6,6%

Miksi Suomessa tullaan tässä asiassa jälkijunassa ja kepu kekkaloi vielä niin kuin sillä olisi jonkinlainen nouseva poliittinen tulevaisuuskin?
Onneksi Suomessakin suuntaus on oikeanlainen, kepu putoaa pienpuolueeksi. Mutta olisi se voinut suvaita tehdä sen jo aikaisemmin.

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Annie Lööf nousemassa Ruotsin keskustapuolueen johtoon/1135268988192?ref=rss
2879
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Kepulla on hyvö historia ja kova tulevaisuus. Kannattaa kekkuloida.

Äänestä

Ei kekkaloi kovin pitkään. Pressan vaaleissa jalasmökki saa 1% kannatuksen ja reilun vuoden päästä on kunnallisvaalit joissa se lopullinen romahdus tapahtuu eli kepun kannatus on silloin siellä KD ja RKP:n välissä..

Äänestä
  • Ei edes yhtä prosenttia, jos se EX-MTK-jyrä Härmälä tulee olemaan kepun ehdokas. Vaikka eihän kepulla ole varaa edes esivaaliin, kuten Väykkynen sanoi.

    Härmälää ei tule sekoittaa Hemilään, joka sentään oli mies kepuloisiin ämmiin verrattuna. Kepussa onkin tuo naiskiintiö näkyvästi toteutettu. Siinä puolueessa kun miehetkin ovat sitä lajia, että mekko päälle vaan.

    Äänestä

Ihanata vastustajat, ihanata. Kepulla on nyt pieni kesämasennus, mutta varjelkaa. Sitten ropsahtaa gallupit ylös raketin lailla.

Äänestä
  • Sanonpa vaan, että saattaa Kepulle syksyn mittaan iskeä angstia ja kaamosmasennusta monenlaista, kun muiden puolueiden kannatus sujahtaa kätevästi oikealta ohi.
    Onhan Paavolle luvattu peräti 1 prosentin suuruinen kannatus presidentinvaaleissa.
    Sillä kannatuksella ei kuitenkaan Mäntyniemeen mennä eikä tasavaltaa johdeta..
    Tammikuuussa, 22.1.2012 sitten nähdään, kun Sauli Niinistö mahdollisesti jo I kierroksen jälkeen voittajana astelee vaimonsa Jennin ja koiransa Lennun kanssa uuteen elämään Mäntyniemeen.

    Äänestä

6.66%

Äänestä

Kepu on turha. Ei muuta.

Äänestä

"Lööfin mukaan puolue ei ole matkalla oikealle eikä vasemmalle."

Onneksi Suomen Keskustalla suunta on selvä, suoraan alas.

Äänestä

Kuten Timo Soini sanoo, ei kepulien kanssa pysty kukaan tekeen yhteistyötä ja varsinkin nyt kun kepuloiset "ampuu" kaikkea mikä liikkuu!
Mutta onneksi se on kepuli puolueen "kuolon korinaa" eikä mitään muuta!

Äänestä

Soini kai ei ole ampunut sanallisesti ketään eikä mitään? Niinkö hän kuvittelee. Toi "varastetun" ilmastosopimuksen omanaan. Kehui Brysselin pitkinä tunteina sitä väsäilleensä. Lupasi tukea vanhuksille, sotaveteraaneille, kaikille jotka hyörivät hänen vierellään vaalitaistelun aikana. Mitä aikoo tehdä? Puhuu mitä suusta tulee, on oikein tehnyt väitöstyön populismista. Osaa sen tottavie. Sitä ei käy kieltäminen. Mutta kaikki on tyhjää ilmaa. Poksahtaa kun joutuu vastuuseen. Ei varmasti haluakkaan enempää kuin suuta pieksää.

