Haukkujille kysymys Paavo Väyrysestä

Hän on nukkunut yön yli. Sekö se on se pahin syntinsä?

Mitään muuta todellista näyttöä teille häiriköille ei ole siitä,
että hän olis toiminut Suomen kannalta huonosti.

Sauli Lipponen ja Paavo Niinistö !! tai siis etunimet toisin päin tietenkin !!,
veivät Suomen EMU-nimiseen liittoon ja €:on ilman kansanäänestystä, "ensimmäisessä junassa" kuten Paavo Lipponen asian ilmaisi silloin,
vaikka Suomen perustuslaissa sanotaan, että Suomella on oma valuutta, markka.
Nyt ollaan sitten suossa kaulaa myöten.
Ja syynä oli toisen noista tunku Euroopan presidentiksi, EI siis Suomen etu!!!!.

Olette juuri niin kuin koulukiusaajat, kun yksi sio kaunainen alkaa kiusata, niin muut kaikki haluavat olla samassa laumassa ja kiusata parhaansa mukaan.
Todellisia laumasieluja ilman aivotoimintaa!

---
2259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Ohoh, siihenkö sinun kirjotus taitosi loppui, sait vain haukkumista aikaseksi. miellyttävämpi olisi ollut lukea asiasta järkevä kirjoitus,siis harjoitusta lisää vaan - niin kyllä se siitä.

Äänestä

kovin kaunaa täynnään.
Sinulta todennäköisesti juuri kysyttiin niitä haukkumistenne syitä, joita et pysty kirjoittamaan!

Minä olen monta kertaa "nukkunut yön yli" silloin kun on ollut vaikea ratkaisu tehtävänä, ja se on todellakin hyvä juttu, auttaa paljon silloin, kun on paljon tehtävää ja paljon pelissä Suomen kansalla, jolle on vastuussa ratkaisuistaan.

En olisi ikinä lähtenyt "ensimmäisellä junalla" viemään Suomen kansaa perikatoon.
Ensin aivotyö asian hyväksi.

.

Äänestä

Kampanjoi miten paljon tahansa, mutta Väyrystä en äänestä, se on satavarma.
Tyrkytykset vain ärsyttävät eivät ainakaan lisää äänimäärää hänelle, joten teet vain hallaa idolillesi. Mieti asiaa ihan oikeasti.

Äänestä
  • nen viesti ketjussa.)

    Ole kiltti ja lue avaus. Tätä ei aloittaja kysynyt, vaan niitä
    p e r u s t e i t a tuolle vihallesi ja kaunallesi.

    E tarvi sanoa, ketä et aio äänestää, s e h ä n on kait sinun asiasi!

    Äänestä

  • Aloittaja, (ensimmäi kirjoitti:

    nen viesti ketjussa.)

    Ole kiltti ja lue avaus. Tätä ei aloittaja kysynyt, vaan niitä
    p e r u s t e i t a tuolle vihallesi ja kaunallesi.

    E tarvi sanoa, ketä et aio äänestää, s e h ä n on kait sinun asiasi!

    En vihaa enkä tunne kaunaa, mutta en myöskään kunnioita, kokemustahan meillä kaikilla on jo kymmenien vuosien ajalta. Perustelu olisi tänne aivan liian pitkä. Pitäköön kymmenien tuntien yksinpuheluita eduskunnassa, jarruttakoon kaikkea ja aina, näpelöiköön lentoemäntiä ja olkoon aina väärinymmärretty oikeassa oleva marttyyri ja ja ... tuossahan oli nyt vain alkua ...

    Tarkoituksesihan oli taas nostaa Paavo Väyrysen nimi aloitukseen tyrkylle. Jo riittää. Ihan oikeasti uskon, että teet vain hallaa hänen pressanvaalilleen. Jos olisi vaa'ankieliasemassa, putoaisi ihan teidän fanaatikkojen takia ... no, mikä ettei. ;)) Jatka ihmeessä, miten olisi uusi aloitus Paavo Väyrynen pressaksi.

    Äänestä

  • old_profile_33466 kirjoitti:

    Juuri vihaa ja kaunaa on viestissäsi ja vailla perusteluita!

    Äänestä

  • Mitä muuta muka? kirjoitti:

    Juuri vihaa ja kaunaa on viestissäsi ja vailla perusteluita!

    Ihanko itse annat plussia ja miinuksia. ;)) Sillä laillahan niitä plussia kai kertyy hyvin?

