Mä en tiedä, mitä tehdä. Oma elämä on ihan hukassa, enkä jaksaisi nousta aamulla sängystä. Sama jos silmät eivät aukeaisi, mulla ei oo syytä nousta. Ihmisillä olis parempi ilman mua. Oon 17, enkä jaksa lukiota. En jaksa sitä, etten pysty täyttämään muiden toiveita ja olemaan se täydellinen neiti...En pysty edes täyttämään omaa ainoaa toivettani, laihuutta. Muuta en enää toivo tai halua, kaikki on menettänyt merkityksensä. Laihtunut olen joo ja avohoidossa syömishäiriöstä, mutta silti näen läskiä. Elämä on yhtä kalorivaje,paasto,ahmiminen,itseinho,lihomispelko,liikuntakierrettä...Kai senkin paskan alkaminen päivästä toiseen on jokin syy elää. Mä en jaksa. Oon ihan loppu. Itken illat ja yöt valvon ahdistuksessa. Apua oon saamassa, mutta se kestää, jonot on suuret ja tästä ei heti parannuta...
Kouluruokailu on jo tarpeeksi iso pala ja se, että hymyilen vaikka sattuu. Jatkuvat perheen ongelmat,elämänhaluton alkoholisti-isäni, lapsuus, jonne kaipaan...Edessä on vastuu ja aikuisuus, enkä mä oo sinne yhtään valmis...
En jaksa enää edes tavata kavereita omatoimisesti. Haluaisin paeta elämääni sukulaisille, jotka tuovat ruuan eteen ja tuputtavat minua syömään, saisin vaan levätä, olla tekemättä mitään...Mutta sekin ahdistaa, koska en voi syödä niitä ruokia. Tai voin, mutta paha olo tulee myöhemmin ja ajatuksissa syömishäiriö hallitsee koko ajan. En siis pääse pakoon.
Haluan parantua ja samaan aikaan en halua...En halua lihoa.
Miten te jaksatte päivästä toiseen? Saako elämää enää koskaan kiinni? Vai olisiko parempi vaan päästää irti...
Kouluruokailu on jo tarpeeksi iso pala ja se, että hymyilen vaikka sattuu. Jatkuvat perheen ongelmat,elämänhaluton alkoholisti-isäni, lapsuus, jonne kaipaan...Edessä on vastuu ja aikuisuus, enkä mä oo sinne yhtään valmis...
En jaksa enää edes tavata kavereita omatoimisesti. Haluaisin paeta elämääni sukulaisille, jotka tuovat ruuan eteen ja tuputtavat minua syömään, saisin vaan levätä, olla tekemättä mitään...Mutta sekin ahdistaa, koska en voi syödä niitä ruokia. Tai voin, mutta paha olo tulee myöhemmin ja ajatuksissa syömishäiriö hallitsee koko ajan. En siis pääse pakoon.
Haluan parantua ja samaan aikaan en halua...En halua lihoa.
Miten te jaksatte päivästä toiseen? Saako elämää enää koskaan kiinni? Vai olisiko parempi vaan päästää irti...
Vastaukset 2
Vanhimmat
En osaa tehdä päätöksiä enää. En voi lopettaa koulua tai pidentää opiskeluani, koska en uskalla, pelkään sukulaisteni mielipiteitä...Pelkään puhua asiasta, olla heikko, pettymys.
Tiiätkö kokkolassa olevan päiväsyömishäiriöklinikan? Se auttoi mut taas elämän tielle. Paikka on kallis mutta vakuutus maksoi. :)
Hei Ihminen! Sinullakin on tarkoitus elämässäsi. Olen itse samassa mielitilassa kuin sinäkin,mielessä vain laihuus... Mutta älä anna periksi. Jos et halua puhua kenekään kanssa kirjiota johonkin vihkoon ajatuksesi,kuin púhuisit toiselle ihmiselle.
Tsemppiä,yhdessä selvitään!