Äänestä
  • MItä Soini kuuluu keskustan harjoittamaan politiikkaan? Mutta jos kuuluu, tottahan hän puhuu kertoessaan, että kepu yrittää nyt epätoivoisesti löytää jonkinlaisen profiilin itselleen ja sitä etsiessään roiskii paniikissa sinne tänne toivoen edes jonkun roiskaisun nostavan kannatusta. Onko se nyt niin vaikea hyväksyä sitä, että kepu kuihtuu? Aika on ajanut kepun ohi. Ja kepu on sen huomannut itsekin, kun on alkanut tunkea kaupunkeihin, kun kannattajatkin on sinne menneet. Mutta kaupunkeihin muuttaneet kepulaiset ei kannatakaan enää kepua. Maalle jääneet viimeiset kepulaiset taas tuntevat itsensä petetyiksi, kun heidän etunsa unohtaen kepu lähti valloittamaan kaupunkeja. Mitä jäi käteen kepulle? Pahin vaalitappio sotien jälkeen ja velkaa enemmän kuin Laaninen kehtaa tunnustaa. Kepun kannalta olisi järkevää, kun se profiili on hukassa, siirtyä Väyrysen linjoille. Silloin kepulla olisi jotain omaa ja Väyrysellä on oma kannattajajoukkonsa. Nykymeno, joka kepussa on jatkunut jo kauan, ei ole kepulaisille mieleen. Kannatus laskee viiveellä, kun kuitenkin siitä omasta puolueesta on niin vaikea luopua. Menihän Seppo Hietasellakin melkoinen tovi ennen kuin hänestä persu tuli. En mainosta persuja, mutta siihen suuntaan kepun kannattajat tuntuvat tähyävän. Joku on sanonut, että ojasta allikkoon menoa se on, mutta tässähän on nyt kyse vain kepusta, joten ei persuista sen enempää.

    Äänestä

  • 13,2% kirjoitti:

    MItä Soini kuuluu keskustan harjoittamaan politiikkaan? Mutta jos kuuluu, tottahan hän puhuu kertoessaan, että kepu yrittää nyt epätoivoisesti löytää jonkinlaisen profiilin itselleen ja sitä etsiessään roiskii paniikissa sinne tänne toivoen edes jonkun roiskaisun nostavan kannatusta. Onko se nyt niin vaikea hyväksyä sitä, että kepu kuihtuu? Aika on ajanut kepun ohi. Ja kepu on sen huomannut itsekin, kun on alkanut tunkea kaupunkeihin, kun kannattajatkin on sinne menneet. Mutta kaupunkeihin muuttaneet kepulaiset ei kannatakaan enää kepua. Maalle jääneet viimeiset kepulaiset taas tuntevat itsensä petetyiksi, kun heidän etunsa unohtaen kepu lähti valloittamaan kaupunkeja. Mitä jäi käteen kepulle? Pahin vaalitappio sotien jälkeen ja velkaa enemmän kuin Laaninen kehtaa tunnustaa. Kepun kannalta olisi järkevää, kun se profiili on hukassa, siirtyä Väyrysen linjoille. Silloin kepulla olisi jotain omaa ja Väyrysellä on oma kannattajajoukkonsa. Nykymeno, joka kepussa on jatkunut jo kauan, ei ole kepulaisille mieleen. Kannatus laskee viiveellä, kun kuitenkin siitä omasta puolueesta on niin vaikea luopua. Menihän Seppo Hietasellakin melkoinen tovi ennen kuin hänestä persu tuli. En mainosta persuja, mutta siihen suuntaan kepun kannattajat tuntuvat tähyävän. Joku on sanonut, että ojasta allikkoon menoa se on, mutta tässähän on nyt kyse vain kepusta, joten ei persuista sen enempää.

    Jos ne yhdistyy, ympyrä on sulkeutunut siltä osin. Ympäri käydään, yhteen tullaan.

    Äänestä


Kepun kannattajat (liikkuvat ) meni samanlaiseen höynäytykseen kuin Vennamon aikoina. Nyt oli otollinen hetki propakandan puhumiseen kuin silloinkin. Mitenkäs se päättyikään. Ei hyvin. Ja samoin käy nyt.

Äänestä

180 000 ääntä vähemmän kuin 2007 ek-vaaleissa. jotka nekin oli tappio kepulle.

Äänestä

Keskusta nousee vielä. Valehteleva verkkosukka on siinä avuksi.

Äänestä
  • -Vieläkö kannatat kepua?
    -En mä vielä niin hulluksi ole edes tullut.

    Äänestä

  • Voisitko kertoa, mitä "valehteleva verkkosukka" on valehdellut?

    Täällä saitilläkin pitää vastata sanoistaan.

    Äänestä

  • Kansa on heräämässä. Sen näkee kepun kannatuskäyrän suunnasta. Ajattelepa nyt itse. Vaikka kepulla olisi Kiviniemeä uskottavampi puheenjohtaja ja Laanista uskottavampi puoluesihteeri, mitä sekään auttaisi, kun kepulla ei ole tarjota mitään sellaista, jolla se saisi edes 15 prossan osuuden puolueiden kannatuksesta? Olen sitä mieltä, että hauska veikko Väyrynen tulisi valita keskustan puheenjohtajaksi ja tehdä kepusta hänen näköisensä. Sillä keinoin kepu saavuttaisi sen, mikä sen on mahdollista saavuttaa. Mutta siinäkin on se ongelma, että meillä on jo perussuomalaiset. Jos muuten uudet vaalit tulisivat, kepulle se olisi katastrofi ja persuille ehkä näytön paikka. Vai jäisikö Soini jopa suurimman puolueen puheenjohtajana oppositioon (millainen hallitushan Soinin johtama olisi)?