    Äänestä

HYVÄ hyvä, just noin, euro voidaan peruttaa perustuslakiin vedoten, Lipponen syytteeseen valtio petoksesta, vankilaan loppuijäkseen, niin tekee muutkin ulkomaat pistää tuholaiset vankilaan jotkut jopa tapaa ne, mutta suomi on sivistyny maa, vankila riittää, tästä suosta on selvittävä joteki, eteläeurooppaan ei ainuttakaan penniä enään kaikki se mikä sinne on pantu on jo meneteetyä rahaa, mitä enemmän pitkitetään tilannetta sitä enemmän suomi menettää rahaa ONKO OIKEIN ei taatusti ole oikein!
Paavo Väyryselle kaikki kunnia, häön aikoiaan ehdotti pohjoismaitten yhteistyötä,, mikä oli harvinaisen älykäs ajatus, mutta LIPPONEN tyrmäsi koko ajatuksen, ruotsista olis saanut tukea ja neuvoja mutta Lipposelle ei kelvannu, nyt on suomi täysin konkurssissa, velat alkaa olla niin suuret ettei suomi pysty niiitä maksamaan heheh ja silti on velalla maksamassa toisten maitten velkoja ,,, onko mitääön järkeä koko asiasssa, niin tietysti katainen ja kumppanit kuvittelevat KISKOVANSA suuret korot jotka korvais koko touhun mutta taitaa olla utopiaa koko haave, hulluja on nyky päättäjät, TIMO SOINI ja PAAVO VÄYRYNEN suomen johtoon muuten käy suomelle tosi huonosti,,, huonosti on jo käyny, mutta nämä herrat ehkä pikkuhiljaa saa suomen uuteen nousuun toivonmukaan !!!

Äänestä

ansainnut preidentin viran, Väyrynen on kokenein, pätevin tehtävään !

ÄÄNESTÄN PAAVO VÄYRYSTÄ,

mitä enemmän media mollaa sitä varmmemin PAAVO VÄYRYNEN saa uusia äänetäjiä ,, suomessa on menossa valtava TYHMYYS jopa media syyllistyy TYHMYYTEEN, hävetkää hyvät ihmiset !!

Äänestä
  • Saathan sinä piirtää äänestyslippuusi vielä sydämenkuvankin. ;)

    Äänestä

Voi olla että Paavo Väyrysestä tulisi Suomelle hyväkin Presitentti.

Timo Soini olisi hukattu siihen virkaan .hän on Eduskunnassa parempi .
Saa opposition kannatuksen , ja vahva oppositio voi vaikka kaataa hallituksen .

. Ei pääse nykyinen Hallitus ihan kaikenlaisia Lehmänkauppoja tekemään-

Mutta tiedä häntä jos Timo Soini ilmoittaa syys-lokskuun vaihteessa haluaako asettua Presitentti ehdokkaaksi-, siinä sitten onkin Kansalla ajattelemista millaisen Presitentin Suomi saa.

Äänestä

tehtävään.

Aivan Timo Soini on ylivertainen, mutta Paavo Väyrynen on samoilla linjoilla joten suosittelen Paavo Väyrystä, hänellä muutenki politinen ura lähestyy loppuaan, tämä järjestys olisi kansan kannalta hyvä , saa nähdä kuinka tulee käymään !

Äänestä

Eihän se haukku haavaa tee, sen Paavo V tietää toki hyvin. Vaalien tuloshan se tämänkin skaban ratkaisee eikä mielipiteet ä-koppien ulkopuolella.

Jos sattuisi niin käymään, että jostain iänkaikkisen unkeellisesta syystä P V todettaissin vaalien voittajaksi en Sahelian aurinkohiekoille muuttaisi.
Tässä iässä vaalien kannalta kaikki oikeudellisesti pätevät ratkaisut toki kelpaa; käyköön äänestyksessä sitten miten käykin.

Äänestä

Vaalit voi olla yllätys varsinki Paavo Väyrysen arvostelijoille, jostai syystä tuntuu että Paavo Väyrynen on tuleva presidenttimme, lähinnä virka on edustus virka joka sopii, ainaki luulisin, hyvin Väyryselle pitkän poliittisen uran päätteeksi, jos ja kun Väyrynen on ehdokkaana äänestan häntä .
Timo Soini kohtasi myös paljon negatiivista arvostelua , mutta kansa oli toista mieltä, kuten me kaikki sen hyvin tiedämme, nyt voi käydä samoin !

Äänestä

sielu etkä koulukiusaaja. Tuosta viestistä päätellen.

Äänestä

Presidenttikisassa on nyt parilla 'ehdokkaalla' vanhan vihkikuvan vaimon päälle liimattu uusi, nuorempi nainen vaimon päälle.

Halveksin syvästi sellaisia miehiä.

Ihminen tulisi miehenkin olla.
-------------------------------------------

Äänestä

, eihän se vielä olekkaan koulussa.

Äänestä

ssa

mitä höpiset,,, sehän on jonkun tekemä tahallinen retusointi mollaus mielessä, ota järki käteen äläkä höpise tyhmiä

Äänestä

Keskusta voisi ottaa oppia suomenruotsalaisista,

kuinka presidenttiehdokas asetetaan,ei kaunaa,ei riitaa,

vaan lämpimät halaukset ja taputukset!

Kansa saisi sitten äänestää ja päättää,

demokratia toimisi. Ei sen kummempaa.

Äänestä
  • Tarkoittaakohan tämä vaimojen päälle liimaus Lipposta ja Kantolaa. Et kai vain Niinistöä siinä suhteessa esille nosta. Hänen vaimonsahan vuosia sitten kuoli auto-onnettomuudessa ja lienee hänellä oikeus vuosien jälkeen saada kumppani itselleen.

    Sanon vain, että En äänestä Väyrystä enkä Soinia, vaikka olisivat ainoat ehdokkaat. En äänestäisi ollenkaan, jos tuo tilanne olisi.

    Onneksi on parempiakin ehdokkaita tulossa.

    Onkohan täällä laitettu jonkinlaisia jarruja ketjuihin, missä puhutaan P.V:stä.
    Aina alkaa tuo hyrrä pyöriä ja lähetys takkuilla.

    Äänestä

  • mukana menossa kirjoitti:

    Tarkoittaakohan tämä vaimojen päälle liimaus Lipposta ja Kantolaa. Et kai vain Niinistöä siinä suhteessa esille nosta. Hänen vaimonsahan vuosia sitten kuoli auto-onnettomuudessa ja lienee hänellä oikeus vuosien jälkeen saada kumppani itselleen.

    Sanon vain, että En äänestä Väyrystä enkä Soinia, vaikka olisivat ainoat ehdokkaat. En äänestäisi ollenkaan, jos tuo tilanne olisi.

    Onneksi on parempiakin ehdokkaita tulossa.

    Onkohan täällä laitettu jonkinlaisia jarruja ketjuihin, missä puhutaan P.V:stä.
    Aina alkaa tuo hyrrä pyöriä ja lähetys takkuilla.

    Tunnetusti äksyn miehen vaimo kuoli nuorena, se on totta.

    Mutta monta on näitä muuten uuden päälle liimanneita.

    Kovin olet kaunaa täynnään. Perusteita vihallesi et tiedä etkä kerro.
    Sinulta todennäköisesti juuri kysyttiin niitä haukkumistenne syitä, joita et pysty kirjoittamaan!

    Minä olen monta kertaa "nukkunut yön yli" silloin kun on ollut vaikea ratkaisu tehtävänä, ja se on todellakin hyvä juttu, auttaa paljon silloin, kun on paljon tehtävää ja paljon pelissä Suomen kansalla, jolle on vastuussa ratkaisuistaan.

    En olisi ikinä lähtenyt "ensimmäisellä junalla" viemään Suomen kansaa perikatoon.
    Ensin asioista selvän otto haastattelemalla ja sitten aivotyö asian hyväksi. Vasta uutena aamuna päätös.

    Äänestä

Paavo Väyrystä !

Paavo Väyrynen on paras, äänestän ehdottomasti parasta Paavo VÄyrystä,
häneltä löytyy kokemusta, koulutusta, pätevyyttä, kansalle mieleisiä mielipiteitä, eikös presidentin tulekki olla koko kansan presidentti, pitää kansan puolia, edustaa hyvin suomenkansaa sen Väyrynen osaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Äly hoi! kirjoitti:

Hän on nukkunut yön yli. Sekö se on se pahin syntinsä?

Mitään muuta todellista näyttöä teille häiriköille ei ole siitä,
että hän olis toiminut Suomen kannalta huonosti.

Sauli Lipponen ja Paavo Niinistö !! tai siis etunimet toisin päin tietenkin !!,
veivät Suomen EMU-nimiseen liittoon ja €:on ilman kansanäänestystä, "ensimmäisessä junassa" kuten Paavo Lipponen asian ilmaisi silloin,
vaikka Suomen perustuslaissa sanotaan, että Suomella on oma valuutta, markka.
Nyt ollaan sitten suossa kaulaa myöten.
Ja syynä oli toisen noista tunku Euroopan presidentiksi, EI siis Suomen etu!!!!.

Olette juuri niin kuin koulukiusaajat, kun yksi sio kaunainen alkaa kiusata, niin muut kaikki haluavat olla samassa laumassa ja kiusata parhaansa mukaan.
Todellisia laumasieluja ilman aivotoimintaa!

---

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu