Neljä kuukautta sitten tein päätöksen muuttaa 250 kilometrin päähän kotikaupungistani. Kaiken piti muuttua paremmaksi. Pääsisin uusiin maisemiin, eivätkä menneisyyden kummitukset ja muistot enää seuraisi perässä. Olin aivan varma päätöksestäni, vaikka se niin suuri olikin. Tapasin yhden kivan miehen kuitenkin viikkoa ennen muuttoani. Juttelimme facebookissa, mutta en uskonut siitä tulevan koskaan mitään vakavaa. Juttelimme kuitenkin joka päivä ja lopulta suhteemme syveni seurusteluksi.
Huomasin jo aika pian olevani yksinäinen täällä. Minulla on täällä yksi läheinen ystävä ja hänen siskonsa kanssa asun. Mutta kyllästyin olemaan pelkästään samojen ihmisten kanssa. Tykkään käydä baareissa ja nähdä ihmisiä ja olla paljon menossa, mutta kaverini on taas aivan päinvastainen. Minulla oli koko ajan ikävä takaisin kotipaikkakunnalleni, koska monta hyvää ystävää ja sinne ja tunsin olevani loukussa.
Alotin juuri uuden koulun täällä ja olen nyt saanut uusia kavereita joiden kanssa viihdyn ja jotka ovat samanhenkisiä. Mutta silti en pysty hengittämään täällä. Poikaystävää tietenkin on ikävä, mutta se ei ole ainut syy miksi ikävöin niin paljon takaisin. Kaikki on täällä ihan hyvin, minulla ei ole mitään hätää, käyn koulussa sellaista alaa mistä pidän, minulla on uusia ystäviä, minulla on kiva asunto ja saliharrastus. Mutta silti olen nyt itkenyt joka päivä kun on niin kova ikävä. Enkä tiedä mtä pitäisi tehdä. Tuntuu siltä etten enää jaksa kauaa, kun ei mene päivääkään niin etttä tuntisin oloni oikeasti levolliseksi ja hyväksi. Siirtoa olen yrittänyt takaisin vanhalle paikkakunnalle mutta ei ole ainakaan vielä tärpännyt. Onko kellään samanlaisia kokemuksia? Tai mitään ajatuksia mitä tällaisessa tilanteessa voisi tehdä?
Huomasin jo aika pian olevani yksinäinen täällä. Minulla on täällä yksi läheinen ystävä ja hänen siskonsa kanssa asun. Mutta kyllästyin olemaan pelkästään samojen ihmisten kanssa. Tykkään käydä baareissa ja nähdä ihmisiä ja olla paljon menossa, mutta kaverini on taas aivan päinvastainen. Minulla oli koko ajan ikävä takaisin kotipaikkakunnalleni, koska monta hyvää ystävää ja sinne ja tunsin olevani loukussa.
Alotin juuri uuden koulun täällä ja olen nyt saanut uusia kavereita joiden kanssa viihdyn ja jotka ovat samanhenkisiä. Mutta silti en pysty hengittämään täällä. Poikaystävää tietenkin on ikävä, mutta se ei ole ainut syy miksi ikävöin niin paljon takaisin. Kaikki on täällä ihan hyvin, minulla ei ole mitään hätää, käyn koulussa sellaista alaa mistä pidän, minulla on uusia ystäviä, minulla on kiva asunto ja saliharrastus. Mutta silti olen nyt itkenyt joka päivä kun on niin kova ikävä. Enkä tiedä mtä pitäisi tehdä. Tuntuu siltä etten enää jaksa kauaa, kun ei mene päivääkään niin etttä tuntisin oloni oikeasti levolliseksi ja hyväksi. Siirtoa olen yrittänyt takaisin vanhalle paikkakunnalle mutta ei ole ainakaan vielä tärpännyt. Onko kellään samanlaisia kokemuksia? Tai mitään ajatuksia mitä tällaisessa tilanteessa voisi tehdä?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.