    Äänestä

  • Sanoisin samaa kirjoitti:

    Kansa on heräämässä. Sen näkee kepun kannatuskäyrän suunnasta. Ajattelepa nyt itse. Vaikka kepulla olisi Kiviniemeä uskottavampi puheenjohtaja ja Laanista uskottavampi puoluesihteeri, mitä sekään auttaisi, kun kepulla ei ole tarjota mitään sellaista, jolla se saisi edes 15 prossan osuuden puolueiden kannatuksesta? Olen sitä mieltä, että hauska veikko Väyrynen tulisi valita keskustan puheenjohtajaksi ja tehdä kepusta hänen näköisensä. Sillä keinoin kepu saavuttaisi sen, mikä sen on mahdollista saavuttaa. Mutta siinäkin on se ongelma, että meillä on jo perussuomalaiset. Jos muuten uudet vaalit tulisivat, kepulle se olisi katastrofi ja persuille ehkä näytön paikka. Vai jäisikö Soini jopa suurimman puolueen puheenjohtajana oppositioon (millainen hallitushan Soinin johtama olisi)?

    Keskustan tulisi profiloitua Väyrysen näköiseksi. Sitähän se ei nyt ole, koskapa ei halua Väyrystä edes presidenttiehdokkaaksi. Mutta kenet kepu sitten valitsee, kun muita ei ole valita? Se on huuhaata, että Väyrynen kääntyisi kepun EU-linjoille, vaikka Kiviniemi sitä "vaatii". Väyrysellä on omat linjat ja Kiviniemi on todellakin Väyrysen rinnalla broileri. Poliittinen broileri, muodollisesti riittävän pätevä kepun johtoon. Siis, minkä ihmeen takia valittiin puheenjohtajaksi Kiviniemi??? Tuollaisia valintoja ihmettelee jo tällainen ei-kepulainenkin.

    Äänestä

  • Näätäminkki kirjoitti:

    Keskustan tulisi profiloitua Väyrysen näköiseksi. Sitähän se ei nyt ole, koskapa ei halua Väyrystä edes presidenttiehdokkaaksi. Mutta kenet kepu sitten valitsee, kun muita ei ole valita? Se on huuhaata, että Väyrynen kääntyisi kepun EU-linjoille, vaikka Kiviniemi sitä "vaatii". Väyrysellä on omat linjat ja Kiviniemi on todellakin Väyrysen rinnalla broileri. Poliittinen broileri, muodollisesti riittävän pätevä kepun johtoon. Siis, minkä ihmeen takia valittiin puheenjohtajaksi Kiviniemi??? Tuollaisia valintoja ihmettelee jo tällainen ei-kepulainenkin.

    http://simonelo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/26890-keskustan-puheenjohtajavaali-on-umpikujassa

    Äänestä

Jäämme odottamaan kepun kannatuksen nousua. Ja ihmettelemme vielä hamassa tulevaisuudessakin, eikö se vieläkään ole noussut?

Äänestä

2084

Ja kepua ei vieläkään tarvita?

Äänestä
  • Vielä vähän aikaa, sitten vielä kepua tarvitaan. Nyt kepulaisia vielä ottaa ohimoon, kun vielä ei kepun uusi tuleminen ole ajankohtainen.

    Äänestä

Tämä kepun kohtalo on sama kuin kepuli-ukkojen, odotetaan vaan aina että nouseeko?? No ei nouse enään :))

Äänestä

unelma nousee einouse nouseeko no ei totisesti nouse jos on noustakseen.Kepunaisen unelma saako joo jos nousee no nousis etes vähäsen ei tuolla nousulla mitään saa aikaa,voi hekari jokose kerkes lurpahtaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kepua ei tarvita kirjoitti:

Miksi Suomessa tullaan tässä asiassa jälkijunassa ja kepu kekkaloi vielä niin kuin sillä olisi jonkinlainen nouseva poliittinen tulevaisuuskin?
Onneksi Suomessakin suuntaus on oikeanlainen, kepu putoaa pienpuolueeksi. Mutta olisi se voinut suvaita tehdä sen jo aikaisemmin.

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Annie Lööf nousemassa Ruotsin keskustapuolueen johtoon/1135268988192?ref=rss

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu