Papillion

Katsoiko kukaan eilen kyseistä leffaa? Minusta se todella hyvä, olen nähnyt sen jo kerran aikaisemminkin joskus lapsena, kiva että se näytettiin taas.Ne jotka katsoi Mitä mieltä olitte elokuvasta? Minusta se kuuluu yhtään hyviin vanhan ajan elokuvista.=)
9708
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kirjan lukeneena, elokuva olis suuri pettymys isoine virheineen. Leffassa oli kohtia, joita ei oikeasti tapahtunut. Esim. Julot'n kuolema siinä alussa(papillon tapasi Julot'n 15 vuotta myöhemmin), Dega ei pirunsaarella käynytkään(saatikka tullut hulluksi). Leffassa ei mielestäni perehdytty tarpeeksi Papin eristyksessä oloaikaan ja "kellokävelyyn". Lista on pitkä. Otti jopa vähän päähän kun katsoin elokuvaa.

En ole mitään lukuihmisiä, mutta pakko suositella kirjaa. Kerrassaan loistava!! Kai se leffa silti niiden mielestä hyvä jotka ei juuri sitä kirjaa ole lukeneet.

Äänestä
  • Todella hyvä elokuva...ei mitään vikaa.

    Äänestä

  • Myös mun mielestä kirja ´Vanki nimeltä Papillon´ oli loistava, mutta niin oli myös elokuva.
    Aika harvoin kirja on huonompi kuin siitä tehty elokuva.Elokuva ei aina ole huono vaikka se ei orjallisesti kirjaa mukailisikaan.Kirjan lukemisessa on se hyvä puoli, että tapahtumat ja tapahtumapaikat saa kuvitella juuri haluamallaan tavalla.

    Kirjan jatko-osa ´Banco´ , joka kertoo vapausvuosista, oli pettymys.

    Äänestä

  • papi kirjoitti:

    Myös mun mielestä kirja ´Vanki nimeltä Papillon´ oli loistava, mutta niin oli myös elokuva.
    Aika harvoin kirja on huonompi kuin siitä tehty elokuva.Elokuva ei aina ole huono vaikka se ei orjallisesti kirjaa mukailisikaan.Kirjan lukemisessa on se hyvä puoli, että tapahtumat ja tapahtumapaikat saa kuvitella juuri haluamallaan tavalla.

    Kirjan jatko-osa ´Banco´ , joka kertoo vapausvuosista, oli pettymys.

    Pitäisi muuten lukea tuo Blanco. Kirjan lukeminen antaa kyllä okeuden kuvitella ja hahmotella erilaisia tapahtumapaikkoja ja ihmisiä, mutta ei niitä tapahtumia juuri voi kuvitella. Siis ainakaan sellaisia raaka-fakta tapahtumia.

    Näin pitkä kirja vaatisi minisarjan, kumpa sellainen joskus tehtäisiin. Tai 3-osaisen leffan.

    Kyllä LOTR:in leffaversiokin olisi surkea jos koko kirja olis isketty 2-3 tunnin kuvaformaattiin. Silti ne jotka eivät kirjaa olisi lukeneet antaisivat 5 tähteä ko. leffalle.

    Äänestä

  • Minä kirjoitti:

    Todella hyvä elokuva...ei mitään vikaa.

    elokuvassa oli toivoa ja klasikkoihin luettava, vain mielikuvituksemme asettaa rajat !

    Äänestä

En mikää arvostelija oo, enkä osaa oikein analysoida leffoja, mutta jotenkin se "tahdistus" ja leikkaus tuntui oudoilta.
En oikein osaa selittää tarkemmin. Olisi helpompaa näyttää suoraan elokuvasta joitain kohtia, jotka iskivät silmään.
Siinä oli myös muutama virhe, jotka ei nyt sinänsä haittaa ja pari epäloogisuutta haittasi.
Ehkä vain odotin erilaista elokuvaa. Tai ehkä Shawshank Redemption saa muut vankilapako-elokuvat näyttämään huonommilta.

Äänestä

se elokuvan loppu siellä saarella oli paras

Äänestä

Eka kerran katsottuna ok. Toisella kertaa liian pitkä vaikka katsoin alusta loppuun asti silloinkin, kuin myös kolmannella ja neljännellä kerralla. Vähän liikaa turhaa mukana elokuvan lopussa ainakin. Olisi saanut olla siis lyhyempi.

Kirjaa en ole lukenut, joten se siitä..

Pojot kuitenkin ****/*****, koska kyllähän tuossa muutama tippa tuli valutettua.

Äänestä

Hyvä leffa mut kirjan lukeneena huomaa et mielettömästi jää asiaa pois.Kirjana Papillonin tarina on tosi rankka mut suomennos ei oikeen toimi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


joku kirjoitti:

Katsoiko kukaan eilen kyseistä leffaa? Minusta se todella hyvä, olen nähnyt sen jo kerran aikaisemminkin joskus lapsena, kiva että se näytettiin taas.Ne jotka katsoi Mitä mieltä olitte elokuvasta? Minusta se kuuluu yhtään hyviin vanhan ajan elokuvista.=)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu