Miten, muut partionjohtajat, saatte itsenne jaksamaan vuodesta toiseen partiossa? Mistä se into ilmaiseen itsensä likoon laittamiseen löytyy teillä?
Vedän itse kahta ryhmää ja avustan kolmannessa. Osallistun joka retkelle, leirille, talkoisiin ja kokouksiin. Viisi aktiivista vuotta on mennyt ja takki alkaa hiljalleen tyhjetä, vaikka tosi ihanaakin on ollut. Omiin partiotaitokisaosallistumisiin ei ole aikaa, uusia johtajia ei ilmaannu avuksi, suunnitteluseuraa ei löydy. Jos lopettaisin, pienen paikkakunnan partiotoiminta todennäköisesti lakkaisi, mikä tuntuisi nykyisten jäsenten pettämiseltä ja suuren kehittämisvaivan hukkaan heittämiseltä.
Tähän asti on tuntunut väsymystä lähinnä ohjelmaa valmistellessa, mutta voimia olen saanut siitä, kun lapset ovat olleet selkeästi innostuneita ja iloisia toteutuksesta. Omat kivat partiomuistot antavat myös virtaa.
Silloin masentaa, kun osa tutuista lapsista, joihin on ehtinyt kiintyä ja joiden kasvattamiseen on jo nähnyt ison vaivan, jää toiminnasta pois. Varsinkin silloin, kun lapsi haluaisi innokkaana jatkaa, mutta vanhempi väsyy kyydittämiseen tms. Sekin harmittaa, kun vanhemmat eivät ilmoita lasten poissaoloista ja rahaa (usein omasta pussista, kun budjetti minimaalinen) kuluu tarvikehankinnoissa hukkaan. Ja kun sudenpennut meluavat tai joku lapsi ilmoittaa joka välissä "minä en sitten leiki tätä leikkiä". Tai parannuksia halutaan tiedotukseen, tarviketilauksiin ja vaikka mihin, mutta kaikki olisivat valmiita laittamaan siihen kuluvan ajan minun harteilleni.
Olisi kiva kuulla näkökulmia muilta. Innostuksella kun on taipumus tarttua ja väsymyksen hetki on usein väliaikainen. Omaan tilanteeseeni auttaisivat eniten vapaaehtoiset toimintaan osallistuvat lasten vanhemmat, mutta millä asenteella te muut pj:t teette tätä?
Ideoita partionjohtajan jaksamiseen?
2
403
Vastaukset
- Tuleva Mänkijä?
>>Omaan tilanteeseeni auttaisivat eniten vapaaehtoiset toimintaan osallistuvat lasten vanhemmat
Totta, vanhemmista löytyy usein se paras apu. Kannattaa myös viritellä (tai ehdottaa jotain muuta virittelemään) niitä nuorempiakin johtamaan ja järjestämään. Meillä todettu samoaja-ikäkaudesta tosi suuri hyöty, nuorilla ku riittää jaksamista ja uusia ideoita :) Laumankin johtajiksi ovat tulleet avuksi koska pienemmissä lippukunnissa ei vaan riitä aikuisia johtajia.
Sudenpennun on juuri tuollaisia kun kuvailit :D Ah, niin ihania, mutta oivoi sitten kun ei leikitäkään. Tai kun lapanen on hukassa. Tai kun retkellä tulee ikävä äitiä. Tai kun ei tulekaan laumailtaan vaan menee "Marille" ilmoittamatta. Lapset on lapsia, ja tuo "ilmoita jos et pääse paikalle"-sääntö ei ole meillä toiminut ikinä.
Kerroit että budjetti on minimaalinen mutta miten keräät rahoja? Omasta pussista ei kannattaisi laittaa kokouksiin, ellei sitten halua jotain erikoiskivaa :) Meillä lippukunta avustaa jonkin verran vuoden alussa ja johtaja veloittaa retkistä tarvittavan summan (n. 5e) jotta rahatilanne pysyy hyvänä. Toki retkillä sitten tarjotaan ruoka.
Ei kannata ottaa partiota liian tosissaan. Aikuisilla johtajilla usein jää se "työ"vaihe päälle, eikä enää muista pitää ollenkaan hauskaa. Ei kukaan odota sun tekevän kaikkea itse. Jos tuntuu että voimat loppuu tai että ei vaan enää jaksa kaikkea niin kerro siitä jollekkin :) Toiselle johtajalle, lippukunnanjohtajalle (jos "lj" nimim. ei tarkoitakaan sitä ;) ), piirin jäsenelle... Kyllä ne tahtoo auttaa kun antaa tilaisuuden. Pahinta on partio-burn out, kun sitten menee maku koko hommasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1845055- 141701
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621605Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1261490Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91393Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit491100Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961074Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249299957- 191926
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7770