen loistaessa poissaolollaan. Yhden viestin vielä voisi ottaa tosissaan, mutta kaksikymmentä ihan samanlaista ei kyllä ole mitään muuta kuin vitsi.

Psychiatrists-the Men behind Hitler,
by Thomas Rèoder, Volker Kubillus and Anthony Burwell

ALL the world knows of Adolf Hitler and the atrocities committed under his leadership during the Nazi era. But were he and his small band of accomplices alone?
Meticulously researched and thoroughly documented, Psychiatrists -The Men Behind Hitler gives a rare glimpse into the real forces that instigated the genocide of the Third Reich - and that still exert an incalculably destructive impact on our world today. This book answers questions such as:

Who really stood behind Hitler, indoctrinating him and inspiring him?
What role did these people play in the "extermination machines" of the death camps?
How did they escape punishment after World War II and return to become "respectable" members of society?
Under what disguise are the Men Behind Hitler and their disciples responsible for the skyrocketing statistics in crime, illiteracy and drug abuse in today's society?
How can we stop their pernicious influence - before it's too late?
Book Description:
ADOLF HITLER - a man whose name will live forever in infamy, synonymous with racism, hatred and genocide.

Over the years, much attention has been focused on this madman and his partners in crime. How could such a phenomenon have come to be, and how could it possibly have brought an entire country to commit such senseless acts of mass human extermination?

The result of years of research, this highly explosive and well-documented book will reveal the hidden forces behind the Nazi movement during the Third Reich - which not only inspired the atrocities of the Holocaust, but actually helped carry them out.

Incredibly, the Men Behind Hitler are very much with us today, still hidden but intimately involved in almost every aspect of our day-to-day life in education, medicine, law, government and even religion.

Who are the Men Behind Hitler and how can we recognize them?

This book names the names and presents the facts. In so doing, it will shine a bright light on a group that permeates the world today with the same dubious theories, methods and practices that incited the horrors of the Holocaust, and which are responsible for the declining state of human life in the world today.

This book carefully details the history of psychiatric theories including genetics and eugenics, both of which closely relate to the German activities of sterilization, genetic laws, and finally their Jewish "final solution" of outright genocide (euphemistically called "euthanasia"). Find out how modern psychiatric theories promote the same devious nonsense, but under a much more careful approach so as not to alert the general public. They learned from their mistakes and are spreading their destructive ideas again. It's up to the rest of us to learn the truth and not allow them to continue in their social and individual destruction.